Junamatkustaminen Venäjällä, pakkaaminen

Ospreyn reppurinkka (30L), matkatyyny ja pyyhe Partioaitasta.

En tiedä kertooko matkalaukun sisältö totuuden ihmisestä, mutta omani kertoisi matkustajan muuttuneen vuosien varrella käytännöllisemmäksi.

En koskaan uskonut käyttäväni baari-illan aikana sanoja Partioaitta, matkakoko tai turvallinen. Näytin jopa kännykkäkuvia ostoksistani ja aloitin aivopesemään taas uutta Venäjä-uhria. Kiuhuvaa vettä kestävä muovipullo on aika käheä lisä junamatkalle. Huomaan tämän muutoksen olevan vielä liian uutta tirskuville kavereilleni, mutta Siperia on opettanut pakkaamaan oikein Venäjälle.

Lentäessäni lauantaiaamuna Moskovaan siirryn käyttämään junia ja paluumatkan tulen minibussilla ovelle saakka. Palvelu on hieman kalliimpaa ja vaatii venäjän osaamista tilausta tehdessä, mutta olen ulkoistanut paluumatkan varaamisen venäläiselle kaverilleni. Olen rehellisesti sanottuna tyytyväinen menomatkan muuttumiseen, koska en olisi henkisesti jaksanut olla kahta peräkkäistä yötä junassa. Kokemukseni Venäjän junista ja etenkin plaskartna-vaunuista on positiivinen, mutta olen matkustanut vain lyhyitä yön pituisia matkoja (7 tunnin matkoja).

Olen aikaisemmin kertonut haastavani itseni pakkaamisen suhteen ja ottavani mukaan päivärepuksi luokitellun rinkan. Mielestäni 30-litrainen rinkka on sopivan kokoinen ja olen jo koepakannut sen. Sitten kieltämättä hieman itketti, koska rinkkahan on todella pieni ja en tiedä miten saan vaatteeni mahtumaan mukaan.

Otan kahden viikon matkalleni mukaan seuraavat asiat:

• pieni matkafööni, shampoo (100ml), hoitoaine (100ml), suihkusaippua, käsisaippua (pieni)
• hiuslakka, hiusvaahto, harja Tavallisesti kahden tai jopa kolmen viikon reissulle pieni shampoopullo riittää, koska kylmän veden takia yritän peseytyä osissa. Harvoin kesällä on lämmintä vettä, joten peseytyminen on nopeaa toimintaa. Junayötä varten otan mukaan ison pullon tavallista vettä, kosteuspyyhkeitä ja pienen saippuapullon. Sängyllä istuessa voi peseytyä ja vessajonon lyhentyessä käydä äkkiä pissalla. Vessoissa ei ole ainakaan vielä ollut paperia, joten omat paperit mukaan.

• meikkivoide, ripsari (lähtee kuumalla vedellä), puuteri
• meikkivoiteen poistoaine, kasvorasva, Natusan-käsirasva, aurinkorasva ja naamarasva
• hyttyssuihke
• hammasharja, hammastahna, lanka, suuvesi pulloon Hengitykseni alkaa aina haisemaan Venäjällä, en tykkää käyttää yrttisuuvesiä, joten otan mieluiten oman mukaan.
• Pesuaineet: kalkkitabletti pyttyyn, Fairy, tiskiharja, rätti, kumihanskat, pyykinpesuaine (pieni pullo tai pussillinen jauhetta) Otan nämä kaikki mukaan, jos menen esim.asuntolaan pidemmäksi aikaa, nyt otan mukaan hajusteetonta pesuainetta. Olemme leirikeskuksessa ja tiedän kaupoissa myytävien pesuaineiden haisevan. Ja mä en tiskaa sienellä, pitää olla harja.

Lääkkeet: Burana, Panadol poretabletit, yskäntabletit, allergialääke ja silmätipat, maitohappotabletit, (rautatabletit ja matkapahoinvointilääke) nenäsuihke nuhaan, Mynthon-rasia (sininen), laastarit, Compeed-laastarit, kortisonivoidetta hyttystenpuremiin, desinfiointiaine,nenäliinat (pakkaus ja yksittäiset), pumpulit, siteet ja kosteuspyyhkeet.

Kaikkialta saa tietysti pumpulia ja kuukautissiteitä, mutta ne ovat muovisia ja usein pienemmissä kaupoissa on vain venäläisiä merkkejä. Kerran olen kokeillut ja heittänyt lopulta koko pakkauksen roskiin. Olen joka ikinen kerta saanut nuhan kesällä, joten siksi yskänlääke tablettimuodossa, nenäsuihke ja omat nenäliinat.

Kuvassa myös pieni lukko ja pestävät korvatulpat lentoa varten. Otan mukaan myös puuvillaisen silmäsuojan nukkumisen helpottamiseksi junassa. Tosin tiedän jo etukäteen valvovani koko yön, mutta aina voin lepuuttaa silmiäni.

Muut: kannettava+suoja, kännykkä,  korvakuulokkeet, laturit, aurinkolasit (kaksi koteloa, toinen silmälaseilleni), Venäjän lompakko kortteineen, passi+viisumi, rokotuskortti, kopiot passista ja muista tärkeistä papereista, Lonely planetin matkasanakirja (Lonely Planet Russia), muistiinpanovihko ja kynät. Edellisistä matkoistani poiketen en ole ottamassa mukaan kirjoja.

Tuliaiset Petroskoita varten ostan Pietarin Stockalta ja menolentoa ennen ostan seminaariin menevät tuliaiset. Muumi-teepussit, suklaa ja postikortit toimivat hyvinä muistoina suomalaisesta matkailijasta. Olen monelle ollut ensimmäinen suomalainen, joten pidän huolen kansojen välisen ystävyyden säilymisestä. Tiedän saavani ties mitä krääsää lahjaksi ja en pysty ostamaan vastalahjaa ollessani jo seminaarissa tai junassa.

En vaihda rahaa Suomessa, koska vaihtokurssi on aina niin huono ja vaihdan pienen määrän Moskovan lentokentällä ja edelliseltä käynniltä säästän aina pieniä seteleitä ja kolikoita. Olen ostanut jo valmiiksi Pietarin metropoletteja, joten pääsen yöjunasta nopeasti hostelliin nukkumaan. Käytän aika paljon myös korttia maksaessani ruokaostoksia tai jotain suurempaa.

En tiedä mitä osaisin sanoa vaatteista, koska muutan mieleni joka viikko pakattavien vaatteiden suhteen. Tärkeintä on ottaa mukaan ohut villapaita, pitkät housut, juhlavampi kesämekko ja kunnon kengät. Olen käyttänyt kaikilla matkoillani samaa Hilfigerin villapaitaa, sinisiä farkkuja (talvella ruskeita samettihousuja) ja vaellussandaaleita. Tosin vaellussandaalit tulivat elämääni vasta vuosi sitten ja nyt en voisi kuvitellakaan käveleväni tulikuumalla tiellä ilman kunnon pohjia. Näin alkuinnostuksen jo laannuttua, olen nauranut Pinterestiin lataamilleni kuville. En tiedä mitä oikein ajattelin ottaessani neljät kengät, koska koepakatessani vain kahdet mahtuivat mukaan. Jätän lenkkarit ja korkokengät kotiin, ne voivat sitten tulla Serbian lomalleni.

Luin jostain hyvän matkustusvinkin vaatteiden suhteen, siinä neuvottiin ottamaan mukaan kahden viikon likapyykkikorin vaatteet. Pesen tosin vaatteitani useammin, mutta ymmärsin sen idean. En mitenkään yllättäen ala kulkemaan hienoissa valkoisissa housuissa asuntolassa tai hostellissa ollessa, koska en tee niin kotonakaan. Otan mukaan tummat olohousut ja villasukat, koska yöt voivat olla viileitä. En ole vielä kertaakaan törmännyt lattilämmitykseen, joten rehelliset villasukat voivat tulla tarpeeseen öisillä pissareissuilla.

Etelä-Venäjällä on yhä helleaalto, joten otan mukaan puuvillavaatteita ja mahdollisimman väljiä hieman edustavampia vaatteita. Turpoan kuin pullataikina kuumassa ilmastossa ja en voi sietää saumoja ihojani vasten. Lyhyet joogahousut ovat varmasti fiksuin vaatteeni tuulitakin jälkeen.

Lopullinen vaatelista luvaassa huomenna.

Seuraava jakso

Huomaan kertovani aina uudestaan ja uudestaan tarinaa, siis omaa tarinaani siitä kuinka kaikki alkoi ja melkein päättyi. Ehkä onnistumistarinoiden ja saavutusten kuulemisen lisäksi voisi kysyä epäonnistumisista, kesken jääneistä jutuista ja toteutumattomista sopimuksista. Mä aloitin olemattomasta ja pidän taivasta rajana. En sitten tiedä onko se taivas Venäjällä, Suomessa tai jossain muualla. En koe olevani uskottava ulkomaantoimittaja ilman kokemusta ulkomaista, joten panostan tämän asian korjaamiseen tänä vuonna.

Olen kieltämättä vähän huono ymmärtämään eitä ja yritän tänä keväänä hakea uudestaan paikkoja, ehkä korjatakseni viime kevään hylkäykset. Olen miettinyt monia asioita vuoden mittaan ja ehkä aika on selkeyttänyt ehkät vahvaksi kylläksi. Viimeinen työpäivä tiedottajana tuntui upealta, koska se on uuden ajanjakson alku. Lauantaina olen Moskovan helteessä ja sunnuntaina kuuntelemassa kansanlauluja nuotion ympärillä. (Hieman välkkyy kauhukuvana silmissäni.) Tuntuu hyvältä palata Venäjälle ja saada ajatukset nollattua. Käyn ylikierroksilla ja sellainen on turhaa energian tuhlausta.

Aloitan pakkaamisen huomenna ja olen jo muutamalle kaverilleni luvannut laittaa pakkauslistani kokonaisuudessaan blogiini. Olin hieman huolissani vaikutanko aivan fanaattiselta ja pikkutarkalta pakkaajalta, mutta uskoisin sen rajan jo menneen kauan sitten. Siperia on opettanut hien ja kyynelten kautta, koska ensimmäistä kertaa todella mietin loppuun saakka pakkaamiseni. Ja aivan rehellisesti sanottuna kohteliaat venäläiset miehet ovat kohteliaita vain tiettyyn pisteeseen saakka. Se oma painava matkalaukku täytyy itse raahata metron lukemattomat portaat ylös ja alas. Ehkä Moskovan metro on poikkeuksellinen ja siellä on hissi, lupaan ottaa tämän seikan selville.

Koska osallistun Venäjän vähemmistökielten seminaariin mediaryhmäläisenä, pyysin Journalistiliitosta venäjänkielistä materiaalia ja otan mukaani siis Journalistin ohjeet ja muuta tietoa suomalaisesta mediasta. Odotan mielenkiintoista keskustelua ja yliampuvan rönsyilevää venäläistä seminaarityötä.

Huomenna kirjoitan blogimerkinnän pakkaamisesta junamatkaa varten, koska kahden viikon aikana tulen viettämään neljä yötä junassa ja mielestäni junamatkustaminen Venäjällä eroaa lentomatkustamisesta. Haastetta pakkaamiseen tuovat tietysti Moskovan alueen kova helleaalto, kuolemattomat itikat (suomalaiset itikat ovat aivan nyhveröitä versioita), Pietarin sateet (siellä sataa aina) ja erilaiset tilanteet vaativat omat asunsa. Pakkaan kaiken päivärinkaksi kuvailtuun rinkkareppuun, jätän sen matkatavarasäilytykseen Moskovassa (olin todella hämmentynyt tästä vaihtoehdosta) ja yritän selviytyä terveenä ensimmäiset kaksi päivää.

Päivittelen matkani upeita ja moniulotteisia vaiheita nettiyhteyksien salliessa.

Viikkaamista

Tajusin tulleeni tiettyyn ikään. Sellaiseen aikuiseen ikään, jolloin Partioaitan esite kiinnostaa käsittämättömän paljon ja lompakosta pilkistää marikuosillinen kortti. En sentään vielä pukeudu Marimekkoon, joten on vielä jotain odotettavaa.

Kävin läpi kirppikselle menevät vaatteet, menemme kesäisen kirppismyyntitapamme mukaisesti Röökiksen ja Juoppiksen kanssa Hietsun kirppikselle. Odotan suurella mielenkiinnolla heidän tämän kertaista krapulaansa/humalaansa. Tässä meidän kirppistraditiossamme mä olen kantojuhta ja tuon telineen. Röökis oikeasti luuli sen vain ilmestyvän jostain. Otan pari kertaa vuodessa Richmondin siskon vaatteenvaihtobileiden ylijäämät ja jaan niitä eri paikkoihin, kuten turvakotiin ja kavereilleni. Loput myyn kesällä Hietsussa tai jossain muussa paikassa. Viime keväänä olin äärimmäisen aktiivinen ja olin viidessä eri paikassa myymässä.

Rakastan lajittelua ja viikkaamista, siksi pakkaan monta kertaa ja hypistelen kirppisvaatteita tasaisin väliajoin. Serkkuni (joka ei enää suostu menemään kirppikselle myymään kanssani) ei oikein pitänyt pakonomaista lajitteluani herttaisena ominaisuutena. Toisaalta se järjestelmällisyys ja tarjonnan selkeys lisäävät mielestäni myyntiä. Odotan kuin kuuta nousevaa Budapestin kirpputoreja, olen googlannut ties mitä ja odotan kieli pitkällä puistokirppistä. Jatkan Budapestista Serbiaan lomalle. Hieman surullisena ja kauhulla odotan Serbian näkemistä, koska tulvat tuhosivat niin paljon.

Tosin sille reissulle lähden matkalaukun kera, en ota reppurinkkaa. Ilmeisesti 30-litrainen reppu ei ihan mene rinkasta, mutta otan sen parin viikon reissulleni mukaan. Vaatteet vievät ehkä kolmasosan tilasta, eniten tilaa vievät meikkipussit, kengät (taidan jättää lenkkarit pois) ja puuropussit. En halua kuulostaa nirsolta syömisen suhteen, mutta käsitykseni aamiaisesta on puuro tai muu mahan käynnistävä ruoka. Usein olen saanut nakkeja ja perunamuusia aamiaiseksi tai jotain yhtä luovaa.

Onneksi Venäjällä on helleaalto, joten pääsen toivottavasti vähemmällä vaatteiden pakkaamisella. Ehkä Venäjälle pakkaamisen top-5 olisi:

• nenäliinat (vessapaperirulla jos kyseessä on juna)
• kylmää ja kuumaa vettä kestävä vesipullo
• maitohappobakteerivalmiste (kuten Idoform matka)
• vettähylkivä tuulitakki
• kovapohjaiset sandaalit (/kengät)

Venäjälle lähtee aivottomana ja Siperia opettaa aika nopeasti. Opin paljon pakkaamisesta tapaamiltani suomalaisilta ja Pietarissa asuneilta kämppiksiltäni. Olisin ollut vuosia sitten niin kiitollinen, jos joku olisi neuvonut pakkaamisessa. Kaikki menee uusiksi rajan takana. Joudun aina miettimään Venäjälle ottamiani vaatteita, koska en halua kirkua olevani suomalainen. Tosin Tupla-Nolla totesi mun olevan aina niin boheemisti pukeutuva. Upeaa. Sovin siis pietarilaiseen katunäkymään.

Bohemiuden huipentumaa odottaessa virittäydyn oikeaan moodiin.

Päättymisiä

Asiat päättyvät. Tavallaan vapaaehtoinen lähteminen ja asioiden lopettaminen antavat levollisen olon, koska pystyn itse vaikuttamaan päättymishetkeen. Opetin viimeisen kerran maahanmuuttajanaisten turvatalossa, kevään viimeinen NU:n tilaisuuden kuvat on jo Facebookissa ja kohta vietämme läksijäisiäni. Tuntuu hienolta lähteä etsimään uutta työpaikkaa ja uusia haasteita, koska vajaa vuosi samoissa kuvioissa riittää.

Lähestyvä seminaarimatkani Venäjälle tuntuu todellisemmalta ja etenkin kielitasotestin jälkeen hyvin pelottavalta ajanjaksolta. A1-tason testi ja my ass. On niin erilaista opiskella 30-vuotiaana uutta kieltä, kuin lukioikäisenä tai edes 25-vuotiaana. Venäläinen opettajani on mua nuorempi ja välillä tuntuu, ettemme odota samoja asioita oppimiseni suhteen. Mä olen onnellinen osatessani lausua oikein samassa sanassa olevat kolme ässää. Mä osaan lukea viestejä ja se on jo jotain. Tiedän miten opin ja avatakseni sanaisen arkkuni tarvitsen aikaa Venäjällä. Mun on pakko olla yksin selviämässä jostain tilanteesta, koska vain silloin alan puhumaan.

Kyllä mä välillä mietin olevani aivan seonnut ollessani Venäjällä, mutta toisaalta olen selvinnyt kielitaidottomana pienessä kaupungissa ja myöhemmin Pietarissa, joten tiedän selviäväni. Kielen, oli se mikä tahansa, opiskeleminen tekee musta paremman opettajan. Pystyn ymmärtämään ja samaistumaan siihen ahdistukseen ja turhautumiseen, kun kielioppi on täynnä poikkeuksia tai ollaan puistossa, eikä puistolla. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin panostanut jo Pietarissa ollessani enemmän arkikieleen ja maksanut kieliopinnoista, mutta koin niin vahvan kulttuurishokin. Kuvittelin Pietarissa olevan samanlaista kuin Petroskoissa, mutta valitettavasti venäläinen arki jäi kaukaisemmaksi.

En rehellisesti sanottuna tiedä mitä elämä tuo vastaan. Haluan uskoa elämän kantavan ja jotain tulevan eteeni, koska muuten en pystyisi nauttimaan tästä  hetkestä. Olen saavuttanut paljon vuodessa ja uskon tämän vuoden tuovan lisää haasteita ja saavutuksia. Olen turhautunut todella monta kertaa kevään aikana, suhtautunut diplomaattisesti ja jatkanut eteenpäin. En ole vielä päässyt siihen pisteeseen, jossa en ottaisi asioita henkilökohtaisesti. Näin pienessä maassa suhteilla on merkitystä ja minkälaista mainetta kantaa.

Keskustelin jaksamisesta ja uusien asioiden tekemisestä media-alan ulkopuolella kaverini Argentiinalaisen kanssa. Freetoimittajuus on mielestäni valinta ja varmasti sopii monelle, mutta huolimatta angstistani kirjoittamisen suhteen, en näe paluuta vanhaan vaihtoehtona. Argentiinalainen on freetoimittaja ja monessa mukana, silti se on hidasta etenemistä. Itseään tai uraa ei saisi verrata jonkun toisen tekemisiin, mutta silti sitä pakosti vertaa. Ainakin mä vertaan ja totean voivani tehdä paljon enemmän ja paremmin. On todella ikävää hakea samoja työpaikkoja kavereiden kanssa ja sitten pakostakin analysoida sitä. Mä en hae salaa paikkoja tai jotenkin pimitä tietoa kavereiltani, koska silloin he eivät olisi enää kavereitani. En jaa tutuille sellaista tietoa tai analysoi mielialojani.

Joskus tekisi mieleni sanoa se todellinen mielipide ja huomasin keskiviikkona olleeni liian suora. Ensimmäistä kertaa mietin onko tapahtumajärjestämisessä mitään järkeä, huudanko tuuleen parantaessani ulkomaantoimittajien asemaa ja onko suomalaisten suhtautuminen muuttumassa välinpitämättömäksi? Olen rakentanut NU:n tyhjästä ja nyt on aika nostaa se aivan uudelle tasolle, tehdä siitä kannattavaa ja paremmin sponsoroitua. Vaikka kevään viimeisessä tilaisuudessa 18 osallistujaa tekivät oharit, mä en suostu lopettamaan tilaisuuksien järjestämistä. Se merkitsee mulle liikaa heittääkseni kaiken sen työn hukkaan, koska musta on tullut se.

Sen aika ei ole vielä päättyä pitkään aikaan, koska on vielä niin paljon saavutettavaa.

Jaksot

Pidin silmät puristuksissa ja yritin olla oksentamatta. Olin kansainvälisessä seminaarissa kuuntelemassa muiden maiden journalismista. Tuntui mullistavalta kuulla journalistin määritelmän olevan niin kaukana suomalaisesta määritelmästä. Täällä kuka tahansa voi kutsua itseään toimittajaksi, sitä pidetään kutsumuksena ja vastuu lankeaa esimiehelle.

Ehkä se kaikki glamouri ja ruusunpunainen käsite toimittajan työstä varisi aikaa sitten. Neljännen luennoitsijan jälkeen suomalainen  malli vaikutti utopistiselta, todella aikansa eläneeltä ja mietin olisinko rekisteröityjen toimittajien listalla. En usko. Ensireaktiona oli väsymys ja epäusko alaan. Uskoisin loman tulevan hyvään hetkeen, koska en jaksa enää oikein uskoa journalismiin. Ehkä arvojärjestykseni on heilahtanut vuoden aikana ja olen muuttunut ihmisenä liikaa voidakseni olla sama määrätietoinen nuori journalisti.

Kaikki lähti intohimosta, muuttui vihan kautta raivoksi ja määrittelen oman väsymyksen kautta kaiken uudelleen. Olen oppinut äärimmäisen diplomaattiseksi, anteeksiantamaan ja valitsemaan taisteluni. Uskon pitkäkestoiseen työhön, hyvien suhteiden luomiseen ja aitouteen. Elämä pitää ottaa vakavasti, tiedostaa kuolema ja unohtaa se. Olen tämän kevään aikana jaksanut hämmästyä uudestaan ja uudestaan samoista asioista, sanomisista ja tekemättömistä asioista. En halua sitoutua mihinkään, vain pakata ja purkaa tavarani. Lähtemisessä on jotain vapauttavaa, kun saa haistaa uuden maan tuoksun.

Mulle on tärkeätä kohdata ihmisiä, koska muuten en koskaan muuttuisi tai oppisi tuntemaan itseäni paremmin. Tajusin kaksi päivää sitten olevani helvetin jääräpäinen, koska odotin anteeksipyyntöä 18 kuukautta. Sain hyvin vilpittömän anteeksipyynnön, en tarvinnut muuta. Olisi hienoa elää elämää jaksoissa, jolloin voisi aina keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jotenkin se tuntuu mahdottomalta ja kaikki tapahtuu (tai kaatuu, miten sen nyt ottaa) samaan aikaan.

En ole vielä oikein tiedostanut lähteväni Venäjälle. Häpeäkseni täytyy myöntää, etten ole avannutkaan venäjän sanakirjaa tai lukenut seminaariaineistoa. Sieluni kaipaa Venäjälle, tunnen tukehtuvani ilman latauspaikkaani. En voisi asua siellä, haluan vain ottaa parhaat palat ja lähteä. Lähteminen tuntuu arvokkaammalta, kun en yritä juurtua sinne väkisin.