torstai 29. toukokuuta 2014

Junamatkustaminen Venäjällä, pakkaaminen

Ospreyn reppurinkka (30L), matkatyyny ja pyyhe Partioaitasta.
En tiedä kertooko matkalaukun sisältö totuuden ihmisestä, mutta omani kertoisi matkustajan muuttuneen vuosien varrella käytännöllisemmäksi.

En koskaan uskonut käyttäväni baari-illan aikana sanoja Partioaitta, matkakoko tai turvallinen. Näytin jopa kännykkäkuvia ostoksistani ja aloitin aivopesemään taas uutta Venäjä-uhria. Kiuhuvaa vettä kestävä muovipullo on aika käheä lisä junamatkalle. Huomaan tämän muutoksen olevan vielä liian uutta tirskuville kavereilleni, mutta Siperia on opettanut pakkaamaan oikein Venäjälle.

Lentäessäni lauantaiaamuna Moskovaan siirryn käyttämään junia ja paluumatkan tulen minibussilla ovelle saakka. Palvelu on hieman kalliimpaa ja vaatii venäjän osaamista tilausta tehdessä, mutta olen ulkoistanut paluumatkan varaamisen venäläiselle kaverilleni. Olen rehellisesti sanottuna tyytyväinen menomatkan muuttumiseen, koska en olisi henkisesti jaksanut olla kahta peräkkäistä yötä junassa. Kokemukseni Venäjän junista ja etenkin plaskartna-vaunuista on positiivinen, mutta olen matkustanut vain lyhyitä yön pituisia matkoja (7 tunnin matkoja).

Olen aikaisemmin kertonut haastavani itseni pakkaamisen suhteen ja ottavani mukaan päivärepuksi luokitellun rinkan. Mielestäni 30-litrainen rinkka on sopivan kokoinen ja olen jo koepakannut sen. Sitten kieltämättä hieman itketti, koska rinkkahan on todella pieni ja en tiedä miten saan vaatteeni mahtumaan mukaan.

Otan kahden viikon matkalleni mukaan seuraavat asiat:


  • pieni matkafööni, shampoo (100ml), hoitoaine (100ml), suihkusaippua, käsisaippua (pieni)
  • hiuslakka, hiusvaahto, harja Tavallisesti kahden tai jopa kolmen viikon reissulle pieni shampoopullo riittää, koska kylmän veden takia yritän peseytyä osissa. Harvoin kesällä on lämmintä vettä, joten peseytyminen on nopeaa toimintaa. Junayötä varten otan mukaan ison pullon tavallista vettä, kosteuspyyhkeitä ja pienen saippuapullon. Sängyllä istuessa voi peseytyä ja vessajonon lyhentyessä käydä äkkiä pissalla. Vessoissa ei ole ainakaan vielä ollut paperia, joten omat paperit mukaan.
  • meikkivoide, ripsari (lähtee kuumalla vedellä), puuteri
  • meikkivoiteen poistoaine, kasvorasva, Natusan-käsirasva, aurinkorasva ja naamarasva
  • hyttyssuihke
  • hammasharja, hammastahna, lanka, suuvesi pulloon Hengitykseni alkaa aina haisemaan Venäjällä, en tykkää käyttää yrttisuuvesiä, joten otan mieluiten oman mukaan.
  • Pesuaineet: kalkkitabletti pyttyyn, Fairy, tiskiharja, rätti, kumihanskat, pyykinpesuaine (pieni pullo tai pussillinen jauhetta) Otan nämä kaikki mukaan, jos menen esim.asuntolaan pidemmäksi aikaa, nyt otan mukaan hajusteetonta pesuainetta. Olemme leirikeskuksessa ja tiedän kaupoissa myytävien pesuaineiden haisevan. Ja mä en tiskaa sienellä, pitää olla harja.
Lääkkeet: Burana, Panadol poretabletit, yskäntabletit, allergialääke ja silmätipat, maitohappotabletit, (rautatabletit ja matkapahoinvointilääke) nenäsuihke nuhaan, Mynthon-rasia (sininen), laastarit, Compeed-laastarit, kortisonivoidetta hyttystenpuremiin, desinfiointiaine,nenäliinat (pakkaus ja yksittäiset), pumpulit, siteet ja kosteuspyyhkeet.

Kaikkialta saa tietysti pumpulia ja kuukautissiteitä, mutta ne ovat muovisia ja usein pienemmissä kaupoissa on vain venäläisiä merkkejä. Kerran olen kokeillut ja heittänyt lopulta koko pakkauksen roskiin. Olen joka ikinen kerta saanut nuhan kesällä, joten siksi yskänlääke tablettimuodossa, nenäsuihke ja omat nenäliinat.

Kuvassa myös pieni lukko ja pestävät korvatulpat lentoa varten. Otan mukaan myös puuvillaisen silmäsuojan nukkumisen helpottamiseksi junassa. Tosin tiedän jo etukäteen valvovani koko yön, mutta aina voin lepuuttaa silmiäni.

Muut: kannettava+suoja, kännykkä,  korvakuulokkeet, laturit, aurinkolasit (kaksi koteloa, toinen silmälaseilleni), Venäjän lompakko kortteineen, passi+viisumi, rokotuskortti, kopiot passista ja muista tärkeistä papereista, Lonely planetin matkasanakirja (Lonely Planet Russia), muistiinpanovihko ja kynät. Edellisistä matkoistani poiketen en ole ottamassa mukaan kirjoja.

Tuliaiset Petroskoita varten ostan Pietarin Stockalta ja menolentoa ennen ostan seminaariin menevät tuliaiset. Muumi-teepussit, suklaa ja postikortit toimivat hyvinä muistoina suomalaisesta matkailijasta. Olen monelle ollut ensimmäinen suomalainen, joten pidän huolen kansojen välisen ystävyyden säilymisestä. Tiedän saavani ties mitä krääsää lahjaksi ja en pysty ostamaan vastalahjaa ollessani jo seminaarissa tai junassa.


En vaihda rahaa Suomessa, koska vaihtokurssi on aina niin huono ja vaihdan pienen määrän Moskovan lentokentällä ja edelliseltä käynniltä säästän aina pieniä seteleitä ja kolikoita. Olen ostanut jo valmiiksi Pietarin metropoletteja, joten pääsen yöjunasta nopeasti hostelliin nukkumaan. Käytän aika paljon myös korttia maksaessani ruokaostoksia tai jotain suurempaa.

En tiedä mitä osaisin sanoa vaatteista, koska muutan mieleni joka viikko pakattavien vaatteiden suhteen. Tärkeintä on ottaa mukaan ohut villapaita, pitkät housut, juhlavampi kesämekko ja kunnon kengät. Olen käyttänyt kaikilla matkoillani samaa Hilfigerin villapaitaa, sinisiä farkkuja (talvella ruskeita samettihousuja) ja vaellussandaaleita. Tosin vaellussandaalit tulivat elämääni vasta vuosi sitten ja nyt en voisi kuvitellakaan käveleväni tulikuumalla tiellä ilman kunnon pohjia. Näin alkuinnostuksen jo laannuttua, olen nauranut Pinterestiin lataamilleni kuville. En tiedä mitä oikein ajattelin ottaessani neljät kengät, koska koepakatessani vain kahdet mahtuivat mukaan. Jätän lenkkarit ja korkokengät kotiin, ne voivat sitten tulla Serbian lomalleni.

Luin jostain hyvän matkustusvinkin vaatteiden suhteen, siinä neuvottiin ottamaan mukaan kahden viikon likapyykkikorin vaatteet. Pesen tosin vaatteitani useammin, mutta ymmärsin sen idean. En mitenkään yllättäen ala kulkemaan hienoissa valkoisissa housuissa asuntolassa tai hostellissa ollessa, koska en tee niin kotonakaan. Otan mukaan tummat olohousut ja villasukat, koska yöt voivat olla viileitä. En ole vielä kertaakaan törmännyt lattilämmitykseen, joten rehelliset villasukat voivat tulla tarpeeseen öisillä pissareissuilla.

Etelä-Venäjällä on yhä helleaalto, joten otan mukaan puuvillavaatteita ja mahdollisimman väljiä hieman edustavampia vaatteita. Turpoan kuin pullataikina kuumassa ilmastossa ja en voi sietää saumoja ihojani vasten. Lyhyet joogahousut ovat varmasti fiksuin vaatteeni tuulitakin jälkeen.

Lopullinen vaatelista luvaassa huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti