Rikkinäinen puhelin

Se lähti tapahtumailmoittautumisen yhteydessä saamistani maileista, sitten huomasin entisen pomoni Facebook-kirjoituksen huonosta journalismin opiskelijan viestinnästä, jolloin mietin viestinnän vaikeutta. Milloin saa myöntää olevansa täysin aloittelija, joka ei tiedä mistään mitään tai käyttäytyy tökerösti ja piiloutuu opiskelijuuden taakse?

Kauhulla ajattelin omia mailejani ja tökeröitä lähestymisyrityksiä. Ollessani journalismin opiskelija, meitä työnnettiin ottamaan yhteyttä ja haastattelemaan oikeita ihmisiä (ei siis tuttuja tai omaa poikaystävää), mutta missään vaiheessa ei kerrottu, miten pitäisi lähestyä oikeaa toimittajaa tai asiantuntijaa. Itselleni tärkein oppi oli juristi. Se kulmahuoneessa orkideoiden varjossa vietetty tunti muokkasi tulevan (hyvin lyhyen) toimittajaurani. Hän, keski-ikäinen mediatalon juristi, väänsi rautalangasta taustatiedon merkityksen, miten jää murretaan ja miksi ei saa johdatella haastattelun aikana. Opin mediajuridiikasta enemmän sen yhden tunnin aikana, kuin mitä ikinä opin opiskeluaikanani.

Näitä samanlaisia kohtaamisia tuli vielä useita, jolloin opin jotain arvokasta ammattilaiselta. Opin tuottajalta käyttämään ääntäni ja keskittymään intonaatioon, toiselta tuottajalta kuvituskuvan merkityksestä ja kolmannelta tarinan merkityksen. Mulla oli kova halu oppia uutta.

Olen miettinyt tässä syksyn aikana kiitollisuutta ja saamaani palautetta, kun olen järjestämässä taloudellisesti suurinta tapahtumaani. Perustaessani Nuoret Ulkomaantoimittajat -tapahtumaryhmän, päätin sen toiminnan olevan ilmaista osallistujille. Lähi-idän uskontojournalismikoulutus maksaa hyvin paljon. Ei nyt ihan opintolainani verran, mutta silti, se maksaa. Olen nyt ollut koulutuksen tiimoilta yhteydessä noin sataan opiskelijaan, työelämässä olevaan journalistiin ja muihin Lähi-idän asiantuntijaan. Voisin karkeasti jakaa kohtaamani viestinnän olleen onnistunutta, kiitollista ja hämmennystä herättänyttä.

Yhden henkilön kohdalla mietin, että onko hän seonnut ollessaan niin kaverillisen tuttavallinen. Kun tämä naisopiskelija oli laittanut kolmannen viestin, katsoin jo hänen Fb-profiiliaan ja huomasin samanlaisen huutelun olevan hänelle tyypillistä kommunikointia. Teki mieli vastata, että älä kirjoita noin tökeröä mailia kyseenalaisten tiedottamistaitojani.

Nyt näin yllättäen yksi koulutus ei ole 24/7 mielessäni tai en avaa osallistujille tapahtumajärjestämistä, koska mielestäni neuvottelut tai raha-asiat eivät kuulu ulkopuolisille. Osaan tiedottaa, tiedotan tarvittaessa ja osaan vastata viesteihin. Kulisseissa tapahtuva työ on välillä arvaamatonta ja tilanteet elävät jatkuvasti. Uskoisin jatkuvan tilannepäivityksen vain hämmentävän päivityksiäni seuraavia, koska koulutuksen järjestämisessä voi niin moni seikka mennä pieleen tai muuttua viime hetkellä. Näin neuvona sanoisin, että kauniisti pyytämällä ja antamalla paljon, pääsee eteenpäin sosiaalisissa tilanteissa. Piirit ovat tässä maassa niin pienet, että pakostakin kohtaamisia tulee useampi. Olen opetellut hengittämään syvään, kirjoittamaan diplomaattisesti ja rakentavasti. Ne todelliset mielipiteeni ja ajatukset pidän itselläni. Kannattaa harrastaa nyrkkeilyä, se auttaa patoutumien purkamisessa.

Ehkä henkisen etäisyyden pitäminen on tärkeintä, ettei ota liian vakavasti vastaamista tai kysymistä. Ihan tapahtumajärjestämisen alkuaikoina törmäsin viestinnän muuriin yrittäessäni tavoittaa potentiaalisia puhujia mailitse. En tajunnut sen olevan tökeröä ja persoonatonta viestintää,  koska kuvittelin olevani kohtelias laittaessani puhujapyynnön mailitse. Etten vaan häiritsisi. Myöhemmin opin kantapään kautta menemään tapahtumiin ja hieman stalkkaamaan toimittajia saadakseni puhujia. Eräs toimittaja sanoi odottaneensa, koska tapaisimme ja hän saisi mailin lähettäneelle kasvot. Vasta sitten hän suostui puhujaksi.

Ehkä ympäristön paineet vaikuttavat kärsimättömyyteen ja viestinnän muuttumiseen, mutta itse yritän mahdollisuuksieni mukaan vastata ja jakaa omia kokemuksiani. En koe sen vievän energiaani tai aikaani, jos vastaan kymmenen Facebook-viestin verran tutulle kielivalintoja tekevälle tai jos juttelen kauppakeskuksessa tutun kanssa merkonomiopinnoista. Sillä lyhyellä kohtaamisella voi olla suuri vaikutus ja ehkä se saa liikkeelle muutoksen. Kannustavat sanat, epävarmuuteni jakaminen ja uskon valaminen tulevaisuuteen muokkasivat omaa tietäni.

Koko sydämellä

Juoppis oli huolissaan hiljaisuudestani. Hän kysyi kirjoitanko pöytälaatikkoon vai miksi olen niin hiljaa. Vastasin kirjoittavani niin apaattista paskaa, etten voi julkaista sitä. Tulisin vielä surullisemmaksi.

Sateen jälkeen.

Koska olin Ruotsissa kolme päivää, sain hienon idean opiskella ruotsia ja mennä opettamaan suomea Ruotsiin. Tämä epätoivoinen suunnitelma kesti pari viikkoa, sitten siirryin ajatuksissani takaisin Suomeen. Koen olevani hyvin juureton ja hakevani turvapaikkaa haaveistani, epämääräisestä googlailusta ja miettimisestä. Olen käynyt loputtomilta tuntuvia keskusteluita työelämästä, naiseudesta ja kuolemasta.

Itkin miettiessäni viimeisiä sanoja, istuin metron huminassa ja kiemurtelin kylmän kahvilapöydän pistäessä kyynärpäitä. Tupla-Nolla kehui meikkejäni, johon totesin itkeneeni ja elämän olevan paskaa. Koen menettäväni osan itsestäni ollessani niin jumissa. Hieman räkäinen Tupla-Nolla haukkui mut pystyyn ja sitten kaikki oli taas hyvin. Joskus vellon liikaa itsesäälissä näkemättä koko kuvaa. Tuntuu hyvin omituiselta viettää viimeisiä hetkiä hänen kanssaan, sillä hän palaa kotimaahansa.

Ehkä syksyssä on jotain muuttavaa voimaa, jolloin haluaa nähdä itsensä toisesta näkökulmasta. Päätin vuosien jahkailun jälkeen opiskella uuden kirjaimiston ja tehdä elämästä vähän vaikeamman. Kielet avaavat uuden maailman, mahdollistavat uuden puhetavan ja identiteetin.

Pitäisi olla sellainen deittipalvelu, josta voisi lainata natiivimiehen kielikurssin ajaksi ja löytää motivaatiota keskustelutaitojen parantamiseksi. Paras tapa oppia uusi kieli on riidellä, koska silloin ei mieti verbin taipumista tai lausumista. Tosin silloin ottaa riskin. Omien kokemuksieni mukaan sitä oppii lausumaan sanan eksä vaan hieman eri tavalla.

Avioeroavan Tupla-Nollan herttainen projekti on löytää mulle poikaystävä. "Jotta sulla olisi jotain tekemistä." Vietämme ilmeisesti aivan liikaa aikaa yhdessä. Röökiksen painostuksesta huolimatta, en suostu liittymään Tinderiin. Haluan uskoa tosielämän Tinderiin ja oikeasti keskustella ihmisten kanssa. Livenä. Ehkä viime lauantaina olimme paikan vanhimmasta päästä olevia neitejä, mutta yrityksen puutteesta ei meitä voinut moittia. En tiedä miten potentiaalisia poikaystäväehdokkaita olivat pari 25-vuotiasta kanadalaista, mutta ainakin tajusin kadottaneeni hyppäämisen taidon. He olivat lähteneet reissuun parin päivän varoitusajalla ja kaikki oli niin fantastic. Se oli aika herttaista, sellainen viaton usko tulevaisuuteen ja omiin kykyihin.

Se usko pitäisi saada takaisin. Vain usko valoisampaan tulevaisuuteen voi nostaa epätoivon suosta.