Eilen illalla tajusin olevani kauhean onnellinen. Olen talven aikana löytänyt uusia jaksamisen tasoja, saavuttanut asioita ja päättänyt olla luovuttamatta.
Toisaalta rehellisyyden nimessä pitää todeta, etten itkisi jos heprean kurssille ei ilmoittautuisi kymmentä osallistujaa. Laskin käyttäneeni heprean kurssin toteuttamiseen kaikki kontaktieni rippeet, itkeneeni aina välillä ja hokeneeni 'harmaa kivi'. Kun otin kahdeksan kilon kahvakuulan käteeni, ilman säälittäviä tekosyitä, tajusin voimaantuneeni henkisesti. En lannistu enää niin herkästi vastoinkäymisten edessä tai ota itseeni muiden kommentteja. En häpeä epäonnistumista tai vähäistä kävijämäärää tapahtumissa, sellaiset kuprut tekevät valitsemastani tiestä mun tien.
Heprean kurssi on erinomainen esimerkki selittämisen taidoistani, lähinnä miten voisin välttää asian X:n tekemisen. Kävelen paljon voidakseni ajatella ilman häiritsevää teknologiaa, joten pitkien kävelyideni aikana kehittelin erilaisia tekosyitä olla opiskelematta uutta kieltä, tai auta armias, että järjestäisin sellaisen. Tätä säälittävää monologiani sitten jatkui kolmen viikon ajan, kunnes aloin itkeä mutaisella metsäpolulla. Sitten menin koneelle googlaamaan. Sata tuntia myöhemmin mainostin kielikurssia.
Myöhemmin hakkasin Wordpressiä luodakseni nettisivut NU:lle, kuuntelin Marian kommentointia Instagramista (sanoin ettei tapahtumassa istuva voi tajuta, miten paljon tapahtumajärjestämistä tapahtumaan menee) ja nauroin markkinoinnin laajentamiselle. Mulla menee jo nyt railakkaat 20 tuntia viikossa Ulkomaantoimittajien yhdistyksen tiedottamiseen ja Nuorten Ulkomaantoimittajien tapahtumajärjestämiseen. Rakastan nähdä työni jäljen jäsenmaksujen määrässä, saamassani palautteessa ja kun yhdistykseen kuuluminen merkitsee mulle niin paljon.
En tiedä mikä hetkellinen sekoaminen johti kielikurssitoimintaan, mutta en enää voisi kuvitella NU:ta ilman kielitoimintaa. Se tuntuu luonnolliselta osalta mua ja NU:ta, koska saan toteuttaa itseäni ryhmäni kautta. Ehkä tämä kolmas vuosi toisi mukanaan osallistujia, enemmän koulutuspainotteisimpia tapahtumia ja Instagram-tilin. Aina on tilaa kasvaa ja kehittyä.
Tässä vielä ikuisuusprojektini hedelmä: Nuoret Ulkomaantoimittajat - NU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti