tiistai 12. toukokuuta 2015

Vuosi elämästäni



Kun tartuin self help –kirjaan, en kuvitellut löytäväni mitään elämääni mullistavaa vastausta viimeisiltä sivuilta. Kolmikymppisen uranaisen kriisiä käsittelevän kirjan viimeisessä kappaleessa todettiin, ettei hänellä ole vastauksia työkyllästymiseen. Olen tässä viimeisen vuoden ajan käynyt loputtomia työllistymiseen liittyviä keskusteluita kavereiden ja tuttujen kanssa. Alussa jaksoin vielä suhtautua innokkaasti tsemppauksiin ja kannustuksiin. Mediatyöntekijän työttömyydestä tulee kumminkin kiusallinen baari-illan tappaja, kun nimeltä mainitsematon elämäntilanne jatkuu. Kuin olisi Venäjällä kolmikymppisenä lapsettomana sinkkuna (mitä siis olen), kohtaamassa elinympäristön muut kolmikymppiset naiset.

Tehtyäni pientä kyselyä kaveripiirissä, huomasin saavani masentavia vastauksia. Itse koen hakemisen turhauttavaksi, kasvottomaksi ja kilpailevani pätevien kavereiden ja tuttujen kanssa samoista määräaikaisuuksista. Rekrytoinnissa on usein paljon vikaa, sillä harva edes kuittaa hakemusta tai kertoo rekrytointiprosessin etenemisestä. Tulostetut työilmoitukset päätyvät muistipaperiksi parin kuukauden hiljaisuuden jälkeen.

Kevään aikana menetin kyvyn kirjoittaa. Ehkä tavallaan koin muun kirjoittamisen vievän aikaa työhakemusten kirjoittamiselta ja keskittymiseni kärsivän. Tavallaan olin muuttunut kirjastossa istuvaksi pääsykoekirjoja hakkaavaksi, joka pelkää tarttua fiktioon.

Olisi ollut hienoa jo vuosi sitten tietää jaksamiseen liittyviä neuvoja. Liian koppavana keskityin varmaan työllistymiseen talveen mennessä, unohtaen täysin henkisen hyvinvoinnin ja kuinka määrittelen identiteettini. Kevään lähestyessä menin täysin paniikkiin. Olin muuttunut äärimmäisen epäsosiaaliseksi, en halunnut osallistua mihinkään tai kahvitella töiden jälkeen. Viiteen mennessä olin jo aivan puhki.

Kantapään kautta olen siis oppinut seuraavat työnhakuun liittyvät asiat:

Aikatauluta päiväsi ja etenkin viikonloppusi
On tärkeää työskennellä tehokkaasti koneella, tee erilaisia versioita työhistoriastasi (ammatillisen osaamisen pitää heijastua tiivistetysti), viikonloppuisin ei tapahdu ilmoitusmaailmassa mitään, joten älä googlaa avoimia työpaikkoja. 

Kuten Spice Girlsit sen sanoivat: Tell me what you want
Olen ravannut työllistymistapahtumissa kuuntelemassa ties minkä alan asiantuntijoita, punainen lanka on silti ollut kaikilla sama. ÄLÄ tingi työstä, sen pitää olla mielekästä. Olin työhaastattelussa mainostoimistossa ja tuttu haastattelija totesi, että ”sä olet tehnyt niin kauheasti noin nuoreksi”. Se merkitsi mulle todella paljon, mutta silti se ei ollut mun tuleva työmaailmani. Mä haluan vihdoin päästä unelmieni duuniin, jotta kaikki aikaisempi raataminen toisi tulosta.

Hanki henkinen lapsi
Tämä neuvo oli lukemassani Kolkyt ja risana –kirjassa (kirjoittajana Kasey Edwards), jossa viitattiin pitkäaikaisen projektin aloittamiseen. Itselläni on ollut tapahtumajärjestäminen jo kaksi ja puoli vuotta, joten pystyn jo näkemään pitkäaikaisen hankkeen kasvun ja kehityksen. Se ei todellakaan tuo rahaa, mutta on opettanut mulle tapahtumajärjestämisestä paljon ja uskallusta laajentaa toimintaa verkoston avulla. 

Tunti liikuntaa päivässä
Tämä saattaa kuulostaa älyttömältä ajantuhlaukselta, mutta itselleni liikunnasta on tullut talven aikana henkireikä. Kävelen luonnossa, rapsuttelen koiria ja Instagram on täynnä lintukuvia. Elämäni koostuu joutsenista. Olen huomannut olevani hyvä nyrkkeilyssä, lukevani Hesarin urheilu-uutisia (hämmentävä kokemus) ja löytänyt uuden keskustelunaiheen treenaavan kaverini kanssa.

Ole diplomaattinen
Vihaan verkostautumista. Silloin pitää olla sanavalmis, viehättävä ja muistaa oudoimpia yksityiskohtia. Pitää olla diplomaattinen ja ilmestyä kutsuttuihin tapahtumiin. Kutsuja tulee hyvin hitaasti, teen paljon jalkatyötä ja olen aidosti ystävällinen. Itselleni se on ollut toimiva keino, koska tavoitteenani on verkostautua tietyissä piireissä. Aluksi koin kiusallisena työhön liittyvät keskustelut, etenkin esittelyn yhteydessä, sillä en voi sanoa edustavani jotain tiettyä työnantajaa. Leima puuttuu otsasta, joten käytän henkistä lastani osoittaakseni aktiivisuuteni ja totean etsiväni uutta paikkaa.

Sain kipinän kirjoittaa tänään kello 15.54, kun kääntäjäkaverini kysyi puhelun päätteeksi, että miksei kukaan kirjoita kuinka pahalta työnhaku tuntuu.