Työleiri

Meikkilaukut pakattuina ja odottamassa.

Tykkään etsiä kaikkea älytöntä Youtubesta, joten miettiessäni rinkan pakkaamista ja vaatteiden karsimista, päädyin seuraamaan kahden tunnin ajan pakkausvideoita. Ainoat järkevät videot (oikeasti auttavine ratkaisuineen) olivat miesten pakkausvideoita. Päätin ensimmäistä kertaa kokeilla vaatteiden rullaamista ja mietin todella pitkään mukaan tulevat vaatteet.

Lyhyen kahden viikon matkalle en tarvitse paljoa ja uskoisin selviäni vallan mainosti perustarvikkeillani. Rehellisesti sanottuna opin vuosi sitten Samarassa ollessani pakkaamisesta ja hiekkaisen kaupungin saloista. Tärkeintä on pakata mukaan hengittävä yönaamio, pestävät korvatulpat, pumpulia ja nenäliinoja. (Kyllä, jaksan sinnikkäästi kantaa omat pumpulit ja nenäliinat Venäjälle.)

Ehkä eniten vie tilaa ohut makuupussi, mutta totesin Samaran jälkeen tarvitsevani sellaista kipeästi. En osaa nukkua ilman peittoa ja likaiset viltit eivät kauheasti houkuttele. Olen hyvin allerginen kaikelle mahdolliselle ja hygieniataso on muutenkin Venäjällä mitä se on. Toisaalta vietettyäni kolme viikkoa Etelä-Venäjällä opiskelija-asuntolassa, olen karaistuneempi likaan.

En voi elää ilman hajusteettomia kosteusliinoja.

Toisaalta olen juuri sellainen hullu, joka menee ensimmäisenä suurimpaan ruokakauppaan ostamaan pesuaineita ja vessapaperia. Käsitykseni pesuaineesta ei ole Venäjällä käytettävä pulverimainen pesuaine, haluan kunnon kamaa ja hinkata ammeen (valitettavasti Venäjä on ammeiden valloittama).

Uskoisin tämän reissun olevan oman jaksamiseni kannalta todella tärkeä matka, koska olen todella väsynyt. Olen jo nyt sanonut kyllä hyvin moneen ideaan ja hankkeeseen, mutta se oli tavoitteenani. Haluan työni koostuvan monesta pienestä palasesta ja tehdä monipuolisesti eri asioita. Päästyäni yli kirjoittamisesta johtuneesta ahdistuksesta, olen ymmärtänyt voivani saavuttaa asioita sen kautta. Kirjoittaminen on hyvin yksinäistä ja helposti on tekemisissä ainoastaan toimittajien ja kuvaajien kanssa, jolloin erkanee hieman todellisuudesta. Auttaa voi myös opettamalla ja siten oppii itse parhaiten.

En mene tällä kertaa opettamaan Pietariin, mutta menen kohtaamaan omia pelkojani auttamalla vanhuksia. Vaikka Samaran vapaaehtoistyökokemus ei ollut hienoimpia kokemuksia ja oli hieman huonosti hoidettu, halusin mennä uudestaan Venäjälle vapaaehtoiseksi. Venäjällä ei mikään toimi, mutta silti kaikki aina järjestyy ja ehdottomasti erilaisten venäläisten tapaaminen syventää Venäjä-kokemusta. Vietettyäni kolme viikkoa Samarassa olevissa laitoksissa, opin kohtaamaan itseni lasten kanssa. En ole vieläkään sössöttävä tai hyysäävä, mutta olen lähestyttävämpi.

Röökiksen mielestä on ihailtavaa mennä vapaaehtoistyöhön ulkomaille, mutta mielestäni se on vain tapa päästä sisälle suljettuun yhteiskuntaan ja todella nähdä erilaisia ihmisryhmiä. Ainoat tapaamani pietarilaiset vanhukset ovat kadulla kohtaamiani, jotka kerjäävät jopa pakkasilla. En rehellisesti sanottuna usko rahan antamiseen, koska leivän ostaminen tai oman ajan antaminen soppakeittiössä antaa itselleni enemmän. Pelkkien kolikoiden heittäminen tuntuu jotenkin välinpitämättömältä tavalta huomioida köyhyydessä elävä vanhus.

Mutta nyt nuori rinkkani odottaa ensimmäistä matkaansa (se ei ikinä selviytynyt Samaraan asti, tulin ahneeksi vaatteiden suhteen), joten siirryn tuijottelemaan sen syvyyksiin.