keskiviikko 13. elokuuta 2014

Junamatkustaminen Venäjällä



Kulttuurikokemuksena junamatkustaminen Venäjällä

Junamatkustaminen Venäjällä on edullista, tuulahdus menneisyydestä ja samalla erottamaton osa venäläisyyttä. Yhteisvaunu plaskartnassa matkustaminen voi olla ensikertalaiselle unohtamaton kokemus ja läpileikkaus venäläisyyden monista kasvoista.

Venäjällä junia on moneen lähtöön ja kannattaa tarkistaa etukäteen mitä matka sisältää. Usein matkustajat ottavat lisämaksusta liinapaketin, sillä plaskartnassa vuode sijataan itse. Hintavammissa vaihtoehdoissa sänky on jo pedattu valmiiksi tai peiton voi sujauttaa pussilakanaan. Junissa on vuodenajasta riippumatta suhteellisen kuuma, joten harvoin peitolle tai viltille tulee käyttöä.

– Ensikertalaisena plaskartnassa matkustamisessa ihmetytti yksityisyyden puute, koska nukkumatiloissa ei ollut verhoa, helsinkiläinen Taru U. Takamaa kertoo yöjunan kolistessa eteenpäin.
– Lähdin sellaisella asenteella, että halusin kulttuurin kerralla. Olen matkustanut vain kupee-vaunussa kaveriporukan tai kaverin kanssa. Yleensä junamatkustaminen ei ole ajallisesti järkevintä, mutta passintarkastus on vaivattomampaa, kun ei tarvitse nousta tai kantaa matkatavaroita, Tverissä vaihdossa ollut tamperelainen Jenni Kähkönen sanoo.
– Matkustaisin kyllä uudelleen plaskartnassa ja uskaltaisin matkustaa yksin. Kaikki ovat yhtä alastomia, Takamaa pohtii ulkomaalaisen naisen junamatkustamista.

Yhteisöllistä matkustamista

(Tilasimme teet vain lavastaaksemme tämän kuvan. hahah)
Junatyyppejä on monenlaisia modernista hyvin vanhanaikaiseen, mutta peruspalvelu on kaikissa junissa sama. Vaunussa on junavirkailija, jolta voi ostaa teetä ja mahdollista myös muuta juotavaa. Moskovan ja Pietarin välisessä punaisessa linjassa on laajempi valikoima, tarjonnassa on jopa koristeellinen teemuki. 

Junassa liikkuessa tulee olla mukana tulostettu junalippu, vaikka nykyisin junalippua ei tarvitse näyttää vaunuun astuessa. Junissa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota arvoesineisiin, sillä junissa on liikkeellä taskuvarkaita. Rahaa kannattaa säilyttää monissa eri paikoissa.
Junamatkustajat ovat solidaarisia, matkustaessa keskustellaan tuntemattomien kanssa elämästä ja sielusta. Junamatkan aikana voi kuulla mielenkiintoisia tarinoita eri elämänvaiheessa olevilta ihmisiltä, joita ei muutoin tapaisi. Venäläiset lähestyvät myös herkemmin, etenkin yksinmatkustavaa naista.

– Venäläiset miehet huomasivat laukkumääräni ja sitten laukut liikkuvat kuin itsestään. Tällaisessa tilanteessa venäläiset ottavat kontaktia ja auttavat, Kähkönen naurahtaa.

Junamatkustaminen haasteellista allergikolle

Lemmikkieläimiä näkee harvoin junan kyydissä, sillä junissa näkee vain eväitä ja valtavia laukkuja kantavia matkustajia. Lemmikkieläin tarvitsee kuljetuskopin lisäksi eläinlääkärin todistuksen. Omistajan tulee kysyä samassa tilassa matkustavilta, saako karvainen matkustaja liittyä seuraan.
Allergikoille junamatkustaminen saattaa olla haasteellista pölyisten vaunujen, tupakoinnin (kiellosta huolimatta käytävällä tai vessassa tupakoidaan) ja kupee-vaunujen mattojen takia.

Mitä ottaa mukaan junamatkalle:

·         Iso vesipullo
·         Kosteuspyyhkeet
·         Junatavarat erillisessä laukussa
·         Pieni rinkka
·         Sisätossut
·         Käteistä (ruplia)

Matkajuttuni ilmestyi Karjalan Sanomissa 06.08.2014 nro 30

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti