Mordvan punaiset paprikat

Oltuani viikon täysin metsässä, opin arvostamaan hiljaisuutta ja Facebook-addiktioni sai hieman taukoa. En tiedä onnistuiko pakkaamiseni, mutta ainakin olen onnistunut laihtumaan hikoillessani niin uskomattoman paljon.

Pakkaamisen taidon oppii ainoastaan matkustamalla uudestaan ja uudestaan Venäjälle, koska aina on jotain turhaa mukana. Odotan sitä täydellistä nollapistettä, jolloin en kanna mitään turhaa mukanani. Uutta kaveriani lainatakseni: Siperia opettaa, Venäjä lähentää.

Lopulta jätin verkkaarit, suuveden ja bilemekon kotiin.

Pakkauslistani ei ole läheskään täydellinen tai vaatevalintani aina niin osuvia. Nykyisen matkani haasteena oli monimuotoisuus, koska matkani alkoi Moskovan lentokentältä ja yöjunamatkan jälkeen olimme Saranskin lähellä olevassa hoitolassa. (En keksinyt parempaa käännöstä.)

Lopulta päädyin kantamaan rinkkani lisäksi vyölaukkua, pientä olkalaukkua, olkalaukkua ja muovista kauppakassia. Pidän rahojani kolmessa eri paikassa, passia ja passin kopiota myös eri paikoissa sekä kannettavaa rinkassa.

Ahtaassa junassa ei voi oikein availla rinkkaa ja kaiken pitäisi olla vedenkestävää, koska säilytän tavaroita kostealla hostellin suihkun lattialla, likaisessa junan säilytyksessä tai lasken ne pölyiselle kadulle. Kuvassa näkyvä pinkki 30-litrainen rinkkani oli ehdottomasti helpompi säilyttää ahtaassa junassa, kuin pientä matkalaukkua. Matkalaukku on usein niin joustamatonta materiaalia, ettei se mahdu junan sängyn alla olevaan laatikkomaiseen säilytystilaan.

Innovatiisen mediaprojektimme mansikka.

Olen tähän mennessä (kuudessa päivässä) saanut auringonpistoksen Moskovan aamuisilla kaduilla kävellessäni, jättänyt vertani mordovalaisille itikoille ja junan sängyssä eläville ötököille. Sain myös nuhan kuutamouintini jälkeen, mutta junamatkustaminen ei ole parantanut sitä. Tuntui epätodelliselta katsoa kuuta lammikossa lilluessani ja ihailla loputonta metsää ympärilläni. Vastarannalla ollut menomesta hiekkarantoineen hieman lannisti tunnelmaa, mutta ilmeisesti kovan musiikin soittaminen yhdeltä yöllä ei ole ympäristörikos.

Nyt ollessani matkani puolessa välissä Pietarissa, olen saanut pestä pyykkini ja rauhoittua ennen itse lomaosuuden alkamista. Seminaari oli käsittämättömän intensiivistä aikaa, työskentelimme neljän päivän ajan 14 tunnin ajan. Venäläisten toimittajien sitoutuneisuus ja yksityiskohtainen tekeminen tulivat yllätyksenä, koska pidin omaa tekemistäni intohimoisena ja vaativani itseltäni paljon.

Hieromassa onnea Saranskin keskuspuistossa.

Venäläisten nuorten toimittajien ja kuvaajien kanssa työskenteleminen tekivät mut todella nöyräksi ja avasivat silmäni. Asiat voi ja pitää tehdä paremmin, pitää olla innovatiivinen ja todella rakastaa työtään. Suomalais-urgilaisten kielten edustajat olivat äärimmäisen avoimia, ystävällisiä ja ottivat neljän hengen suomalaisen ryhmän hyvin vastaan. Huomasin tosin seminaarissa laiskistuneeni kielen suhteen, koska tulkki toimi liiankin hyvin tulkatessaan. Vasta Moskovassa aloin käyttämään venäjää.

Pakollinen junakuva!

Tosin venäjän osaamisella ei ollut mitään tekemistä käydessäni elämäni epätodellisinta keskustelua hostellin respan kanssa. Olen valinnut kaupunkien väliseksi matkustustavaksi yöjunat, koska ajan saa kulumaan nopeammin ja voin olla vähemmän sosiaalinen venäjäksi. Junassa small talk on pakollista ja tutustuminen kanssamatkustajiin.

Koska vietin kokonaisen päivän odottaessani Pietarin yöjunaa, menin punaisen metrolinjan varrella olevaan hostelliin. (Pietariin lähtevä juna lähtee siis punaisella linjalla olevan metroaseman vierestä.) Kello seitsemän aamulla sain ihailla venäläistä mieskauneutta lähes alastoman respan muodossa. Olin venäläisten hostellissa, krapulaisten ympäröimänä ja tuijotin yhtä alushousuissa istuvaa respaa, toisen maatessa puku päällä sammuneena hernetyynyn päällä. Viisi tuntia myöhemmin tämä pukumies pomppasi pystyyn ja alkoi kertoa illan bileistä. Olivat ilmeisesti hyvin kosteat.

Jotta hostellikokemukseni olisi muuttunut hieman vielä oudommaksi, 32 nukkujaa jakoivat saman vessan (siis yhden pöntön) ja kolme lukotonta suihkua. Voin sanoa sen olleen elämäni nopein suihku hienoista lukkoviritelmistäni huolimatta. Myöhemmin oksentaessani auringonpistoksen takia, en ollut enää niin nirso suihkutilan suhteen.

Nyt jos suonette anteeksi, jatkan Pietarin halaamista ja arvostamista.