Sinne menee yksi juna viikossa. Venäjä on niin valtava maa, monikasvoinen ja täynnä erilaisia kieliä ja kansoja. Juuri vähemmistökielten ja kansojen takia menenkin keskelle ei mitään.
Tykkään aina hakea kaikkea ja kaikkeen, joten välillä unohdan minne olen hakenut mukaan. Tähän Venäjän vähemmistökielten projektiin osallistuu neljä suomalaista ja yhteensä 10 kansaa on edustettuina. Vuoden aikana tutustumme eri vähemmistökansojen elämään eri puolilla Venäjää ja varmaan keskustelemme kielitilanteesta. En osaa vielä odottaa mitään, mutta pomoni Dinosaurus odottaa blogipostauksia. (Tämä on hyvä lähtökohta, ainakin kaukaisessa tasavallassa oleminen kiinnostaa yhtä henkilöä.)
Työrintamalla ei ole tapahtunut mitään merkittävää, mutta olen kieltämättä erittäin tyytyväinen saadessani jotain tekemistä kesäkuulle. Hysteerinen etsiminen ja stressaaminen työn suhteen ei ole ainakaan mulle toimiva yhdistelmä, koska menen paniikkiin tajutessani olevani ilman (palkallista) työtä.
Joskus asiat tapahtuvat hitaasti ja kehittymiseen tarvitaan ainakin vuosi. Olemalla aktiivisesti mukana journalismin hieman erilaisessa tekemisessä, tunnen voivani vaikuttaa asioihin. Ehkä tapani tehdä journalismia on varjoissa seisoskelua ja pitää sisällään enemmänkin tilaamista ja editoimista, kuin itse kirjoittamista tai kuvaamista. Olen vain tyytyväinen voidakseni olla edes varjoissa mukana ja pysyä valitsemallani alalla. Ehkä olen sisäistänyt odottelun ja hyväksynyt ehtiväni moneen maahan ja tapaamaan vielä monia ihmisiä.
Voisin nähdä tämän ajanjakson oppimisen ja kuuntelemisen vaiheena, koska pääsen työn kautta kuulemaan upeita puhujia ja verkostautumaan aivan eri tavalla. Ja ajatella että mulle vielä maksetaan siitä. On se aika käheetä.
