Suunnittelemani ulkomaille menemiset eivät ole mulle vitsi tai ota mitenkään kevyesti hakuvaihetta. En tiedä miten paljon ein kuulemiseen vaikuttaa nuorten työttömien toimittajien määrä, mutta suuresti jaksan ihmetellä minne paikat katoavat.
Saatuani maanantaina tuntemani vihan ja pettymyksen katoamaan, päätin suunnata katseeni itään ja miettiä suunnitelmani aivan uusiksi. Haluan uskoa epäonnistuneiden hakujen, NU:n vähäisen kävijämäärän ja kaiken paskan vain vahvistavan sisäistä toimittajuuttani. Työvalmennuksessa käyminen on auttanut valtavasti, tunnen saavani henkistä tukea ja mahdollisuuden puhua asioista suljetussa porukassa. Yksikään toimittaja tai kuvaaja ei tule työskentelemään pääni sisäisen mielikuvan mukaan, joten asioista on pakko päästää irti.
Olen tämän viikon aikana ajatellut olevani aivan seonnut laittaessani itseni aina tähän tilanteeseen. Teen itsestäni hieman huomaamattani kakkosen, sellaisen henkilön jolle soitetaan ja jonka oletetaan hoitavan asiat. En halua myöntää pitäväni siitä tilanteesta, koska on stressaavaa koordinoida neljän ihmisen sanomisia ilman lopullista päätösvaltaa. Aika ei koskaan tunnu olevan kaverini ja kolmessa tunnissa tuntui tapahtuvan kuukauden suunnittelun, keräämisen ja päättämisen työ. Haluan kumminkin korostaa sen onnistuneen vain ja ainoastaan hienon tiimin ansiosta. Uninen Maria, pestyään ensin hampaat, handlasi homman heti ja Robin teki upean mainoksen huomista Journalismin päivää varten.
Erästä kaveriani lainatakseni, elämää voi muuttaa vain itse ja tekemällä suuren työelämämuutoksen, sain paremman henkisen olon ja jaksamista. En voi jäädä roikkumaan huonoon oloon ja negatiivisiin tilanteisiin, koska tunnen sen vievän luovuuttani ja usko itseeni. Joskus irtautumiseen tarvitaan jotain aivan muuta, kuin vain päätös lähtemisestä. Uskoisin viimeisten kuukausien menevän tapahtumissa, matkoissa ja miettimisessä. Olen saanut kreikan takaisin päähäni (kiitos Richmondille jatkuvasta elämäni järjestämisestä!) ja todella paljon draivia tehdä asioita. Tähän hehkutukseeni vaikuttaa eilisen mahtavuus kuullessani kolmesti tekeväni hienoa duunia.
En tiedä vastaako tämä nykyinen tilanteeni sitä vuosien takaista mielikuvaa toimittajuudesta, mutta kaikki pinkki höttö on karissut tämän vuoden aikana. Eräs vuosia elämässäni ollut tuottaja kysyi onko tämä nyt haluaamaani ja odottamaani elämää. Hän oli ensimmäisiä opettajiani vuosia sitten ollessani respa ja on nähnyt muutokseni lasikopissa seisovasta respasta kirjan editoijaksi.
Pitkä matka takana, vielä pidempi edessä.
Oli vielä pakko laittaa Facebookissa tekemäni mahtava persoonallisuustestin tulos:
You are a generous and moral (not to confuse with moralizing) person. You always work on self-improvement. You are very ambitious and have very high standards. People might think that communicating with you is difficult, but for you, it isn't easy to be who you are. You work very hard but you are not in the least selfish. You work because you want to improve the world. You have a great capacity to love people until they hurt you. But even after they do... you keep loving. Very few people can appreciate everything you do as well as you deserve.
