Ostin sinisen lusikan, sporkin, sellaisen retkeilyä huokuvan mutantin. En rehellisesti sanottuna tiedä osaanko pakata yhtään järkevämmin, kuin viime kerralla. Näin syksyllä, kylmien öiden aikaan, on aina jännittävää nukkua Venäjällä. Ehkä patterit ovat jäiset tai sitten hohkavat tulikuumina. Pakkaaminen tuntuu siksi vitsiltä. Otan mukaan pinkin kesäpaidan, pieninappisen villapaidan (voin siis nukkua se päällä) ja kevytuntuvatakin.
Viime kerrasta viisastuneena raahaan kasan syötävää, koska mahani ei kestä kanan maksaa aamiaisella tai kermaa kahvissa. Välillä ihan hävetti jättää syömättä, venäläisten syödessä hyvällä ruokahalulla, koska en halunnut vaikuttaa ylimieliseltä. Hoitolaitoksessa ruoka tuodaan nenän eteen, joten en voi annostella tai valita jotain toista ateriaa. Tosin Venäjällä laihtuu ja iho paranee, joten erikoisesta ruokakulttuurista on jotain hyötyä.
Odotan seminaarimatkaa todella innolla ja hieman kauhunsekaisin tuntein, koska en ole koskaan ollut junassa 15 tuntia. Kerroin tästä tulevasta junamatkasta blondeilleni Tupla-Nollan kolmekymppisillä, he reagoivat kiljuen. Haluaisin uskoa sen olleen innostusta, mutta veikkaisin heidän ajatelleen inhonsekaisin tuntein sitä likaisuutta ja suihkuttomuutta. Tupla-Nollan ensimmäinen kysymys oli suihkua koskeva ja nauroin pitkään. He ovat lentäviä matkustajia, ehkä risteily vielä menee.
Mieluiten matkustan aivan hornan tuuttiin nähdäkseni todellista Venäjää ja suurkaupunkien ulkopuolista elämää. Pietari ei ole Venäjä, se on kiva boheemi paikka. Udmurtian näkeminen on mielestäni jo yleissivistävää vähemmistökielten kannalta ja nopean googlailun jälkeen myös läheinen paikka monelle suomalaiselle.
On mielenkiintoista taas työskennellä venäläisten nuorten kanssa, tällä kertaa tiedän työskentelyn olevan intensiivistä ja äärimmäisen pikkutarkkaa. En tiedä pystyisinkö työskentelemään Venäjällä, se vaikuttaa olevan niin henkeen ja vereen tehtyä työtä. Ehkä sellaiseen intoon pitäisi pyrkiä ja ottaa parhaat palat venäläisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti