Hengittämistä

Syksy ei ehkä jaksamisen suhteen alkanut kauhean hyvin. Moni asia muuttui, jäi toteutumatta ja yllättäviä asioita tuli eteen. Viimeiset kaksi päivää olivat hyvin tapahtumarikkaita ja varmasti muuttivat elämäni suuntaa. Se lähti hyvin pienestä, tarkalleen ottaen se oli yksi lause. Se osui niin syvälle, että tunsin kuuroutuneeni tunniksi. Tuntui epätodelliselta kuulla koulutuksesta, mikä jäi osaltani toteutumatta. En pidä lohduttavana kuulla muiden hakijoiden kovasta tasosta tai muista vaihtoehdoista.

Olen nyt viimeiset kaksi viikkoa ollut rasittavaa seuraa Argentiinalaiselle ja Robinille. En rehellisesti sanottuna tiedä kuinka he jaksavat kuunnella vuodatustani. Monella tapaa on hyvin lyöty olo ja en rehellisesti sanottuna jaksa enää käydä yhtäkään keskustelua pääkaupunkiseudulla asuvien naistoimittajien työttömyydestä. Välillä tuntuu etten tiedä miten voisin motivoida ketään, kun en tiedä miten motivoisin edes itseäni.

Masentava taulu päätyi kirjojen väliin.

Päätin ottaa etäisyyttä asioihin ja seurata sydäntäni, toteuttamatta jääneitä opiskeluhaaveita ja uskoa. Ostin maanantaina pääsykoekirjat ja jätän kaiken muun turhan elämästäni. Tein hienon taulun aiheesta ja tajusin tekeväni aivan liikaa. (Thö taulu vasemmalla.)

Kreikka hoiti itse itsensä ulos arjestani, kirjaprojekti päättyi ja toinen vapaaehtoispaikoistani muutti. Aivan rehellisesti sanottuna en halua opettaa maahanmuuttajataustaisille miehille suomea, koska naisilla on suurempi tarve saada apua.

Tähän hyvin jyrkkään mielipiteeseeni vaikutti eilinen osallistumiseni maahanmuuttajanaisten asioita käsittelevään tapahtumaan. Olin yksi panelisteista ja sanoin vain naisille tarkoitetun toiminnan olevan tärkeätä verkostautumisen, vertaistuen saamisen ja huivivapauden takia. En koe opettavani kieltä, tärkeintä on saada naiset puhumaan tapahtuneista asioista ja saada heidät tuntemaan olonsa turvallisiksi Suomessa. En ole äiti ja en tiedä miltä tuntuu haudata vauva lääkkeiden puuttumisen takia, mutta siinä pulpetin päällä istuminen tuntuu oikealta paikalta kuunnella.

Uskon asioiden tapahtuvan, kun niiden antaa tapahtua. Yritän sisäistää rauhallista suhtautumista ja ajan riittävän moneen matkaan ja kirjoitettuun juttuun. On vain hankalaa olla rauhallinen kuullessani niin paljon eitä ja nähdessäni muiden tekevän hienoja juttuja. En tiedä kuinka paljon enemmän mun olisi pitänyt tehdä toimittajana saadakseni aikaisemmin mainitsemani vapaaehtoispaikan Palestiinassa, mutta en enää pysty ajattelemaan vuoteen 2015. Jo ensi kevääseen ajatteleminen ja vakavasti lähtemiseen suhtautuminen veivät energiaa. En oikeasti tee asioita huvikseni tai vasemmalla kädellä, koska olen 30 ja tämä on jo kolmas alani. Haluan vain saada tämän onnistumaan ja kuulevani olevani hyvä.

Ehkä Argentiinalainen oli oikeassa sanoessaan vertaistuen, pahan energian korvaamisen hyvällä ja viinin auttavan moneen kolmikymppisen haahuilevan toimittajanaisen ongelmiin.

(Mulla on fiksuja kavereita.)