torstai 25. joulukuuta 2014

Väärät ihmiset

Otin todellisen loppukirin tämän vuoden suhteen. Olen vakuuttunut saavani heprean kurssin toimimaan, kupruista huolimatta. Kaiken täytyy mennä mahdollisimman pieleen ja hankalasti, jotta saan voimaa jatkaa saavuttaakseni jotain.

En saanut hakemaani isompaa apurahaa kieliopintoja varten, mutta toisaalta en kestäisi enää ajatusta Venäjästä. Haluan ottaa parhaat palat, olla lomalla ja imeä kieltä itseeni. En enää halua asua yhdessäkään venäläisessä perheessä, opiskella homeisessa luokkahuoneessa tai olla miljoonakaupungin sykkeessä. Olin ohikiitävän hetken ajan pettynyt, sitten totesin olevani pulu pullapalan kimpussa ja saavuttani kielitaidon ihan omin avuin.

Uskon ensi vuodesta tulevan elämäni tapahtumarikkain ja tärkein vuosi. Teen siitä upean ja hyvällä tavalla erilaisen vuoden. Uskon löytäväni unelmieni työpaikan, ostavani äärimmäisen pienen luukun ja olevani lähempänä opiskeluita. Tilasin kolme kirjaa jouluksi, sain ensimmäisen maanantaina ja olen hypistellyt vanhaa kirjastokirjaa epäuskossa. On epätodellista lukea jotain niin äärimmäisen mielenkiintoista, koska en ole italian lukemisen jälkeen löytänyt yhtä suurta intoa. Uskon kaiken nyt tapahtuvan valmistavan tulevaa varten, sillä muuten en jaksaisi katsoa venäläisiä elokuvia (ymmärtäen sanan sieltä täältä).

Kielet ovat mulle se kantava voima, koska osaamalla kieltä avaan uusia mahdollisuuksia. En koe olevani kielellisesti lahjakas, mä vaan hakkaan sanoja päähäni ja laitan itseni epämukaviin tilanteisiin puhuakseni kammottavaa venäjää. Ehkä en ole enää niin herkkä arvostelulle, kuin mitä olin kymmenen vuotta sitten. Mua ei kiinnosta tai satuta kuulla puhuvani huonosti jotain kieltä. En ota sitä enää niin henkilökohtaisesti.

 En jätä ostamatta venäläisten journalistien fanittamaa mediakirjaa, koska jonkun (okei aika monen) mielestä en osaa edes lukea. Jonain päivänä mä osaan lukea venäjää ja sinä päivänä haluan sen ensimmäisen lukemani kirjan merkitsevän mulle jotain. Muistan kirjan ostohetken, kaverini punaisen tukan ja juomani vadelmadrinkin.

Kyllä, olen juuri sellainen sekopää, joka kirppiksellä kirjoja myydessään alkaa analysoida taustoitusta ja orjuuden vaikutusta venäläiseen yhteiskuntaan.

Kun mä kirjoitan ensimmäisen kirjani, otan saamani palautteen vastaan ilolla ja en ala vittuilemaan. Olen siis oppinut monia asioita tämän vuoden aikana.

Rauhallista joulua ja tehkäämme ensi vuodesta upea vuosi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti