Voimaannuttava räjähdys

Uskon voimaannuttavaan aggressioon. Oikeasti käytin sanaa viha, mutta aggressio kuulosti kommentoijan korvaan paremmalta.

Robin käyttää usein musta puhuessaan sanaa intohimoinen ja aina jaksan korjata sen hempeää sisältöä, koska en olisi intohimoinen rakkaudesta. Ainoastaan tuntemalla ja kokemalla negatiivisia asioita, pystyn löytämään itsestäni sen halun muuttaa tai muuttua. Hyvänä esimerkkinä uusi kannettavani, ilman edellisen lopullista sammumista en olisi viettänyt seitsemää tuntia hakaten WordPressiä (en tavoittanut sisäistä nörttiäni) tai syönyt Robinin ostamia Marianneja Adoben aiheuttamassa raivonpuuskassa.

Ehkä pinnani on vaan kireällä ja puran sen täysin typeriin asioihin. Ei se ole valkoisen (väri on tärkein seikka) koneen syytä, etten tiedä mihin menisin tai mitä tekisin. En rehellisesti sanottuna jaksa kuunnella yhdenkään ei-toimittajan uraneuvoja, koska en osaa enää vastata kohteliaasti ja teeskennellä edes jotenkin kiinnostunutta. En olisi vuosi sitten voinut kuvitellakaan olevani tässä ja ensi vuonna sanon varmasti saman.

Istuimme pitkällä lounaalla Robinin kanssa venäjänkielen kuvakirja välissämme. Se pysyi siinä koko keskustelumme ajan ja tavallaan oli osa sitä hetkeä. Sanoin tämän tilanteen olevan vain meidän hallittavissa ja ettei kukaan tule palkkaamaan meitä kotoa. Vaahtosin suuresta syyllisyydestäni ja Robinia taisi naurattaa loputon puheeni ilman nielemistä. Kerron kaikki idioottimaisimmat ideani aina Robinille ja Argentiinalaiselle, koska he osaavat löytää ongelmakohdat ja aukot. Sanoin heidän ja Marian olevan mulle tärkeitä ihmisiä, sillä he sanovat takaisin ja eivät mielistele mua. Robin nauroi nauramistaan ja lopulta itsekin nauroin tajuttuani sen kuulostaneen niin itsekeskeiseltä.

Venäjä, nykyajan orjuus ja median murros. Ah.

Eilinen oli monella tapaa rakas ja raskas päivä, ahdoin sen täyteen saadakseni aivoni kuormittumaan. Silti työnohjauksessa olin itkun partaalla, siitä on jo tullut ryhmäterapiaa ja se riistää kaikki kerrokset. Jäin miettimään miten käsittelen pettymystä ja siitä tullutta itseni syyllistämistä. Taisin huomaamattani paijata kolhiintunutta minääni ostamalla kuusi kirjaa kirjamessuilta. (Kuvassa olevien Into kustannuksen kirjojen lisäksi ostin kaksi hömppäkirjaa Sammakon myyntipöydältä.)

Lukeminen auttaa aina ja kirjat vaikuttavat henkisellä tasolla, jos sanat tulkitsee haluamallaan tavalla. Siitä syystä Alkemisti oli hyvin tärkeä kirja lukiessani sitä patjan päällä päivää ennen muuttoa. Kirjat ovat mulle hyvin tärkeitä, koska niiden kautta muistan tietyt elämäni hetket. Asuin vanhassa kivitalossa Krunikassa ja siinä istuessani tyhjässä asunnossa patjan päällä, annoin kirjan vaikuttaa ja muuttaa elämäni.

Tavallaan haen sitä samaa tunnetta ostamistani kirjoista, koska se hetki muutti niin paljon. Jos tällä hetkellä kuvailisin elämääni ja tunteitani kirjan nimellä, olisin ehdottomasti Mediaräjähdys.

Hengittämistä

Syksy ei ehkä jaksamisen suhteen alkanut kauhean hyvin. Moni asia muuttui, jäi toteutumatta ja yllättäviä asioita tuli eteen. Viimeiset kaksi päivää olivat hyvin tapahtumarikkaita ja varmasti muuttivat elämäni suuntaa. Se lähti hyvin pienestä, tarkalleen ottaen se oli yksi lause. Se osui niin syvälle, että tunsin kuuroutuneeni tunniksi. Tuntui epätodelliselta kuulla koulutuksesta, mikä jäi osaltani toteutumatta. En pidä lohduttavana kuulla muiden hakijoiden kovasta tasosta tai muista vaihtoehdoista.

Olen nyt viimeiset kaksi viikkoa ollut rasittavaa seuraa Argentiinalaiselle ja Robinille. En rehellisesti sanottuna tiedä kuinka he jaksavat kuunnella vuodatustani. Monella tapaa on hyvin lyöty olo ja en rehellisesti sanottuna jaksa enää käydä yhtäkään keskustelua pääkaupunkiseudulla asuvien naistoimittajien työttömyydestä. Välillä tuntuu etten tiedä miten voisin motivoida ketään, kun en tiedä miten motivoisin edes itseäni.

Masentava taulu päätyi kirjojen väliin.

Päätin ottaa etäisyyttä asioihin ja seurata sydäntäni, toteuttamatta jääneitä opiskeluhaaveita ja uskoa. Ostin maanantaina pääsykoekirjat ja jätän kaiken muun turhan elämästäni. Tein hienon taulun aiheesta ja tajusin tekeväni aivan liikaa. (Thö taulu vasemmalla.)

Kreikka hoiti itse itsensä ulos arjestani, kirjaprojekti päättyi ja toinen vapaaehtoispaikoistani muutti. Aivan rehellisesti sanottuna en halua opettaa maahanmuuttajataustaisille miehille suomea, koska naisilla on suurempi tarve saada apua.

Tähän hyvin jyrkkään mielipiteeseeni vaikutti eilinen osallistumiseni maahanmuuttajanaisten asioita käsittelevään tapahtumaan. Olin yksi panelisteista ja sanoin vain naisille tarkoitetun toiminnan olevan tärkeätä verkostautumisen, vertaistuen saamisen ja huivivapauden takia. En koe opettavani kieltä, tärkeintä on saada naiset puhumaan tapahtuneista asioista ja saada heidät tuntemaan olonsa turvallisiksi Suomessa. En ole äiti ja en tiedä miltä tuntuu haudata vauva lääkkeiden puuttumisen takia, mutta siinä pulpetin päällä istuminen tuntuu oikealta paikalta kuunnella.

Uskon asioiden tapahtuvan, kun niiden antaa tapahtua. Yritän sisäistää rauhallista suhtautumista ja ajan riittävän moneen matkaan ja kirjoitettuun juttuun. On vain hankalaa olla rauhallinen kuullessani niin paljon eitä ja nähdessäni muiden tekevän hienoja juttuja. En tiedä kuinka paljon enemmän mun olisi pitänyt tehdä toimittajana saadakseni aikaisemmin mainitsemani vapaaehtoispaikan Palestiinassa, mutta en enää pysty ajattelemaan vuoteen 2015. Jo ensi kevääseen ajatteleminen ja vakavasti lähtemiseen suhtautuminen veivät energiaa. En oikeasti tee asioita huvikseni tai vasemmalla kädellä, koska olen 30 ja tämä on jo kolmas alani. Haluan vain saada tämän onnistumaan ja kuulevani olevani hyvä.

Ehkä Argentiinalainen oli oikeassa sanoessaan vertaistuen, pahan energian korvaamisen hyvällä ja viinin auttavan moneen kolmikymppisen haahuilevan toimittajanaisen ongelmiin.

(Mulla on fiksuja kavereita.)

En olisi koskaan uskonut

“If pain must come, may it come quickly. Because I have a life to live, and I need to live it in the best way possible. If he has to make a choice, may he make it now. Then I will either wait for him or forget him.”
― Paulo Coelho, By the River Piedra I Sat Down and Wept

Olen monesti hokenut muille ettei elämä ole hankalaa, siitä vaan tekee hankalan. Useiden kertojen ja lukemattomien tuntien etsimisen jälkeen löysin täydellisen pääaineen. Ironisinta tässä kaikessa on, että sitä voi opiskella Helsingissä. Vetoan kumminkin venäläiseen ajattelutapaan ja en kerro mitä haluan opiskella. Rehellisesti sanottuna olen saanut niin pahat kolhut käydessäni pääsykokeissa pääsemättä sisälle, joten haluan pitää tämän pääsykokeen siipeni alla ja olla kasaamatta ylimääräisiä paineita itselleni.

Ollessani entisten lukiokavereiden järjestämissä juhlissa, huomasin eläväni aivan erilaista elämää. Se oli aika hieno tunne. Mä olen täsmälleen samanlainen renttu, kuin yli kymmenen vuotta sitten. Puhun kielistä, matkustamisesta ja perheestä. Tietyt asiat eivät kai koskaan muutu, koska olen yhä erilainen.

Palattuani aikakoneen kyydistä baariin, Röökiksen ja Juoppiksen seuraan, sanoin Röökikselle vasta nyt tajuavani elämää. Mulle se ei merkitse mammalattea, vauvamasua tai avioliittoa. Ja se on mulle oikeasti fine. Hyvin monta kuoharia nauttinut Röökis vastasi mun muuttuneen aikuiseksi ja puhjenneen kukkaan. Se oli hieno hetki meidän ystävyydessä.

Sitä krapulaa sitten parantelin koko sunnuntain.

Yritän vain sanoa elämän olevan joskus todella suuri mysteeri ja täynnä ikäviä asioita, mutta asioilla on tapana aina onnistua. Se vaatii vain paljon yrittämistä ja asennevammaisuutta. Pietarissa tapaamani ukrainalainen toimittajaopiskelija sanoi mun mentoroinnin ja uskon hänen kirjoittamiseensa merkitsevän hänelle paljon. Yritän vain hieman säälittävällä tavallani rakentaa jotain uutta, korruptoimatonta ja modernia journalismia.

Ehkä on aika siirtyä ylemmälle tasolle tekemisen suhteen ja lähteä saavuttamaan listalle ilmestyneitä uusia tavoitteita. En olisi voinut jättää TIRiä parempiin käsiin ja sen tajuaminen vei liian monta kuukautta. Ero jostain rakkaasta sattuu ja sen ottaa aina henkilökohtaisesti. En olisi koskaan uskonut näkeväni lähtemistä hyväksyvämmästä näkökulmasta, mutta taisi olla jo korkea aika päästää irti vanhasta minästä ja hyväksyä muutos.

Parrakas nainen

Seminaarista säästynyt ruusu.

Sain viikonlopun aikana paljon ajateltavaa. Juttelin syvällisiä Röökiksen ja Juoppiksen kanssa, nauroin taloustoimittajan vittuilulle ja mietin miksen vain lähde.

Henkisesti taisin jo lähteä kauan aikaa sitten, koska huomaan ottavani etäisyyttä ja keskittyväni ainoastaan googlaamiseen. Koen sen tuovan henkistä rauhaa, vaikka todellisuudessa se lisää epävarmuutta tulevasta.

Tuntuu jännittävältä elää tätä hetkeä, koska en tiedä mihin suuntaan seuraavaksi lähtisin. Haluan olla vapaa ja onnellinen, elää itseäni varten itkemättä kenenkään perään. Tavoitteet ja haaveet muuttuvat ajan myötä, ehdottomasti omat ajatukseni tulevasta ovat muuttuneet. En halua sanoa niiden muuttuneen realistisemmiksi, mutta virheistä on pakko ottaa jotain opiksi. Haluaisin sanoa oppineeni käsittelemään aikaa paremmin ja olevani kärsivällisempi, kuin vuosi sitten.

Ehkä se suunta oli vielä hakusessa ollessani Pietarissa ja kuvittelin eläväni jotenkin hienoa elämää miljoonakaupungissa. Näin vuotta myöhemmin kertoessani Venäjällä tapahtuneita sattumuksia maahanmuuttajanaisille, huomaan olleeni aivan liian uhkarohkea lähtiessäni. Kerroin kuinka en osannut edes lukea venäjää kreikan taidoistani huolimatta ja ollessani aivan pihalla syömisen suhteen. Tunsin olevani fyysisesti Venäjällä, kielellisesti jossain toisella planeetalla ja todella yksinäinen erilaisessa työkulttuurissa.

Pelko kieltä kohtaan tuli vasta Pietarissa, kun menin täysin lukkoon. Tiesin osaavani ja ymmärtäväni, mutta en kyennyt puhumaan. Kielen käyttämisestä tuli todellinen pelko ja vasta tämän vuoden aikana olen päässyt siitä yli.

Eilen illalla mietin minkälaisen loppukirjoituksen kirjoitan tästä vuodesta. Päiväkirjassani aina analysoin kuukauden tapahtumat ja joulukuussa teen syvemmän loppukirjoituksen. Selatessani sivuja taaksepäin olen monesti nähnyt asioiden synnyn ja myöhemmin ymmärrän alun tärkeyden. Olen sivuja selaamalla huomannut monen lähteneen, loukanneen tai tukeneen vaikeassa tilanteessa. Ehkä mulla menee nyt hyvin ulkopuolistenkin silmissä, kun laivasta hypänneet haluavat tulla takaisin.

Se tunne, kun voi nauraa räkäisesti partaansa.

Arvostamista

Olen onneton innostuja, jaksan aina viimeiseen asti uskoa saavani jotain saavutettua tai tehtyä. Tässä tapauksessa en saanut haluamaani paikkaa ja kolmannen kerran vuoden sisään jaksan ihmetellä tiedottamisen olemattomuutta.

Suunnittelemani ulkomaille menemiset eivät ole mulle vitsi tai ota mitenkään kevyesti hakuvaihetta. En tiedä miten paljon ein kuulemiseen vaikuttaa nuorten työttömien toimittajien määrä, mutta suuresti jaksan ihmetellä minne paikat katoavat.

Saatuani maanantaina tuntemani vihan ja pettymyksen katoamaan, päätin suunnata katseeni itään ja miettiä suunnitelmani aivan uusiksi. Haluan uskoa epäonnistuneiden hakujen, NU:n vähäisen kävijämäärän ja kaiken paskan vain vahvistavan sisäistä toimittajuuttani. Työvalmennuksessa käyminen on auttanut valtavasti, tunnen saavani henkistä tukea ja mahdollisuuden puhua asioista suljetussa porukassa. Yksikään toimittaja tai kuvaaja ei tule työskentelemään pääni sisäisen mielikuvan mukaan, joten asioista on pakko päästää irti.

Olen tämän viikon aikana ajatellut olevani aivan seonnut laittaessani itseni aina tähän tilanteeseen. Teen itsestäni hieman huomaamattani kakkosen, sellaisen henkilön jolle soitetaan ja jonka oletetaan hoitavan asiat. En halua myöntää pitäväni siitä tilanteesta, koska on stressaavaa koordinoida neljän ihmisen sanomisia ilman lopullista päätösvaltaa. Aika ei koskaan tunnu olevan kaverini ja kolmessa tunnissa tuntui tapahtuvan kuukauden suunnittelun, keräämisen ja päättämisen työ. Haluan kumminkin korostaa sen onnistuneen vain ja ainoastaan hienon tiimin ansiosta. Uninen Maria, pestyään ensin hampaat, handlasi homman heti ja Robin teki upean mainoksen huomista Journalismin päivää varten.

Erästä kaveriani lainatakseni, elämää voi muuttaa vain itse ja tekemällä suuren työelämämuutoksen, sain paremman henkisen olon ja jaksamista. En voi jäädä roikkumaan huonoon oloon ja negatiivisiin tilanteisiin, koska tunnen sen vievän luovuuttani ja usko itseeni. Joskus irtautumiseen tarvitaan jotain aivan muuta, kuin vain päätös lähtemisestä. Uskoisin viimeisten kuukausien menevän tapahtumissa, matkoissa ja miettimisessä. Olen saanut kreikan takaisin päähäni (kiitos Richmondille jatkuvasta elämäni järjestämisestä!) ja todella paljon draivia tehdä asioita. Tähän hehkutukseeni vaikuttaa eilisen mahtavuus kuullessani kolmesti tekeväni hienoa duunia.

En tiedä vastaako tämä nykyinen tilanteeni sitä vuosien takaista mielikuvaa toimittajuudesta, mutta kaikki pinkki höttö on karissut tämän vuoden aikana. Eräs vuosia elämässäni ollut tuottaja kysyi onko tämä nyt haluaamaani ja odottamaani elämää. Hän oli ensimmäisiä opettajiani vuosia sitten ollessani respa ja on nähnyt muutokseni lasikopissa seisovasta respasta kirjan editoijaksi.

Pitkä matka takana, vielä pidempi edessä.

Oli vielä pakko laittaa Facebookissa tekemäni mahtava persoonallisuustestin tulos:

You are a generous and moral (not to confuse with moralizing) person. You always work on self-improvement. You are very ambitious and have very high standards. People might think that communicating with you is difficult, but for you, it isn't easy to be who you are. You work very hard but you are not in the least selfish. You work because you want to improve the world. You have a great capacity to love people until they hurt you. But even after they do... you keep loving. Very few people can appreciate everything you do as well as you deserve.

Nenä on iso

Nauroin pitkästä aikaa. Olen syksyn aikana antanut itselleni luvan jo rauhoittua ja uskoa tämän olevan se oikea tapa työskennellä. Robinin siirtyessä valloittamaan uutta tuntematonta, tapaamme silti perjantaisin. Kalenteristani on tullut aivan naurettavan näköinen, mutta rehellisesti sanottuna en olisi vuosi sitten uskonut sen täyttyvän työasioista. Ehkä se suuresti turruttamani sisäinen yrittäjä nosti sitkeästi päätään ja aloin vain uskomaan omaan osaamiseeni.

Kävin tämän saman keskustelun erään keski-ikäisen päätoimittajan kanssa, joka ihmetteli nuorten toimittajien uusavuttomuutta. Hän sanoi monia asioita ja päällimmäiseksi jäi hänen saama (hieman negatiivinen) kuva uusista toimittajista, jotka haluavat mentorin tai isähahmon valvomaan työtä. En halua sanoa tässä taloustilanteessa, mutta sanon kumminkin tilanteen olevan niin vaikea kaikille toimittajille, että mentorin odottaminen tässä taloustilanteessa ei kuulosta toteutuvalta odotukselta.

Puhun aina tasapainon pitämisestä ja hallitsemisesta, joten itselleni sen sopivan vastapainon löytäminen oli tärkeätä. Opettaminen avasi ja joka viikko avaa silmäni todelliselle naisten tilanteelle ja miten tärkeätä on vain kuunnella.

Olen pari kertaa törmännyt erilaiseen mediakuvaan ja pari viikkoa sitten räkä lensi nauraessani intialaisen tytön kauhistelulle. Hän kysyi aivan vakavana miksi televisiossa on isonenäinen ja vielä pitkätukkainen mies. En tajunnut. En ihan oikeasti ensin tajunnut mitä ohjelmaa ja ketä hän tarkoitti. Sitten nauroin ja pitkään. Intialaiseen kauneuskäsitykseen ei ilmeisesti kuulu isonenäisyys ja ajatus miehen pitkästä tukasta sai hänet aivan tolaltaan. Nauroin pitäen pulpetin reunasta kiinni ja tyttö jatkoi moittien Suomen television julkkiskulttuuria ja naisten painoa. Kauneusihanteet ovat niin erilaisia eri maissa ja itselleni Italian television katsominen tulee aina kulttuurishokkina, koska narubikineissä tanssivat aakkoset ovat aina niin oksettavaa katsottavaa. Ehkä en vain tajua viihdettä.

Jaksan aina ottaa esimerkiksi venäläisen lääkärikaverini, koska hän vaan sanoo asioita harvinaisen suoraan. Puhuessamme Skypessä selitin hänelle irtisanomisista ja median olevan murroksessa, johon hän (varmaan omasta mielestään lohduttavalla tavalla) vastasi, ettei nykyisellä tilanteella ole merkitystä Suomen median ollessa niin alkukantaista. Venäjällä kuvaaminen on todella tärkeätä ja laatu on jotain aivan uskomatonta, mutta kyse on miljoonista ja miljoonista katsojista. Katson FST:n ohjelmia ja etenkin dokumentteja, koska ne ovat kuvattu niin uskomattoman hyvin.

Suomalaista toimittajuutta, journalismin etiikkaa ja järjestäytyneisyyttä viedään tuontitavaran lailla muualle Eurooppaan, entisiin Neuvostoliiton maihin ja kehitysmaihin, mutta miksei Suomeen voida tuoda muualta osaamista? En tarkoita tällä leikeltyjen naisjuontajien laittamista kameran eteen tai kielen vaihtamista englanniksi vain suuremman yleisön saamiseksi, vaan kuvaamista ja sen ööön vähentämistä. Samat naamat kulutetaan loppuun, keski-ikä nousee ja valitsen pimeän telkkarin huonon realityn sijasta.

Mua ei kiinnosta tehdä journalismia sen vanhan kaavan mukaan, haluan oppia uutta ja nähdä miten vanhasta tehdään parempaa. Kuinka moni nuori toimittaja jaksaa odottaa työtilanteen muuttumista tai puhua muutoksen puolesta? Pitää varmaan ensi vuonna taas katsella miltä se itä näyttää, koska tämä ei ollut käsitykseni hyvästä työllistävästä alasta.

Lampun alla

Oli aivan pakko tehdä Duunitorin blogikirjoituksessa olleet 25 haastavaa työhaastattelukysymystä, koska olen oikeastikin hakenut yhtä markkinointipaikkaa. En pidättele hengitystäni haastattelukutsua odotellessani, mutta näin leikkimielisesti tein yhden haastattelun.



25 haastavaa työhaastattelukysymystä, olkaa hyvä!
1. Jos saisit tehdä työksesi ihan mitä tahansa, mitä tekisit?
Olisin sotatoimittaja.
2. Miksi haluaisit työskennellä meillä, etkä esimerkiksi kilpailijallamme?
Olin jo siellä. (Oikeasti.)
3. Kerro työtilanne, jolloin olet ottanut suuren riskin.
Suunnittelin neljän jutun juttusarjan neljän puhujan ympärille, luovuin yhden haastattelun tekemisestä ja kuvittelin saavani tältä kyseiseltä toimittajalta jutun julkaistavaksi. Se kusahti ja pahasti. Opin siitä olemaan luottamatta tuntemattomaan toimittajaan.
4. Mitä mieltä olit edellisestä esimiehestäsi?
Hän antoi mulle mahdollisuuden olla hyvä ja näyttää osaamiseni.
5. Kerro tilanne, jossa turhauduit työpaikalla.
Kun aikataulut eivät pidä ja joudun selvittelemään muiden välejä.
6. Missä asioissa haluat kehittyä seuraavan vuoden aikana?
Kielissä.
7. Minkälainen johtamistyyli on sinun mielestäsi paras?
Neuvotteleva, jokaisen panosta arvostava ja kuunteleva.
8. Mitä uutta me voimme tarjota sinulle, jota edellinen työpaikkasi ei voinut?
Pidemmän työsuhteen.
9. Kuinka kunnianhimoinen olet?
Musta tulee Nicholas D. Kristof kahdeksan vuoden kuluttua, ensin musta tulee sotatoimittaja ja sitten mä pelastan naisia seksiorjuudesta. On muitakin tavoitteita, mutta ne mä vielä pidän itselläni.
10. Miksi valitsit uran alalla x?
Näin mitä se oikeasti on ja halusin olla parempi.
11. Mitä suosittelijat kertoisivat sinusta?
Että mä olen tehokas, sitoutunut ja en kuuntele paskaa.
12. Mitä asioita haluaisit välttää uudessa työpaikassasi?
Kerhomaisuutta, asioiden jatkuvaa läpikäymistä ja tehottomuutta.
13. Mikä on ollut suurin virheesi koko työurasi aikana?
Etten opiskellut venäjää kymmenen vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa kiinnostuin siitä.
14. Mitä mieltä olet yrityksemme tuotteista ja palveluista?
Mä laajentaisin sitä koskemaan tavallisen ihmisen lisäksi mediaa, koska ainoastaan media voi muuttaa mediakuvaa ihmisoikeuksista.
15.  Tuntuiko sinusta, että sait edetä riittävästi edellisessä työpaikassasi?
Tuntui.
16. Miksi hait edellistä työpaikkaasi?
En hakenut, mua pyydettiin.
17. Et ole tehnyt tämäntapaista työtä ennen. Kuinka luulet pärjääväsi uusissa työtehtävissä?
Hyvin hyvän tiimin avulla.
18. Vastasiko edellinen työpaikka odotuksiasi?
Vastasi, sain tehdä jotain aivan uutta ja toimia itsenäisesti.
19. Mitä asioita teit edellisessä työpaikassasi, jotka tuottivat lisäarvoa yrityksellesi?
Verkostoiduin uusien ihmisten kanssa, jotka ovat paljon kokeneempia ja sain uuden maan elämääni.
20. Jos et olisi tällä alalla, millä alalla haluaisit olla?
Olisin opettaja tai turvakodissa tekemässä jotain, ehkä ihmisoikeustyössä.
21. Mitä asioita haluat saavuttaa seuraavan viiden ja kymmenen vuoden aikana?
Mennä Israeliin, Somaliaan, nähdä auringonlasku Kandaharissa ja käyttää matkaoppaitani.
22. Mitä asioita arvostat?
Rehellisyyttä, aitoutta ja väkivallattomuutta.
23. Mikä on suurin saavutuksesi koko työurallasi?
Kun mun kaveri näki Hesarissa TIRistä kirjoitetun jutun ja hän sanoi ylpeänä, että se oli mun järjestämä seminaari.
24. Viihdytkö paremmin yrityksessä jossa on selkeä työnjako vai jossa roolit voivat vaihdella projektista riippuen?
Selkeä työjako ilman projektimaista työtä, mutta projektissa pitää tehdä kaikkea. Viihdyn ehkä paremmin selkeässä työjaossa.
25. Mitkä asiat kiinnittivät huomiosi työpaikkailmoituksessamme?
Olisin halunnut suorittaa harjoitteluni teillä ja haluan nähdä miten isossa järjestössä hoidetaan markkinointia.