Eilen tajusin nousseeni aivan uudella tasolle, kun mulle ehdotettiin yhteistyötä. On hämmentävää kokea jotain sellaista, koska olen kahden vuoden aikana lähinnä myymällä myynyt tapahtumia ja yrittänyt saada NU:ta toimimaan. Toivon hyvin syvästi saavani kymmenen osallistujaa heprean alkeisiin, jotta neuvottelun takana ollut tila tulisi käytettyä.
Viime vuosi tuntui epätodellisen pitkältä ja vaikealta, toivon tämän vuoden olevan paljon valoisampi. Tosin 2010 oli myös kammottavan vaikea vuosi, kun koko elämäni meni uusiksi. Kaikki lopulta onnistui ja sain mahtavan uuden alun. Oli rankkaa työskennellä kahdessa työssä ja opiskella avoimessa journalismia, mutta halusin niin valtavasti saada opiskelupaikan ja käyttää kaikki mahdollisuudet. Silloin jouduin selittelemään valintojani opiskelupaikan suhteen (sain paskaa päälleni ollessani ainut avoimen kautta opiskelupaikan saanut), kuten nyt halutessani englanninkielisen tutkinnon. Mun on pakko uskoa itseeni ja tietäväni mikä on parasta juuri mulle.
Työllistymisen kannalta on todella turhauttavaa jäädä kakkoseksi tai hakemalla hakea mielenkiintoisia paikkoja kuulematta mitään. Kun tein rekrytointia osana matkailuopintoja, opin paljon rekrytointiprosessista. Ehkä omat kokemukseni rekrytoijana ja vuoden 2010 epätoivoinen hakeminen saivat mut heräämään, koska nyt keskityn NU:n toiminnan laajentamisen ohella palkkatyön löytämiseen. Kääntäjäkaverilleni oli Työkkärissä sanottu, että luo LinkedIn-tili ja verkostaudu. Nauroin varmaan vartin. Kuvauspuolen kouluttajana olevalta kaveriltani olen kuullut myös yhtä idearikkaita Työkkärin kommentteja.
Ei mulla ole aavistustakaan mikä toimii työllistymisen suhteen, mutta itseäni auttavat kontaktit ja oma aktiivisuus. En koe LinkedIn-tilin luomisen olevan todellista verkostautumista, koska se ei ole henkilökohtaista tuntemista. Mä olen kokenut kantapään kautta tämän henkilökohtaisen tuntemisen puutteen. Otin opikseni ja epävarma anteeksipyytelevä minä on joutunut hankkimaan selkärangan. Pitää rohkeasti verkostautua ja olla käydä tapahtumissa tapaamassa toimittajia, tiedottajia, kuvaajia ja kääntäjiä. Mulla on lista tulkeista, puhujista, hyvistä tyypeistä ja vakiokommentoijista. Tässä maassa joku on aina jonkun kummin kaiman tutun tuttu, joten sellaiset kontaktit kannattaa hyödyntää.
Mielestäni olen aika hyvin löytänyt oman roolini mediakentällä ja aidosti nauttivani tiedottamisesta. Mulle on sanottu jo 27-vuotiaana, että alan kumminkin tekemään vauvoja, ettei naispuolista toimittajaopiskelijaa kannata palkata. (Kyseessä oli alipalkattu harjoittelupaikka.) No kas kummaa, Venäjä veti puoleensa usean reissun verran.
Haluan uskoa jokaisen kokemuksen vievän tarkoituksella eteenpäin ja kasvattavan mua ihmisenä. Olen realistisempi, tajuan missä tein virheitä hakiessani (turhaan siis) kesätoimittajan paikkoja ja miksen ole lehtitoimittaja. Petroskoilainen Karjalan Sanomat oli hieno harjoittelupaikka ja olen hyvin kiitollinen siitä lehtikirjoittamiskokemuksesta. Mutta miksi haluaisin toistaa itseäni ja tehdä samaa Suomessa?
Uskon käyntikorttini olevan Nuorten Ulkomaantoimittajien toiminta, koska vaikeana työllistymisaikana pitää miettiä erottautumista muista tekijöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti