Pidin silmät puristuksissa ja yritin olla oksentamatta. Olin kansainvälisessä seminaarissa kuuntelemassa muiden maiden journalismista. Tuntui mullistavalta kuulla journalistin määritelmän olevan niin kaukana suomalaisesta määritelmästä. Täällä kuka tahansa voi kutsua itseään toimittajaksi, sitä pidetään kutsumuksena ja vastuu lankeaa esimiehelle.
Ehkä se kaikki glamouri ja ruusunpunainen käsite toimittajan työstä varisi aikaa sitten. Neljännen luennoitsijan jälkeen suomalainen malli vaikutti utopistiselta, todella aikansa eläneeltä ja mietin olisinko rekisteröityjen toimittajien listalla. En usko. Ensireaktiona oli väsymys ja epäusko alaan. Uskoisin loman tulevan hyvään hetkeen, koska en jaksa enää oikein uskoa journalismiin. Ehkä arvojärjestykseni on heilahtanut vuoden aikana ja olen muuttunut ihmisenä liikaa voidakseni olla sama määrätietoinen nuori journalisti.
Kaikki lähti intohimosta, muuttui vihan kautta raivoksi ja määrittelen oman väsymyksen kautta kaiken uudelleen. Olen oppinut äärimmäisen diplomaattiseksi, anteeksiantamaan ja valitsemaan taisteluni. Uskon pitkäkestoiseen työhön, hyvien suhteiden luomiseen ja aitouteen. Elämä pitää ottaa vakavasti, tiedostaa kuolema ja unohtaa se. Olen tämän kevään aikana jaksanut hämmästyä uudestaan ja uudestaan samoista asioista, sanomisista ja tekemättömistä asioista. En halua sitoutua mihinkään, vain pakata ja purkaa tavarani. Lähtemisessä on jotain vapauttavaa, kun saa haistaa uuden maan tuoksun.
Mulle on tärkeätä kohdata ihmisiä, koska muuten en koskaan muuttuisi tai oppisi tuntemaan itseäni paremmin. Tajusin kaksi päivää sitten olevani helvetin jääräpäinen, koska odotin anteeksipyyntöä 18 kuukautta. Sain hyvin vilpittömän anteeksipyynnön, en tarvinnut muuta. Olisi hienoa elää elämää jaksoissa, jolloin voisi aina keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jotenkin se tuntuu mahdottomalta ja kaikki tapahtuu (tai kaatuu, miten sen nyt ottaa) samaan aikaan.
En ole vielä oikein tiedostanut lähteväni Venäjälle. Häpeäkseni täytyy myöntää, etten ole avannutkaan venäjän sanakirjaa tai lukenut seminaariaineistoa. Sieluni kaipaa Venäjälle, tunnen tukehtuvani ilman latauspaikkaani. En voisi asua siellä, haluan vain ottaa parhaat palat ja lähteä. Lähteminen tuntuu arvokkaammalta, kun en yritä juurtua sinne väkisin.
