Ja kaiken pettymyksen kruunaa leikatut tai olemattomat tulevat Venäjän valtion apurahat, joten onneksi en maksanut yksityiselle lääkärille lääkärintodistuksesta. Olen hyvin pettynyt ja huolimatta ohjeiden lukemisesta (puhumattakaan taloudellisen menoerän hyväksymisestä ja valmistautumisesta kolmen vuoden viettämiseen Venäjällä), en missään vaiheessa ajatellut soittaa varmistaakseni hakuohjeita.
Toivon ensi syksynä, ollessani jossain mahtavassa paikassa, nauravani tälle pettymykselle ja miten se vei oikeaan ja parempaan suuntaan. Vielä en kumminkaan kykene näkemään mitään positiivista tässä apurahan hakemismahdollisuuden menettämisessä.
Tämän kyseisen puhelun aikana sain kaksi mailia. Olen viimeisten kuukausien ja päivien aikana kuullut ja lukenut kieltäytymisiä eri muodoissa. Saadessani kaksi todella innokasta kyllä-vastausta, en voinut uskoa lukemaani. Aivan rehellisesti sanottuna kuvittelin juuri näiden kahden toimittajan sanovan todella suuren ein, joten taisin samalla todistaa jotain itselleni. Aina kannattaa yrittää omista peloistaan huolimatta.
Olen oppinut pyytämään apua ja lopettanut päättömän googlailun löytääkseni hyviä haastateltavia. Viikonlopun hienoimpia keskusteluita oli todella hard core toimittajan kanssa käymäni Facebook-keskustelu. Hän kirjoitti lähtevänsä Syyriaan ja vastasin elämäni kohokohdan olevan Toimittajat ilman rajoja -tapahtumien järjestäminen ja leipominen. (Osaan nyt tiikerikakun lisäksi leipoa keksejä. Tämä on jotain todella suurta.) Niin siis kirjoitin olevani kateellinen, hän vastasi todella lohduttavin sanoin:
Kyllä Sä ehdit vielä.... ja sitten jäät koukkuun ja oot kateellinen paikallaan pysyville ( = kivettyneille ) ystävillesi.Sitä hetkeä odotellessa.
