Olen todella innoissani tulevasta matkastani Venäjälle, koska ensimmäistä kertaa kirjoitan matka-aiheisia juttuja. Kaksi vuotta sitten etsiessäni matkavinkkejä junamatkustamisesta Venäjällä, en oikein löytänyt mitään keskustelupalstamainintaa enempää ja jouduin enemmänkin luottamaan omaan rohkeuteeni.
Olisin kaivannut käytännön tietoa junamatkustamisesta, pakkaamisesta ja mihin kannattaisi varautua. Ehkä kielitaidottomana en oikein osannut jännittää muiden junamatkustajien kohtaamista tai liikkumista Pietarissa aamuyöllä. Ensimmäistä kertaa olin venäläisessä junassa venäläisten ympäröimänä matkatessani Petroskoista Pietariin yöjunalla. Tosin se lähti Petroskoista pysähtyen vain suurimmilla asemilla, joten meno oli rauhallisempaa. Olen kuullut pidemmillä matkoilla olevan railakkaampaa, kun junassa ei ole oikein muuta tekemistä juomisen lisäksi.
Jaksan vieläkin haaveilla matkasta Pietarista Arkangeliin, mutta se kestää 25 tuntia ja on jo ajatuksena todella puuduttava matka. (Tietysti voisi lentää Pietarista Arkangeliin, jos lompakko antaa myöten.) Aion ehdottomasti kirjoittaa pari blogipostausta pakkaamisesta junapainotteista matkaa varten. Venäläisissä junissa on mielestäni ongelmana tila, koska ainoastaan kahden alimman sängyn alle saa pieniä matkalaukkuja ja ylimmissä pedeissä on verkkomainen hylly.
Pietarin juna-asemat ovat erilaisia, keskustan ulkopuolella oleva Laatokan asema on mielestäni hieman hankala ylämäkineen. Kolmen matkalaukun ja kahden kassin kanssa liikkuessa oli todella kammottavaa päästä eteenpäin kohti metroa. Jaksan vieläkin suuresti ihmetellä, että pääsin metroon niin monen matkalaukun kanssa. Ehkä vaikutin liian hikiseltä ja ulkomaalaiselta, etteivät miliisit jaksaneet tutkia laukkujani. Suomen asemahan on todella moderni odotustiloineen ja turvallisuustasoa nostettiin kahdessa vuodessa asteittain. Tosin läpivalaisulaite on vitsi, koska se vaikuttaa olevan enemmänkin koristeena ja hidasteena.
Pakkaamisesta olen ehdottomasti oppinut raahatessani ties mitä "tärkeää" mukanani junissa, metroissa, takseissa ja kapeilla kaduilla. Kiinnostuin todella paljon löytämästäni light travel -ajatuksesta, jossa yhdeksän tai kymmenen vaatekappaleen avulla luodaan toimiva vaatevarasto kahden viikon matkalle. Toisaalta yövyn seminaarin jälkeen hostelleissa ja olen etukäteen varmistanut pesukonemahdollisuuden. Less on pakko olla more. En rehellisesti sanottuna pidä itseäni rinkkaihmisenä ja sen fiaskomaisen rinkkakokeiluni myin talvella kirppiksellä. Tiedän jo nyt ostavani kengät Pietarista eräästä hyvästä kaupasta ja mitä luultavammin sorrun Petroskoissa ollessani käymään nahkakenkiä myyvässä kenkäkaupassa ja Bershkaa myyvässä outletissä. (Korostin nahkakenkä-sanaa Petroskoin kenkävalikoiman olevan hyvin laidasta laitaan, keskustassa on etenkin halpakauppoja ja en halua tukea kertakäyttökenkien valmistamista.)
Röökis oli aivan innoissaan kertoessani matkasuunnitelmista ja yritän yhä sinnikkäästi saada häntä lähtemään rajan toiselle puolen. Hän tosin myönsi ajattelevansa Venäjää hankalana, kalliina ja kielellisesti haastavana turistipaikkana. Uskoisin viisumiprosessin olevan kynnyksenä liian korkea, jos ei ole koskaan joutunut pyytämään vakuutustodistusta, otattamaan passikuvia vain viisumihakemusta varten tai tekemään matkaselvitystä. Kutsun saa kumminkin ilmaiseksi tai edullisesti majoituspaikasta ja ainakin Helsingissä viisumikeskuksen henkilökunta on ystävällistä ja tehokasta. Olen käynyt siellä nyt kuusi kertaa ja aina kaikki on sujunut viikossa. Onhan se viisumitarra aika käheä muisto passissa, oppii ainakin oman nimen kyrillisillä aakkosilla.
Sanoin Röökikselle matkustamisen riippuvan matkaajasta ja etenkin virallisia takseja käyttämällä saa kaikki lomarahat kulumaan. Olen käyttänyt yhdeksän kertaa taksia Samarassa, Pietarissa ja Petroskoissa. Näin yleistäen kokemukseni ovat positiivisia, ainoastaan Pietarissa virallinen taksikuski kusetti hinnassa. Tosin olimme kaikki ulkomaalaisia ja tilasimme taksin hotellin kautta, jolloin kuski veti itselleen sata ruplaa (noin 2,50 euroa) välistä sanoen respalle alemman hinnan. Venäjällä ajetaan lukituissa autoissa, joten tilanne oli ravintolan edessä kiusallinen ja antoi huonon kuvan australialaisille turisteille ja tietysti mulle. Olin aivan järkyttynyt miehen röyhkeydestä. Hän myöhemmin vielä tuli ravintolaan oma-aloitteisesti hakemaan meitä takaisin hotellille. Totesimme hinnan noston olleen niin epärehellinen veto, ettemme halunneet enää mennä sen taksin kyytiin.
Muut taksiajoni olivat epävirallisen taksin kyydissä, mutta olen ainakin itse kokenut sen turvalliseksi vaihtoehdoksi. Tosin en ole itse varannut tai napannut taksia kadulta, olen aina ollut jonkun venäjää puhuvan kanssa tai pyytänyt jonkun apua.
Ehkä parhaat neuvoni olisivat, että pitää kunniottaa paikallista tapakulttuuria (känninen rääkyminen kadulla tai kuvaaminen kauppakeskuksessa voi jättää Suomeen), hymyileminen auttaa paljon ja ihmisten kohtaaminen sielu edellä toimivat aina.
