Unessani siirryin avaruusaluksen ja kerrostalon väliä, se oli tulkittavissa luovuuden käyttämisenä. Olen ehdottomasti oppinut paljon itsestäni epävirallisen työnohjauksen, mentorin ja uuden työn kautta. Puhun yhä uudesta työstä, vaikka olen tänään jo puolessa välissä määräaikaisuuttani. Olen oppinut jättämään täydellisyyteen tavoittelevan työminäni jonnekin menneisyyteen ja tiedän olevani tarpeeksi hyvä tekemään työni ilman 24/7-läsnäoloa.
Kanavoin aikaani ja energiaani aivan muualle eli itseeni. Rehellisesti sanottuna olin hieman pettynyt somalin alkeisiin, mutta sain hyvän pohjatiedon ja perusmateriaalin. Onneksi menin viideksi tunniksi istumaan Kallioon, koska tulin muuttuneena venäjän opiskelijana takaisin. Aivoissa tapahtui jotain ja ymmärrän somalin olevan paljon (!) haastavampi kieli venäjään verrattuna. Jännästi venäjä tuntuu vain soljuvan suustani. Se sentään on looginen kieli.
Opin sanomaan somaliksi karkki ja pyyhekumi. Alkuinnostukseni sai hieman kolhun testatessani tätä hienoa kielitaitoa somalinaiseen, joka tuijotti pitkään ja totesi ettei karkkia lausuta noin. Vetoan diasporaan ja maan kolmeen lausumistapaan. Opiskellessani italiaa kuulin paljon vittuilua lausumisesta ja päätin vain oppia jonkun aksentin kuulostaakseni aidommalta. Valitettavasti opin puhumaan napolilaisittain. Ollessani viime kesänä Napolissa, totesin tajuavani liian hyvin murteellista puhetta ja meneväni napolilaisesta. Olisi hienompaa puhua fiinisti ja nenämäisesti, kuin Milanossa tai muualla pohjoisessa.
Olen kieltämättä hieman laiskasti perehtynyt työilmoituksiin, koska en oikein tiedä mihin suuntaan haluan lähteä. Hain kahta houkuttelevaa paikkaa ja molemmat ovat ulkomailla, joten kumpikin osaltaan muuttaisi elämäni suuntaa. Se olisi todella jännää. Yksi hörhöistäni innostui hakemaan samaa kulttuurirahaa ja olisi todella upeaa, jos hän päätyisi Saksaan vuodeksi. Saisin hienon syyn reissata Eurooppaan ja näkisin kuvitteellisen Berliinin muurin. (Pari Berliinissä käynyttä kaveriani vinoilivat postaukselleni Berliinin muurin näkemisestä, koska sitä ei enää ole. Kai siitä nyt on palanen jossain museossa tai osa jossain kohdin.)
Elämä on hyvin erilaista (käytän nyt ällösanaa) ruuhkavuosien aikana, kuin mitä se oli kymmenen vuotta sitten. Kaikki tuntui niin paljon helpommalta työn ollessa vaan rahanlähde ja todellinen elämä oli bilettämistä. Kaveripiiri on tavallaan muuttunut ajan kuluessa, moni on vakavoitunut ja elää aikuismaisempaa elämää asuntolainoineen ja todellisine työpaikkoineen. Pysyvimmät kaverit ovat lapsuusajan kaverit, jotka ovat tunteneet mut Kivenlahdesta lähtien tai viimeistään lukiosta. Röökis kerran kuvaili mun kaverisuhteiden muistuttavan lentokenttää, ihmisiä tulee ja menee. Siinä samalla hän oppii englantia ja hieman italiaa.
Toisaalta oli lohdullista kuunnella nelikymppisen naisen ratikkavuodatusta perheellisistä kavereistaan, jotka ovat "niin tylsiä ja kiinni pienissä lapsissaan". Niin kai se menee lapsettomilla ja elämää eri tavalla elävillä, että vuosiin ei saa yhteyttä perheellisiin kavereihin. Mutta ne todelliset kaverit ovat läsnä, oli lapsia tai ei, kun jotain tapahtuu. Valitettavasti tuli viime vuonna kahdesti testattua tätä teoriaa.
Vuodessa elämäni muuttui niin valtavasti, en välillä edes pysty käsittämään miten paljon jouduin kokemaan. Jätin paljon pois pakosta ja NU:n vetäminen oli yksi suurimmista asioista, koska en olisi henkisesti jaksanut järjestämistä. Laitoin itseni henkisesti turvaan turvakotiin, keskityn asiaan kerrallaan ja otan aikaa itselleni. Olisi kieltämättä aika houkuttelevaa ottaa matkalaukku neitsytmatkalleen ja käydä näkemisen arvoisissa paikoissa.
