Venäjällä junamatkustaminen jaksaa aina yllättää. Aloitin
plaskartnan ahtaista tiloista siirtyen aina hienompaan. Opin arvostamaan
vesivessaa, juoksevaa vettä ja tupakoimattomuutta. Junamatkustaminen kannattaa
laihtumisen takia, sillä kiskojen yli pomppiminen, ahtaassa tilassa tavaroiden
nostelu ja jatkuva hikoileminen tekevät kenestä tahansa laihemman.
Yksityisyyden menettäminen ei enää tunnu missään, kun on saanut ihailla
kalsareissa kulkevan venäläisen miehen kauneutta.
Toisaalta olen oppinut junamatkustamisen alkeet babushkalta
ensimmäisen junamatkani aikana. Kielitaidottomana en oikein ymmärtänyt miksi
passia ja junalippua pitää näyttää uudestaan. En rehellisesti sanottuna tiedä
vieläkään, mutta tietämättömyys on osa Venäjällä matkustamisen taikaa. Voi olla
vapaasti tietämätön säännöistä. Puhumattomuus ja omiin oloihin vetäytyminen
eivät toimi venäläisessä junassa matkustaessa, koska junassa pitää olla
sosiaalinen ja small talk on itseisarvo.
Selitin huonolla venäjälläni kuinka suomalaisissa junissa on
lemmikkieläimille oma vaunu. Kissaa kantokopassa kuljettanut nuori venäläinen
nainen kommentoi Suomen olevan sivistynyt maa. Itse pidän venäläistä
junamatkustamista hyvänä tapana, koska se pysyy muuttumattomana ja on
onnistunut brändäämään itsensä Neuvostoliiton aikaisena muistona. En voisi
kuvitellakaan lemmikkivaunua tai lasten leikkipaikkaa venäläiseen junaan.
Kaiken ei tarvitse aina olla niin länsimaalaista.
Venäläisessä junassa alastomuus ei ole vain ulkoista, se on
sisäistä avautumista ja rehellisyyttä sielun tilasta. Jos sieluni saisi valita
paikkansa, se olisi ikuisella matkalla Venäjän kiskoilla.
Kolumni ilmestyi matkajutun yhteydessä Karjalan Sanomissa 06.08.2014 nro 30.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti