Badass bitch

Olin todellisessa aikuisten työhaastattelussa, ainakin näin mulle sanottiin. Myöhemmin, näpyttäessäni entiselle pomolleni haastattelun sisällöstä, totesin kokemuksen vahvistaneen mun polkuani. Tajusin puhuvani niin eri kieltä ja pitäväni somea normaalina työkaluna.

En hakenut sitä työpaikkaa, mut pyydettiin haastatteluun. Ostaessani epämääräisen näköistä suklaa-appelsiini-patukkaa, myyjä totesi etten menettänyt mitään. Työnsin kolme kolikkoa häntä kohden ja tajusin sen olevan täysin totta. Teen valintoja ollakseni rehellinen itselleni ja tavoitteilleni. Olin silti hirveän innoissani haastattelusta, koska tunsin oloni edes sen hetken verran tärkeäksi.

Ja mitä tulee siihen kesäkuussa hakemaani paikkaan, tajusin haluavani sitä vain muistojeni takia. En rehellisesti sanottuna nähnyt vaivaa tätä nykyistä minääni varten, vaan sitä vuosi sitten pettynyttä. Mulle riitti pelkkä tieto hyvästä hakijasta. Tajusin nimittäin Serbiassa ollessani olevani todella väsynyt matkustamiseen ja sopeutumiseen, puhumattakaan konfliktioloihin sopeutumisesta.

Ilman sotaa en olisi joutunut miettimään omaa puoltani, sen valitsemisesta tuli vastaukseni. Uskon hyvin vahvasti paremmin sopivampien asioiden tulevan elämääni. Jokainen päätös vie eteenpäin ja asioita täytyy aidosti sataprosenttisesti haluta.

Yritän keskittyä henkiseen kasvuun ja omaan hyvinvointiin asettamalla selkeitä rajoja. Vietän aikaa luonnossa, tiedostan syömisen ja ahmimisen eron sekä päätän ajastani. Olen tavallaan eristäytynyt lähipiirissäni olevista erodraamoista, en jaksa hokea ajan olevan kallisarvoista ja valittamisen tyhjentävän vähäisiä energiamääriäni. Ehkä kulissit on pakko pitää pystyssä ja leikkiä onnellista.

Jotenkin kuvittelin kolmekymppisten olevan fiksumpia ja tekevän parempia ratkaisuja, kuin mitä teimme parikymppisinä. Ilmeisesti olemme yhtä idiootteja. Turvakodissa opettaminen avasi silmäni monen asian suhteen ja vasta nyt ymmärrän muutoksen olevan sisäistä.

En voi haluta voimaantumista kenenkään puolesta tai lyödä takaisin kaverini puolesta. Hienoin Tupla-Nollalta saamani tekstari rikkoi neljän vuoden pimeyden, hänen kirjoittaessa ettei ole uhri (huutomerkkejä). Nauroin ja sillä hetkellä tiesin hänen lähtevän eteenpäin.

Keväällä tavoitteenani oli opettaa edes yksi nainen lukemaan ja kirjoittamaan. Ehkä voisin edes hetkeksi luopua opettamisesta oppiakseni itse lukemaan ja kirjoittamaan. Venäjän suhteen kahlasin tusinan verran opettajia ja opetuspaikkoja läpi kymmenen vuoden ajan, en kertaakaan oppinut aakkosia enempää tai edes halunnut pysähtyä kielen kohdalle. Arabian opinnot ovat tavallisesti kestäneet sen yhden oppitunnin verran, koska siitä puuttuu intohimo. (En ole aivan varma mun vai tapaamieni opettajien.) Tiedän aikuisille opettamisen olevan haasteellista ja etenkin uuden kirjaimiston opettamisen pikavauhtia latistavan tunnelmaa.

Tämä syksy voisi olla erilainen syksy, uuden oppimisen syksy täynnä uusia haasteita.