Kotiin

Aina lähtiessäni Venäjältä, vannon etten enää palaa. Olin niin iloinen ylittäessäni rajan, että jokainen soluni hymyili. Lähdin kotiin aikaisemmin väsymyksen takia, olin aivan liian monessa mukana lyhyessä ajassa ja se kostautui.

Hostellin suihkussa, oik.junakassi ja junan aamupala rasiassa.

Seuraavan kerran tulen seminaarin aikataulun mukaisesti kotiin ja lähden uudelleen lomareissuilleni. Välillä tuntui etten osannut erottaa seminaaria ja lomaa toisistaan, koska en saanut levättyä kunnolla. Seminaaripäivät olivat 12-14 -tuntisia ja iltaisin oletuksena oli sosiaalisuus, tietysti se kostautui kauheana nuhana.

Jälkiviisaana olisin jättänyt monta "niin tärkeää" tavaraa ja vaatetta kotiin, maksanut hotellista hostellin sijaan ja olisin miettinyt omia allergioitani paremmin. Sortavan lähistöllä olevalla levähdyspaikalla oli valtavia mehiläisiä ja myöhemmin kuulin niiden olevan vaarallisia, etenkin allergisille. Nämä Marianne-karkin kokoiset hyvin vihaiset mehiläiset hyökkäävät parvessa ja suomalaisia on kuulemman päätynyt sairaalahoitoon pistojen takia. Kuski kommentoi niiden olevan venäläisiä mutanttimehiläisiä.

Pienen rinkan ottamisesta ei ollut kauheasti hyötyä, koska jännästi tavaramäärä ei enää Pietarin jälkeen mahtunut sinne. Tajusin pakanneeni kolme huivia (siis mitä mä ajattelin?), valkoiset housut olivat aivan fiaskomainen valinta niiden ollessa itikoiden imemässä veressä ja ballerinakengät hiersivät. En muistanut turpoavani jopa jaloista kuumassa säässä ja lopulta käytin vain vaellussandaaleita. Tosin Petroskoin raikkaassa säässä sandaalit eivät kauheasti naurattaneet, joten puin kahdet sukat. Onneksi oli villapaita mukana ja kuljin kolme päivää sadetakki päällä.

Kyläkoulussa opitaan käsitöitä.

Ostin Petroskoista hameen, muodikkaan kesähaalarin (hetkellisessä mielenhäiriössä siis), mustavalkoiset kesähousut ja glitteriset kengät. Saranskista raahasin savisen päivän synnyttäjän (kuvassa olevan karhun), koska halusin tukea paikallisen kyläkoulun opiskelijoita. Tiesin katuvani savityön ostamista viimeistään Pietarissa.

Kokonaisuutena matka meni todella hyvin, oli hienoa oppia puhumaan ja kävin monia lyhyitä keskusteluita venäjäksi. Ensimmäisenä askeleena kielten suhteen on aina ollut puhuminen sinne päin. En mieti verbien taivutusta ja sinnikkäästi sekoitan viisikymmentä ja viisitoista, mutta tärkeintä on kommunikoida.

Monesti venäläiset ovat vaan niin otettuja, kun tajuavat mun olevan Ville Haapasalon maasta. Nyt siis tiedän missä hän on kuvannut, asunut ja ollut fanikuvassa. Hän on todella superjulkkis. Mua ei ole italian suhteen tai venäjän suhteen haitannut huono kieliopillinen puhuminen, koska kieliopin tajuaminen tulee ajan kanssa. Venäläiset sentään korjaavat lausumistani kauniisti, italialaiset nauroivat räkäsesti ja pilkkasivat huonoa italiaani, joten siinä mielessä venäjää puhuvaa kannustetaan puhumaan. Harva osaa englantia tai suomea, joten on vähän pakko osata kieltä. Tavallaan se on kannustavaa ulkomaalaiselle, koska on pakko uskaltaa puhua.

Viimeisenä iltana rantaravintolassa Petroskoi taustalla.

Oli oikeasti mielenkiintoista olla Venäjällä uudessa kielellisessä ympäristössä, koska en ole aikaisemmin puhunut venäjää. Mulle ei tullut kielellistä väsymystä tai sellaista oloa, että pääni räjähtää, jos joku ei äkkiä puhu mulle suomea. Sain paljon enemmän irti tästä matkasta, kuin mitä olen saanut aikaisemmista matkoistani Venäjälle tai Viroon.

Ostin tosiaan kaksi uutta oppikirjaa Pietarista (yllättäen Singerin talossa olevasta kirjakaupasta) ja alan panostamaan venäjään henkisesti enemmän. Haluan kommunikoida seuraavan seminaarin aikana venäjäksi ja voida keskustella projektista venäjäksi ilman tulkin jatkuvaa apua. Olo oli aika kädetön ilman kielitaitoa ja välillä tunsin olevani ulkopuolinen, koska en osaa keskustella politiikasta tai kertoa mielipiteitäni.

Oli niin pakko ostaa!

Koin monen venäläisen olevan aidosti kiinnostuneita Suomesta ja monesta kulttuuriimme liittyvästä asiasta. Kaverini äiti kysyi onko puolison löytäminen hankalaa, kun niin moni nuori on sinkkuna. (Vastasin tähän että on.) Toisaalta Venäjällä mennään ensin naimisiin ja sitten katsotaan onko puoliso siedettävä. Tuttuun tapaan näin monta hääseuruetta matkani aikana ja aina morsiamen nuoruus jaksoi hämmästyttää. Tuli sellainen olo, että tarkoituksena on leikkiä prinsessaa ja yliampua kaikki häihin liittyvä.

Ehdottomasti tämä matka muutti asioita ja Venäjältä palaa aina muuttuneena, koska se on niin oma maailmansa. Opin juomaan Borjomia, sietämään kermaa pikakahvissa ja käyttämään venäjää rohkeammin. Vuoden intensiivisen opiskelun jälkeen, olen vihdoin saanut avattua sanallisen arkkuni.

Kaikki työ, itku ja raivoaminen tuntuvat sen vaivan arvoiselta.