Loman jälkeen

Oltuani lähes viikon tajuttomana ja ilman konetta, tunsin latautuvani. Todella katsoin itseäni peilistä (nähden yhä syvempiä otsaryppyjä) ja tunsin vanhenevani. Elämä ei ole enää yhtä suurta draamaa ja loputtomia kuoharilaseja. Siitä on tullut intensiivistä ja nykyisin ostamme ihan kokonaisia pulloja.

Olen monesti miettinyt milloin musta muotoutui näin feministi (en olisi koskaan uskonut), maailmanparantaja ja todella vihainen. Tänään olin lähinnä vihainen orjuudesta ja omasta ahmisestani, koska en osaa sanoa ei ilmaiselle ruokatarjoilulle. Mietimme vastamainoksia, vaatteiden ja ruoka-aineiden alkuperää ja onko Tansania Afrikassa vai Aasiassa. Toisaalta tässä vaiheessa mietin miksi järjestötyön yhteydessä pitää aina mainita Afrikka, mutta se on toinen ajatusmatka.

Ehkä palasin epätodelliselta (todellisessa elämässä tehdyltä) matkalta karuun arkeeni ja hieman säpsähdin suosiotani. Vastasin kiltisti maileihin hieman matkapöhnässä ja aivot hakkasivat aivan tyhjää. Tajusin tämän viikon olevan taas täynnä kaikkea mahdollista. Yritän siis peittää sen tosiasian, ettei mulla ole tiedossa seuraavaa projektia ja olen sanonut lopettavani kaiken jo tekemäni joulukuussa.

Virkkasin Röökikselle tossut. Hän mankui niitä kaksi vuotta.

Yritän tehdä enemmän realistisempia lupauksia itselleni ensi vuoden suhteen. Panostan enemmän venäjään ja kreikkaan, menen uuden kielen intensiivikurssille ja harrastan enemmän liikuntaa (voidakseni syödä enemmän suklaata).

Venäjä on jotenkin vaan naksahtanut päässäni ja huomaan puhuvani perustasolla. Osaan jo taivuttaa verbejä ilman kirjoittamista sekä opettajani oikeasti tajuaa puhettani. Yritän säälittävästi matkia oikean venäläisen puhetyyliä sössöttämällä mahdollisimman pahasti.

Ehkä pitäisi käydä kalakukkojen luvatussa maassa hieman useammin, koska sen levon vaikutukset tekivät kaiken selvemmäksi.

Leijona

Katsoin jenkkihöttöä ja jäin miettimään nuorimman keskusteluvieraan kommenttia itsearvoinnista. Hän mietti olisiko hän itsensä kaveri, jos hänen klooninsa tulisi vastaan. Se oli todella hyvä näkökulma ja jäin miettimään asiaa. (Tähän väliin haluan todeta etten seurustelisi itseni kanssa.) Kävin tätä keskustelua eilen (koetestatessani blogikirjoituksen aihetta) ja totesin olevani sosiaalinen erakko. Kaimani mielestä en ole sitä, mutta olin hyvin vakaasti päättänyt olla yksinäinen luonne.

Joskus mietin näkevätkö kaverini ja elämässäni olevat ihmiset arvoni ja niiden merkityksen. Sitä vegaanijuttua tai hipsterin syvintä olemusta en vieläkään tajua, mutta heijastanko ulkopuolelle sisäisiä arvojani?

Olen tehnyt monen monta testiä parin viikon aikana, joten pystyn jo näkemään piirtämäni nuolet. Jos kahta asiaa vertailee merkitysarvoltaan toisiinsa, kumpi on se tärkeämpi asia? Nuolet osoittivat kohti terveyttä, työtä ja perhettä (tässä järjestyksessä siis). Tietysti syksyn tapahtumat ovat vaikuttaneet nuolten suuntiin, mutta miten ne heiijastuvat musta?

Varmasti suurin huono puoleni kaverina on aika tai sen puute. En ole 24/7-ihminen, soittele joka päivä tai edes halua soitella päivittäin.  Yritän lähes epätoivoisesti rakentaa parempaa elämää, löytää paikkani hauraassa työmaailmassa ja olla rehellinen itselleni. Kauheinta on olla rehellinen päiväkirjassa (tulevaisuuden minälle), koska huomaan vähätteleväni ikäviä asioita. Yritän viimeiseen saakka uskoa hyvyyteen ja tavallisesti siksi nuolen haavojani.

Uskon otsassani lukevan avaudu minulle ja monesti se on ollut tarpeellinen teksti. En ole purkkiin laitettavan herttainen tai syvää rauhaa hehkuva joogaopettaja, mutta en kauhistele tarinoiden vaiheita. Eilen tapasin 13-vuotiaana nelikymppiselle miehelle naitetun iranilaisen naisen ja keskustelimme hänen elämästään. Olin saanut päähäni viedä tuntini keittiöön ja keskustelimme pitkän pöydän ääressä miehistä. (Kielirajat ylittävä aihe!) Tapasin ensimmäistä kertaa syyrialaisen lukioikäisen tytön, joka oli vihainen monesta asiasta. Tuntui hienolta kuunnella miltä Syyrian sota vaikuttaa nuoren näkökulmasta ja ymmärsin mitä leijona on.

En rehellisesti sanottuna usko moikkaavani itseäni kadulla tai tapahtumassa. Haluaisin jonkun helpomman ja läsnäolevamman kaverin.

Juutalaiskortti

Vitsailin perustavani nuorille naistoimittajille tarkoitetun vertaistukiryhmän. Keskustelisimme siitä kuka on köyhin, hulluin tai vain sinnikkäin.

Laskin ajattelevani keskimäärin kerran päivässä tämän olevan aivan turhaa ja lopettavani kaiken journalismiin liittyvän - heti huomenna. Tosin omassa tapauksessani sitä huomista ei tunnu koskaan oikein koittavan. Aina tulee uusi aamu ja puhkun intoa tehdä jotain. Se väsyminen tekemiseen tulee tavallisesti nälän kanssa. Verkoston rakentaminen ei tuo rahaa, projektit tuovat hieman rahaa ja kaikki muu tuo kyyneleitä.

Olen tämän vuoden aikana huomannut monen ihmissuhteen tuovan vain negatiivisia asioita elämääni. Ehkä välillä ajattelen liian paulocoelhomaisesti ja kuvittelen elämän olevan jotenkin taianomaista. Haluan silti uskoa jokaisen elämääni tulevan henkilön vaikuttavan tarkoituksella elämääni. Tavallaan hain henkistä tukea jaksaakseni hengittää ja sanoin olevani todella väsynyt. Se tosin kostautui ja huomasin liian monen kuvitelleen teräsnaiseuden olevan osa minuuttani. Mun on vaan pakko tehdä asioita kovalla draivilla, koska pelkään pysähtymistä ja luovuttamista.

Luovuttaminen on mulle todella kova paikka ja täysin mahdotonta planeetallani. Joskus se on kumminkin ainut tapa käsitellä asioita ja etenkin pään puhdistamisen suhteen, koska on pakko mennä eteenpäin. Huomasin tunnesiteen vaikuttavan negatiivisesti tämän myrskyisen syksyn aikana ja päästäneeni irti ystävyydestä. Kaksi uutta ihmistä käveli elämääni ja huomasin etten enää välitä tuntea negatiivisuutta. Haluan edetä elämässäni ja olla edes kerran vetämättä Afrikan kokoista hernettä nenään.

Kävin lauantaina kuudennen kerran (oikeasti laskin käyneeni keskustelun jo kuudetta kertaa) keskustelun maahanmuuttajista ja kenellä on oikeus puhua maahanmuuttajista. En ole koskaan aikaisemmin ajatellut ikäisteni kolmekymppisten valkoisten suomalaisnaisten olevan käänteisrasisteja. (En tiedä onko se edes sana.)

Olen nyt kuullut kolmesti etten voi puhua maahanmuuttaja(miehistä) tai maahanmuuttajien asioista Suomessa, koska en ole naimisissa tai seurustele afrikkalaisen miehen kanssa. Meinasin vetää juutalaiskortin* esille, mutta puolustauduin toteamalla opettavani heikossa asemassa olevia maahanmuuttajanaisia ja käyttäväni aivoja. Olen tietoisesti tekemisissä maahanmuuttajanaisten kanssa oppiakseni heistä ja heiltä. Ulkomaalaistaustainen puoliso ei nosta tietoisuuttani maahanmuuttajien asioista, jos en ole vastaanottavainen jo muista syistä. Näin olen ainakin tämän järkeillyt ja kokenut aikaisemmissa parisuhteissani.

Ehkä elämässäni ei vaan ole tylsiä hetkiä, aina tapahtuu jotain ja saan loputtomasti hienoa aineistoa blogiini. Tosin rehellisesti sanottuna en osaa aina kirjoittaa tapahtuneita asioita auki. Tietyt asiat vaan pitää kokea ja jättää muistoiksi.

*viittaan tällä eksääni

Karsimista

Haluan uskoa elämän vievän oikeaan suuntaan. Viimeiset kolme päivää olivat hyvin tapahtumarikkaita ja täynnä suuria päätöksiä. Olin hienossa tapahtumassa pohtimassa yrittäjyyttä, omia tavoitteitani ja mitä todella haluan saavuttaa elämässä.

Listasin kymmenen haavetta ja hyvin amerikkalaiseen tapaan raha ei ollut esteenä, ainoastaan elämän lyhyys. Ideana oli ajatella elävänsä vain kymmenen vuoden ajan ja mikä olisi se merkittävin haave, jos omistaisi 20 miljoonaa. Huomasin kävellessäni kohti ratikkaa todella ymmärtäneeni jotain itsestäni. Päällimmäisenä ajatuksena sen aamun tapahtumasta jäi mieleen turhien asioiden karsiminen.

Olen liikaa kaikkialla ja teen montaa asiaa vähäsen, kumminkaan täysin keskittyen juuri siihen rakentamiseen ja etenemiseen elämässä. Päätin lopettaa monen asian tekemisen ja keskittyä siihen millä on todellista merkitystä (mikä tuo onnea ja muuttaa maailmaa). Olen aidosti onnellinen tehdessäni markkinointia, koordinointia ja opettamista. Tunsin syyllisyyttä tehdessäni jotain muuta kirjoittamiseen ja toimittajuuteen keskittymisen lisäksi, kunnes kuulin näiden askeleiden vain tukevan todellista päämäärääni. Mulle on tärkeintä rakastaa jokaista hetkeä ja elää itseäni kunnioittaen.

Uskon vapaaehtoistyön maahanmuuttajanaisten parissa auttavan tulevaisuudessa, kun työskentelen Somaliassa tai Iranissa. Olen aina pitänyt venäläisiä naisia todella hankalina, mutta somalialaiset tulevat hyvänä kakkosena. Heissä on paljon samaa asennetta, pelkoa ja itsekkyyttä. Toisaalta venäläiset ja somalialaiset ovat sydämellisiä ihmisiä ja kokevat asiat tunteen kautta. He eivät kauheasti järkeile tai ajattele muiden tunteita. Huomasin tämän eilen päivän sanani ollessa ulos. Ehdottomasti tapaamani naiset opettavat mua, kuten mä yritän opettaa heitä.

Seuraavan opetuspaikan haluan itse perustaa ja olla muokkaamassa ympäristöä erilaisten naisten parissa. Vaikka olen tavannut haavoittuvaisia naisia, en kumminkaan koe todella nähneeni naisten köyhyyttä ja todellista tarvetta kielen oppimiselle. Valitettavan usein eniten apua tarvitsevat naiset tulevat vain kerran tai kaksi, heitä on hankala saada sitoutumaan. Tapasin hienon samanhenkisen kaimani ja uskon meidän keksivän jotain uutta vastaanottokeskuksissa asuville naisille.

Ja mitä tulee muuhun uuteen elämässäni, näin ensimmäisen PDF-version kirjasta ja itkin. Olin niin liikuttunut nähdessäni kaiken sen työn kirjana. Se ei enää ollut epämääräisiä korjattuja sivuja, kuvia tai lauseiden poistamista. En tiedä kuinka vuolaasti itken katsoessani oman ensimmäisen kirjani taittoversiota, mutta uskoisin ulvovani aika kovaa.

Lopuksi vielä kymmenen haavettani hieman tynkäversioina:
1.) Jerusalem
2.) Sotatoimittajuus
3.) Kaksi uutta kieltä
4.) Opiskelu
5.) Venäjä
6.) Dokumentin teko
7.) Yritys
8.) Omistusasunto
9.) Koiran adoptointi
10.)Turvakodin perustaminen

Sitä yhtä toteuttamisen arvoista (10:1-ajatukseen perustuvaa) haavetta en vielä kerro. Sen pitäisi olla aika selvä vastaus. Kaikki muut kohdat listalla ovat vain tukemassa sen toteutumista.