Jokaisella käyntikerralla Pietari näyttää erilaiset kasvot. Tai ehkä sitä näkee, mitä haluaa nähdä ja on huomaamatta kaiken muun. Kuvittelin jo tuntevani Pietarin oikukkaan luonteen, mutta tänään näin jotain aivan uutta. Näin ihoni kirkkaassa aamuauringon valossa ja mietin onnellisuutta. Se varmasti kiteytyi siihen aamuviideltä koettuun väsymykseen. Kuuntelin läpi yön Nevaa pitkin lipuneiden laivojen kolinaa ja hoin itselleni rakastavani Pietarin keskustan itäistä puoliskoa.
Venäjä koskettaa hyvin epätodellisella tavalla. Kuin pelkkä Viipurin näkeminen herättäisi henkiin. Sillalla, nähdessäni aukenevan kaupungin, herkistyn. Sieluni kuuluu tänne, se saa levättyä ja vihattua kestääkseen normaalin elämäni.
Olen kevään aikana miettinyt omaa identiteettiäni ja millaisena muut näkevät kuoreni. Korvaani särähtää kuullessani olevani prinsessa tai ylimielinen, koska en näe itseäni sellaisena. Olen vain kauhean väsynyt ja se heijastuu käytökseeni. Koen olevani pakotettu elämään epävarmaa elämää, jossa ainoastaan muutos on pysyvää. On hyvin henkisesti hankalaa ylläpitää normaaleja sosiaalisia suhteita, kun en jaksa kuunnella tai selittää.
Kevään aikana olen tehnyt suuria elämäntapamuutoksia ja haen uutta suuntaa elämälleni. Ehkä pysyin muuttumattomana liian kauan, sillä hyppäykseni treenaamisen maailmaan tuntui monesta kaveristani suurelta teolta. Tuntui pahalta nähdä hyvän ystävän silmissä hämmästystä kertoessani kahvakuulatunneista. Sanoin tarttuneeni mahdollisuuteen ja katsovani sen kantovoiman. En pelkää epäonnistumista ohjaamisen suhteen, koska alku on alku. Se ei koskaan muutu helpoksi tai vaivattomaksi. Aikaan pitää osata mukautua ja uskaltaa kokeilla toista alaa.
Koska syömisestä on tullut iso asia, se pyörittää päivää. Ensimmäistä kertaa elämässäni ruuasta on tullut polttoainetta. Viimeksi tänään selitin oikeasti syöväni ja siinä samalla ymmärsin tehneeni lounastauon lyhyydestä liian suuren metelin. Menin hieman itseeni ja lampsin myöhemmin Prismaan. Henkisesti halailin soijamaitoa ja näkkileipää. Ostin huomiselle eväät, kunnon eväät, en enää usko hedelmien ja välipalapatukan riittävän neljäksi tunniksi.
Rehellisesti sanottuna olin jo unohtanut opiskelun fyysisen rankkuuden ja kuvittelin sen olevan ihan opettamiseen verrattavaa. Aikani Venäjällä tulee muuttamaan aiemmin opitun kielitaitoni, koska nyt todella haastan itseni puhumaan. Uuden kielen oppiminen antaa uuden äänen. En kuulosta itseltäni puhuessani huonoa venäjää, koska en tunnista itseäni äänestä. Minkälainen olen puhuessani venäjää? Kuulostanko suomalaiselta?
Sidon vahvasti venäjän parantamisen uuteen identiteettiini, sellaiseen pelkäämättömään asenteeseen ja valmiuteen kohdata uusia haasteita. Aina voi palata vanhaan tapaan tehdä asioita, jos aika antaa siihen mahdollisuuden. Rehellisesti sanottuna en usko enää haluavani paluuta. Asiat jäävät syystä, aivan kuten toimimaton suhde päättyy hiljaisuuteen. Joskus päättyminen pelottaa aloittamista enemmän.
maanantai 23. toukokuuta 2016
keskiviikko 11. toukokuuta 2016
Pikapuuroa
Venäjälle matkustamisessa on useita harmaan sävyjä. Tajusin kirjoittaneeni jo pariin otteeseen pakkaamisesta Venäjälle lähtijöille, mutta en näin aikuismaisesta näkökulmasta. Lähden ensimmäiselle kielikurssilleni ja olen paikoillani kaksi viikkoa.
Pakkaaminen junamatkustamista varten on aivan eri lukunsa, koska silloin ottaisin mahdollisimman vähän mukaan ja olisin valmis kantamaan kaiken selässä. Pietariin matkustamisessa olen oppinut välttämään metrolla liikkumista matkalaukkujen kanssa, koska hissittömyys ja nopea kävelytempo tekevät raahautumisesta epätoivoista. Toki Moskovan kaltaisessa suurkaupungissa matkatavarat voisi jättää maksulliseen säilytykseen, mutta oletusarvona mulla on aina ollut laukkujen pitäminen itsellä.
Tällä kertaa voin pakata lakanat, kunnon eväät ja tarpeeksi vaatetta ajattelematta pakkaustilan vähyyttä. Otan mukaani ison matkalaukun ja tavoitteena on selvitä pesemättä vaatteita. Kaikesta pakkaamistani asioista vaatteet vievät murto-osan, koska kannan hajusteettomia tuotteita ja erityisesti hygieniatuotteita (kuten nenäliinoja ja siteitä). Venäjällä valitettavasti kaikkeen laitetaan hajusteita ja etenkin kuukautissiteet ovat hyvin muovipainotteisia. Toki kaikkialla on kauppoja, joissa voi maksaa kortilla ja saa kaikkea mahdollista. Haluan siitä huolimatta, tai kaupoista oppineena, kantaa pikakahvin ja välipalat matkalaukussa. Pietarissa käyn aina Gallerian Okeissa kaupassa, koska pääsen kätevästi metrolla liikkumaan ja saan tuotteet halvemmalla, kuin pienemmästä kulmaruokakaupasta.
Koska olen reissuillani asunut perheissä, tiedän jo olettaa ruokatottumuksien olevan erilaiset Venäjällä ja Serbiassa. Se on lihaa lihan kera lihakastikkeella. Kannan menomatkalla käsimatkatavaroissani kahta hedelmäpussia (tavallisesti omenaa ja klementtiiniä/mandariinia), Elovenan pikapuuroa ja pientä keittokirjavihkoa, johon olen raapustanut ruokaohjeita. Tavallisesti olen keskellä metsää ilman nettiä, joten on hyvä olla paperinen versio jostain tutusta ruokalajista tai kakusta. Tavallaan käsinkirjoitetut ruokaohjeet madaltavat kokkauskynnystä, koska usein perheissä on hyvin rutiininomaista syömistä. Hyvin harvoin olen tehnyt lämmintä ruokaa perheen keittiössä, koska ruokaloista olen saanut ostettua halvalla kaalipiirakoita tai muuta lämmitettävää pientä suolaista. Kahviloissa syöminen on suhteellisen edullista ja olen Venäjällä ehkä sosiaalisempi syömisen suhteen, kun käyn enemmän ulkona syömässä. Vihreää oikeaa salaattia on haasteellista löytää ja rehellisesti sanottuna käyn tietyissä ravintoloissa syömässä vain saadakseni salaattia.
Puuro on toinen kohtaamani haaste. Olen monesti ostanut pikapuuropusseja venäläisistä ruokakaupoista ja kokeillut erilaisia merkkejä. Valitettavasti naurettavan halvat pikapuuropussit ovat ihan höttöä. En suosittele syömään venäläisten merkkien tuotteita. Ehkä liisterimäinen laatu on parantunut sitten viimeisen testikertani jälkeen, mutten pidättäisi hengitystä. Kannan Elovenan pusseja saadakseni ensimmäisten päivien ajaksi kunnon aamiaisen ja rauhoittaakseni vatsan, koska ylittäessäni rajan maha reagoi todella rajusti.
Ruoka itsessään ei ole mulle ongelma (okei, se kananmaksa aamiaisella on poikkeus), haluan kokeilla erilaisia ruokia ja olla avoin paikalliselle näkemykselle. Kun juo paljon teetä ja verta puhdistavaa sitruunaa, kaikki tuntuu paremmalta. Olen lapsesta lähtien syönyt venäläistyylistä ruokaa ja ruokakulttuuri on samanlaista rajan tuntumassa, jos ajattelee itäsuomalaista ja karjalaista ruokaa. Omien kokemuksieni mukaan on todella töykeää sanoa, ettei syö jotain ruokaa tai halua edes maistaa. Välillä olen kieltämättä säpsähtänyt, kun mätipateeleipiä pidetään tuntitolkulla pöydällä tai majoneesihakkelusta (tämä on sitä salaattia) tarjotaan lämpimänä. Ehkä sianlihan syönnistä kertoo jotain se, etten Petroskoissa oleskeluni jälkeen koskenut sianlihaan lähes kahteen vuoteen.
Onneksi Venäjällä, etenkin Pietarissa, on halpoja sushipaikkoja ja odotan kuin kuuta nousevaa lounashetkiä. Ollessani Pietarissa söin kämppisten ja heidän työkavereiden kanssa sunnuntaisushit. Ostimme alakertamme sushipaikasta mukaan valtavan kasan sushirullia, ja aina ähkysyömisen jälkeen rullia jäi yli. Pieniä asioita jää kaipaamaan.
Tuntuu todella hienolta mennä Pietariin näin pitkän ajan jälkeen, koska kaupungin kauneus aina salpaa hengen ja löydän uusia tapoja elää Pietarin sykkeessä.
Pakkaaminen junamatkustamista varten on aivan eri lukunsa, koska silloin ottaisin mahdollisimman vähän mukaan ja olisin valmis kantamaan kaiken selässä. Pietariin matkustamisessa olen oppinut välttämään metrolla liikkumista matkalaukkujen kanssa, koska hissittömyys ja nopea kävelytempo tekevät raahautumisesta epätoivoista. Toki Moskovan kaltaisessa suurkaupungissa matkatavarat voisi jättää maksulliseen säilytykseen, mutta oletusarvona mulla on aina ollut laukkujen pitäminen itsellä.
Tällä kertaa voin pakata lakanat, kunnon eväät ja tarpeeksi vaatetta ajattelematta pakkaustilan vähyyttä. Otan mukaani ison matkalaukun ja tavoitteena on selvitä pesemättä vaatteita. Kaikesta pakkaamistani asioista vaatteet vievät murto-osan, koska kannan hajusteettomia tuotteita ja erityisesti hygieniatuotteita (kuten nenäliinoja ja siteitä). Venäjällä valitettavasti kaikkeen laitetaan hajusteita ja etenkin kuukautissiteet ovat hyvin muovipainotteisia. Toki kaikkialla on kauppoja, joissa voi maksaa kortilla ja saa kaikkea mahdollista. Haluan siitä huolimatta, tai kaupoista oppineena, kantaa pikakahvin ja välipalat matkalaukussa. Pietarissa käyn aina Gallerian Okeissa kaupassa, koska pääsen kätevästi metrolla liikkumaan ja saan tuotteet halvemmalla, kuin pienemmästä kulmaruokakaupasta.
Koska olen reissuillani asunut perheissä, tiedän jo olettaa ruokatottumuksien olevan erilaiset Venäjällä ja Serbiassa. Se on lihaa lihan kera lihakastikkeella. Kannan menomatkalla käsimatkatavaroissani kahta hedelmäpussia (tavallisesti omenaa ja klementtiiniä/mandariinia), Elovenan pikapuuroa ja pientä keittokirjavihkoa, johon olen raapustanut ruokaohjeita. Tavallisesti olen keskellä metsää ilman nettiä, joten on hyvä olla paperinen versio jostain tutusta ruokalajista tai kakusta. Tavallaan käsinkirjoitetut ruokaohjeet madaltavat kokkauskynnystä, koska usein perheissä on hyvin rutiininomaista syömistä. Hyvin harvoin olen tehnyt lämmintä ruokaa perheen keittiössä, koska ruokaloista olen saanut ostettua halvalla kaalipiirakoita tai muuta lämmitettävää pientä suolaista. Kahviloissa syöminen on suhteellisen edullista ja olen Venäjällä ehkä sosiaalisempi syömisen suhteen, kun käyn enemmän ulkona syömässä. Vihreää oikeaa salaattia on haasteellista löytää ja rehellisesti sanottuna käyn tietyissä ravintoloissa syömässä vain saadakseni salaattia.
Puuro on toinen kohtaamani haaste. Olen monesti ostanut pikapuuropusseja venäläisistä ruokakaupoista ja kokeillut erilaisia merkkejä. Valitettavasti naurettavan halvat pikapuuropussit ovat ihan höttöä. En suosittele syömään venäläisten merkkien tuotteita. Ehkä liisterimäinen laatu on parantunut sitten viimeisen testikertani jälkeen, mutten pidättäisi hengitystä. Kannan Elovenan pusseja saadakseni ensimmäisten päivien ajaksi kunnon aamiaisen ja rauhoittaakseni vatsan, koska ylittäessäni rajan maha reagoi todella rajusti.
Ruoka itsessään ei ole mulle ongelma (okei, se kananmaksa aamiaisella on poikkeus), haluan kokeilla erilaisia ruokia ja olla avoin paikalliselle näkemykselle. Kun juo paljon teetä ja verta puhdistavaa sitruunaa, kaikki tuntuu paremmalta. Olen lapsesta lähtien syönyt venäläistyylistä ruokaa ja ruokakulttuuri on samanlaista rajan tuntumassa, jos ajattelee itäsuomalaista ja karjalaista ruokaa. Omien kokemuksieni mukaan on todella töykeää sanoa, ettei syö jotain ruokaa tai halua edes maistaa. Välillä olen kieltämättä säpsähtänyt, kun mätipateeleipiä pidetään tuntitolkulla pöydällä tai majoneesihakkelusta (tämä on sitä salaattia) tarjotaan lämpimänä. Ehkä sianlihan syönnistä kertoo jotain se, etten Petroskoissa oleskeluni jälkeen koskenut sianlihaan lähes kahteen vuoteen.
Onneksi Venäjällä, etenkin Pietarissa, on halpoja sushipaikkoja ja odotan kuin kuuta nousevaa lounashetkiä. Ollessani Pietarissa söin kämppisten ja heidän työkavereiden kanssa sunnuntaisushit. Ostimme alakertamme sushipaikasta mukaan valtavan kasan sushirullia, ja aina ähkysyömisen jälkeen rullia jäi yli. Pieniä asioita jää kaipaamaan.
Tuntuu todella hienolta mennä Pietariin näin pitkän ajan jälkeen, koska kaupungin kauneus aina salpaa hengen ja löydän uusia tapoja elää Pietarin sykkeessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)