Elon laine

Ei sitä voi selittää. Huomasin hokevani olevani niin väsynyt selittämään kadonneen työidentiteetin metsästystä, että päätin vaan olla hiljaa. Sisäisesti en voinut olla hiljaa, sillä kärsin lukuisista hylkäyksistä ja kasvottomista rekrytoinneista. Kolmen alan osaajana tunsin huutavani tuuleen.

Yksi asia johtaa seuraavaan ja jossain vaiheessa näin yhteyden. Olin pari kuukautta takaperin työhaastattelussa vain kuulemassa ihmettelyä elämästäni. Mitä ihmettä teet kaiket päivät, jos et ole päivätyössä? Se oli todella omituinen kysymys viisikymppiseltä talouspäälliköltä, joka ei varmasti pystynyt enää kuvittelemaan kolmikymppisen työnhaun arkea. Vastasin eläväni tasapainoista arkea. Rakennan itseäni henkisesti treenaamalla ja lukemalla venäjän kielioppia, sekä luottavani elämän kantavaan voimaan. Myöhemmin istuessani bussissa olin saanut kiitos mielenkiinnosta -mailin.

Oikeiden ihmisten tapaaminen oli omalta osaltani se ratkaisevin tekijä, koska ilman syvällistä itsetutkiskelua ja hajoamista, en olisi uusien haasteiden äärellä. En olisi koskaan uskonut, ettenkö olisi tiedottajana jossain yrityksessä tai tekisi markkinointia, mutta todellisuus oli niin karua.

Päästäessäni vanhasta identiteetistä irti, sain voimia etsiä uutta suuntaa elämälle ja työlle. Olen löytänyt itselleni sopivan lajin ja siihen oikeat treenikaverit, jotka ovat läsnä erilaisessa todellisuudessa. Heille olen punainen vyö, jolla on pehmeät ranteet. On tärkeää olla kehässä vinkuleluna, oppia kuperkeikka takaperin ja nöyrtyä egon painaessa kyynelkanavia.

Ehkä tässä tapauksessa uusi työ löysi tekijänsä, kun annoin itselleni mahdollisuuden tehdä jotain aivan muuta. Rehellisesti sanottuna jäin odottamaan jotain mystistä lupaa elää erilaista työarkea. Pidin niin pakkomielteisen tiukasti kiinni päivätyöstä, sellaisesta johon matkustetaan ruuhkabussissa ja ollaan neljään. Koulutus pitäisi nähdä enemmänkin suuntaviivana, ei kiveen hakattuna ehdottomana totuutena ja ainoana työmahdollisuutena. Olen aivan eri ihminen nyt, kuin aloittaessani journalismin opinnot kuusi vuotta sitten. Samat asiat ja kiinnostuksen kohteet pyörivät päässä, mutta en juuri nyt näe niiden olevan se kantava voima.

Journalismi tulee aina olemaan osa elämääni ja kohtaloani, mutta ehkä hieman epämuodostuneessa roolissa. Idealistina haluan tukea nuorten jaksamista ja etenkin naisten ammattitaidon kehittämistä tarjoamalla koulutusta ja tapahtumia. Eihän tapahtumissani käy juuri ketään, mutta silti periaatteesta järjestän tapahtumia. Ehkä syksyllä ajattelen idealismin olevan turhaa ja keskityn johonkin muuhun. Asiat muuttuvat hitaasti ja uskon kadottua on hankalaa keskittyä oleelliseen. 

Raapustin muistiinpanovihkooni seuraavat ohjeet itselleni:

• käytä koulutusta työkaluna, älä suuntaviivana.
• harrasta intohimoisesti --> tee siitä sivutyö.
• opiskele kieliä, opiskele vaikkei kukaan tajuaisi syytä.
• näe potentiaalia kaikessa.
• kokeile.usko.menesty.

Ja koska olin nähnyt unta ratsastavani elefantin selässä,

anna elefantin kuolla - päästä irti menneestä!

Ollessani todella syvällä itsesäälissä ja kiitos mielenkiinnosta -mailien pimeässä syleilyssä, luen tämän kohdan Eino Leinoa:

Ma humista tahdon

kuin vuorihonka

yksin alla aution taivaan.

Ma taistella tahdon

kuin metsäkoski

yksin halki tiettömän tienoon.

Ma sammua tahdon

kuin tähdenlento

tien viitaten erämaan lampeen.

Ah, en voi, en saata!

Ma elämään tulin,

nyt täytyy mun elon laine olla.