Kuin korkki tynnyrissä

Israelilaiset pähkinät. Näin pitkälle pääsin.

Elämässä helposti odottaa jotain tiettyä maalia.

Vuosi sitten odotin viimeisien kurssien alkamista, lähtöä Pietarin kautta Helsinkiin ja kesällä odotin Samarasta lähtemistä. Vuoden ajan odotin tätä kevättä voidakseni hakea Venäjän valtion opiskelustipendiä ja kielikurssistipendiä Jerusalemiin.

Molemmat mahdollisuudet katosivat silmieni edessä ja pitkään odottamani matka jäi ilman maalia. Ehkä tavoitteet muuttuvat matkan varrella tai sitten vain olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin näiden kahden vuoden aikana.

Aloitan tämän seuraavan tarinan kertomisen hieman kaukaa, nimittäin Pietarista ja ensihetkistäni Spasibossa. Piirsin paperille kolme ympyrää, koska osallistuin erään työntekijän psykologian kurssitehtävään. Piirsin myös kolme kirjainta ympyröiden sisälle ja hienona tulkintana tästä psykologisesta testistä oli, että elän väärää elämää. Tarkalleen ottaen se meni, että tukahdutan todellista työuraani jahdatessani väärää ammattia. Ja tänään, tarkalleen kahdeksan kuukautta myöhemmin, huomasin sanovani jotain epätodellista. Seisoin ison valkoisen aurinkovarjon alla ja sanoin etten halua kirjoittaa. (Taisin huutaa sen, en ole aivan varma.)

Olen tavannut niin monta ikäistäni, jotka ovat jo saavuttaneet niin valtavasti kaikkea ja matkustelleet haaveilemissani paikoissa. Olen rehellisesti sanottuna todella lannistunut, koska matkani journalismin pariin oli pidempi ja en ole saavuttanut vielä mitään. Hakkaan venäjää päähäni, ostan matkaoppaita toisensa perään ja huomaamattani kehitän uusia projekteja sekä vastuutehtäviä.

Huomaan aloittavani, jakavani tehtävät ja häipyväni paikalta. Roolini TIR:issä muuttuu ja en voisi olla iloisempi muutoksesta. Tuntuu hienolta yhdistää ihmisiä ja nähdä oman veren ja hien tuottavan jotain tulosta. Ehkä voisin olla vähemmän itsekriittinen ja nähdä tekemäni työn saavutuksena, koska alussa oli vain luminen maaliskuu ja monologini.

Ei se elämä vaan valitettavasti odota ketään ja huolimatta kuulemistani lopettamispäätöksistä, yritän löytää sen oman rakoni ilman kirjoittamista. Vaikka toimittajakavereista tulee toisen alan ihmisiä, en usko sen olevan aina se huono vaihtoehto. Toimittajuus on osa sielua ja identiteettiä, kaikesta pienestä sälästä koostuvaa ja välillä siellä sivussa oleva juttu.

Baarissa on bisseä

Aika tuntuu mystisesti katoavan jonnekin kauas. Neljä vuotta sitten päätin muuttaa elämääni ja uuden perheenjäsenen syntyessä, haluan muuttaa taas arkea opettaakseni uuden sanan. Ryssland oli se tädin ja pinkin matkalaukun paikka, mutta nyt on aika ostaa uusi matkalaukku ja opettaa lyhyempi sana. Hakuprosessista tulee pitkä, paperinen ja vaatii paljon rahaa.

Tavallaan jo nyt jään haikeana muistelemaan NU:n tapahtumien järjestämistä ja sen kautta tapaamiani toimittajia. Huomisesta työkulttuuritapahtumasta tulee todella upea tapahtuma, koska sain hienot puhujat ja haluan tietää enemmän kuvaamisesta Israelista. (Nuorten Ulkomaantoimittajien Fb-sivujen kautta voi ilmoittautua 23.5. tapahtumaan ja 6.6. Suomalaisena toimittajana Venäjällä -tapahtumaan. Molemmat tapahtumat ovat World Visionin tiloissa Lönnrotinkadulla.)

Näin jälkiviisaana en olisi tuhlannut alkuvuotta työilmoitusten hysteeriseen selaamiseen, olisin keskittynyt itseeni. En koskaan ymmärtänyt lukemiani työllistymissivujen neuvoja itsensä toteuttamisesta, vapaaehtoistyön tekemisestä tai inspiroivien asioiden ylöskirjoittamisesta. Pidin sitä aivan huuhaana ja ärsyttävänä. Ehkä ajan piti kulua ja turhautuneisuuden kertyä, jotta olisin todella uskaltanut perustaa tyhjästä NU:n.

Vapaaehtoistyöpaikan löytäminen muistutti työpaikan etsintää ja olin kieltämättä aika järkyttynyt kohdatessani haluttomuutta edes tavata. Ehkä Venäjällä vapaaehtoistyö ei käsitteenä ole tuttu ja vapaaehtoistyökenttä oli täysin tyhjä. Olin talvella yhteydessä noin kymmeneen eri Helsingissä toimivaan paikkaan ja ainoastaan maahanmuuttajanaisten talosta oltiin kiinnostuneita. Rehellisesti sanottuna halusin saada kasvot ulkomaanjuttujen naisille, koska en voi todella ymmärtää ympärileikkauksia, lukutaidottomuutta tai sopeutumista uuteen kulttuuriin ilman opettamiani naisia.

Huomasin jo opettaessani Petroskoissa opettamisen tekevän nöyremmäksi, koska palaute tulee heti kasvoille. Olen todennut venäläisen suoraviivaisen lähestymistavan toimivan etenkin somalialaisten kanssa. Opettaessani joudun omaksumaan uuden roolin, olen kärsivällisempi ja lähestyttävämpi. Venäläiset opiskelijat eivät kosketa opettajaa ja ehkä se jatkuva koskeminen tuli kulttuurierona aloittaessani vapaaehtoistyön. Otan koskemisen kohteliaisuutena ja haluna kuunnella, koska ilman kädestä pitämistä neuvomistilanne ei olisi henkilökohtaista.

Eilen ehkä suurimmat sanalliset kulttuurierot syntyivät, kun yritin toisen opettajan kanssa selittää baaria. Kuin pallo olisi vierinyt mäkeä alas, se meni niin huonosti. Olen huomannut etenkin muslimitaustaisten naisten sanavaraston olevan hieman erilainen, kuin länsimaalaisen. Tämä baari-sanan sisältävä kappale oli huvittuneisuutta aiheuttava, koska kappaleen nimi oli Matin poikamiesboxi. Ala siinä sitten selittämään poikamiestä ja boxia. Naimattomuus tuntuu olevan monelle hankala asia ymmärtää, pieni asunto oli hyvänä kakkosena ja päästyämme baariin saakka, olimme jo aivan luovuttaneita. Ehkä selitykseni "siellä juodaan alkoholipitoisia juomia ja isketään miehiä" ei ehkä uponnut kuulijoihin. Yritin hytkyä esittääkseni tanssimista ja toisen opettajan luetellessa baarista ostettavia juomia, tajusimme baari-sanan jäävän aviomiehelle kerrottavaksi tarinaksi.

Keskustelin erään viime viikolla haastattelemani kuvajournalistin kanssa itsensä antamisesta muille. Kuinka paljon täytyy antaa saadakseen luottamuksen ja siten hyvän jutun? Muistan niin elävästi ensimmäisiin avoimen kursseihin kuuluvan henkilöjutun kirjoittamisen kurssin ja siellä tapahtuneen väittelyn jutun avoimuudesta. Eräs opiskelija ei halunnut jakaa kirjoittamaansa henkilöjuttua muiden luokkalaisten kanssa, koska hän oli kirjoittanut sen itsestään. Opettaja totesi kirjoittamisen olevan antamista ja henkilökohtaisten kokemusten heijastumista paperille. Tämä kyseinen tyttö jätti kurssin kesken ja en enää nähnyt häntä.

En ehkä muutu haastateltavieni sydänystäväksi haastattelun aikana tai jälkeen, mutta annan paljon itsestäni luodakseni hyvän suhteen edes sen tunnin ajaksi. Lyhyin haastatteluni kesti vartin ajan ja siitä tuli Karjalan Sanomien yksi klikatuimmista jutuista, mutta annoin kielellisen sieluni hänelle. Taustalla oli myös aikaisemmin kirjoittamani juttu hänen kaveristaan ja sen perusteella sain haastattelun.

Ja mitä tulee siihen kuvajournalistin haastatteluun, hän myöhemmin lähetti mailia kehuakseen jutun maasta taivaaseen. Meillä oli vaan paljon yhteistä ja samoja intohimoja, jolloin kirjoittamisesta tuli helppoa. Ehkä pitää uskaltaa puhua ja antaa haastateltavan olla hetken hiljaa.

Yksi pelaajista

Löytäessäni uuden ulottuvuuden journalismista eli välikätenä olemisen, huomaan sen tuovan enemmän tunteita mukanaan, kuin pelkän sooloilun. Tämä toiminnan laajentaminen ei ole mennyt suunnitelmieni mukaisesti, mutta uuden asenteen (en välitä) kautta tulee parempi olo. Huomasin imuroivani kylpyhuonetta päivittäin hiusten takia, joten päätin ottaa uuden ajattelutavan kehiin.

Pidän tämän kevään tee-se-itse-projektejani täysin suhteiden rakentamisena ja tärkeänä vaiheena ennen jotain suurempaa. Haluan sanoa tähän väliin kammoavani yrittäjyyttä ja sen huonojen puolien olevan liian tuoreessa muistissa. Projektit ovat hieman saaneen yrittäjäismäisiä piirteitä (omaksi kauhukseni) ja joudun myöntämään itselleni tämän tavan toimivan. Tapani tehdä asioita on joko streessaavan näköistä tai kovan draivin näköistä, riippuu siis katsojasta. Ei kukaan voi uskoa mun tekemisiin puolestani tai en edes haluaisi, koska ainoastaan kovan yrittämisen ja tekemisen kautta tunnen saavuttaneeni jotain.

Eräs elämäni suuntaan vaikuttanut haastateltava sanoi olleensa otettu tavatessaan mut, koska olen niin elävä. Jäin todella miettimään hänen sanojaan, koska hänen kannustamanaan aloitin uuden kappaleen elämässäni. Mailatessani ja ottaessani yhteyttä jo maassa X olleisiin suomalaisiin, olen vain saanut kannustusta ja arvokkaita neuvoja.

Journalismin kenttä on todella pieni pääkaupunkiseudulla ja en rehellisesti sanottuna tiennyt mitään pelisäännöistä. Venäjä on oma lukunsa ja venäläisen journalismin säännöt eivät päde Suomessa, mutta olen ymmärtänyt jo alusta lähtien vahvan opettajan tärkeyden. Olen saanut oppini parhailta ja vain änkemällä itseni tilanteisiin. Mitään en ole saanut ilmaiseksi tai itkemättä vessassa. Persoona valitettavasti nousee ratkaisevaksi tekijäksi, halusi sitä tai ei. Tunnun käyvän tätä samaa keskustelua monen toimittajan kanssa henk.koht.persoonan ja työpersoonan erottamisen vaikeudesta.

Kun puhuu yhtä kieltä (vaikka suomea) kaverin kanssa, on hankalaa vaihtaa sitä venäjään. Sen pitää lähteä alusta lähtien vaikealla ja epämukavalla tavalla, jos haluaa saada homman toimimaan. Parhaimmat työsuhteeni ovat ärsyttävien, määräilevien ja johdonmukaisten toimittajien kanssa. Olen nähnyt pahimman puolen, ammattimaisuuden ja sen saman draivin silmissä. Kaverisuhteesta en ole vielä saanut toimivaa työsuhdetta, koska en ole leppoisa ja hauska Ansku työmaailmassa.

Alkuviikon ollessa todella epätodellista ja paikoitellen unelmien särkymistä, sain jotain odottamatonta vastapainoksi. Ehkä se epämääräinen sähläämiseni NU:n suhteen tuottaa uusia mahdollisuuksia ja syksyllä saan mahdollisuuden yhdistää matkailun, Pietarin ja journalismin. Olen todella otettu tästä lyhyestä matkasta ja se vei maanantaiaamun suuren pettyksen sille tarkoitettuun ö-mappiin.

Sitä todella todella haluan

Uskon ihmisten tulevan elämään syystä ja muuttaakseen elämän suuntaa. Asiat eivät ehkä ole menneet suunnitellusti, mutta harva asia menee tiettyjen odotusten mukaisesti. Ihan tarkalleen ottaen elämäni sai vahvan sysäyksen lauantaina, koska näin itseni todella vahvana. Sain uuden sanan päähäni, uuden tavoitteen ja päästin irti Venäjästä.

Näin lainatakseni life coach –valmentaja Anthony Robbinsin hienoa elämänohjetta: What are you really after?

Joka päivä kirjoitan tavoitteita paperille ja mietin askeleita kohti suurempaa tavoitettani. Kaikki lähtee jostain liikkeelle, joten sovin tapaamisia, venäjän suhteen laitan itseni epämukaviin kielitilanteisiin ja luovun kirjoitusvastuusta asteittain.

Saavuttaakseni suuren tavoitteen googlailin viikonloppuna aivan hulluna löytääkseni sopivan kielikurssin syksylle. Keskiarvoni ei ehkä riitä päästäkseni haluamaani maisterin ohjelmaan, mutta aion korvata sen puutteen hyvällä kielitaidolla. Ja lopulta löysin sopivan kielikurssin Helsingistä ja jopa sopivaan hintaan. Se tosin oli hieman epätodellinen hetki, mutta odotan suurella mielenkiinnolla ensi syksyn kieliopintoja.

Tiedän kuvioideni olevan aivan erilaiset syksyllä ja olen hiljalleen aloittanut monen projektin jättämisen. Tiedän jättäväni vahvan pohjan kasvulle ja uusille ajatuksille. Pidän aina lupaukseni ja TIR:in suhteen olen saanut osallistua unelmani elämiseen ja rakentamiseen. 

Tiedän ylittäneeni itseni monella tavalla, mutta on vielä paljon ylitettävää ennen paikan luovuttamista. Olen jo nyt saavuttanut omia tavoitteitani, oppinut uusia asioita ja tavannut elämääni vaikuttaneita ihmisiä. Kuulin viimeisimmän Viikon vieras – juttuni olleen lämmin ja se on varmasti hienoimpia kuulemiani kommentteja.

Aivan älyttömän rikkaan kevään jälkeen, kesällä on paineita laittaa paremmaksi.