Badass bitch

Olin todellisessa aikuisten työhaastattelussa, ainakin näin mulle sanottiin. Myöhemmin, näpyttäessäni entiselle pomolleni haastattelun sisällöstä, totesin kokemuksen vahvistaneen mun polkuani. Tajusin puhuvani niin eri kieltä ja pitäväni somea normaalina työkaluna.

En hakenut sitä työpaikkaa, mut pyydettiin haastatteluun. Ostaessani epämääräisen näköistä suklaa-appelsiini-patukkaa, myyjä totesi etten menettänyt mitään. Työnsin kolme kolikkoa häntä kohden ja tajusin sen olevan täysin totta. Teen valintoja ollakseni rehellinen itselleni ja tavoitteilleni. Olin silti hirveän innoissani haastattelusta, koska tunsin oloni edes sen hetken verran tärkeäksi.

Ja mitä tulee siihen kesäkuussa hakemaani paikkaan, tajusin haluavani sitä vain muistojeni takia. En rehellisesti sanottuna nähnyt vaivaa tätä nykyistä minääni varten, vaan sitä vuosi sitten pettynyttä. Mulle riitti pelkkä tieto hyvästä hakijasta. Tajusin nimittäin Serbiassa ollessani olevani todella väsynyt matkustamiseen ja sopeutumiseen, puhumattakaan konfliktioloihin sopeutumisesta.

Ilman sotaa en olisi joutunut miettimään omaa puoltani, sen valitsemisesta tuli vastaukseni. Uskon hyvin vahvasti paremmin sopivampien asioiden tulevan elämääni. Jokainen päätös vie eteenpäin ja asioita täytyy aidosti sataprosenttisesti haluta.

Yritän keskittyä henkiseen kasvuun ja omaan hyvinvointiin asettamalla selkeitä rajoja. Vietän aikaa luonnossa, tiedostan syömisen ja ahmimisen eron sekä päätän ajastani. Olen tavallaan eristäytynyt lähipiirissäni olevista erodraamoista, en jaksa hokea ajan olevan kallisarvoista ja valittamisen tyhjentävän vähäisiä energiamääriäni. Ehkä kulissit on pakko pitää pystyssä ja leikkiä onnellista.

Jotenkin kuvittelin kolmekymppisten olevan fiksumpia ja tekevän parempia ratkaisuja, kuin mitä teimme parikymppisinä. Ilmeisesti olemme yhtä idiootteja. Turvakodissa opettaminen avasi silmäni monen asian suhteen ja vasta nyt ymmärrän muutoksen olevan sisäistä.

En voi haluta voimaantumista kenenkään puolesta tai lyödä takaisin kaverini puolesta. Hienoin Tupla-Nollalta saamani tekstari rikkoi neljän vuoden pimeyden, hänen kirjoittaessa ettei ole uhri (huutomerkkejä). Nauroin ja sillä hetkellä tiesin hänen lähtevän eteenpäin.

Keväällä tavoitteenani oli opettaa edes yksi nainen lukemaan ja kirjoittamaan. Ehkä voisin edes hetkeksi luopua opettamisesta oppiakseni itse lukemaan ja kirjoittamaan. Venäjän suhteen kahlasin tusinan verran opettajia ja opetuspaikkoja läpi kymmenen vuoden ajan, en kertaakaan oppinut aakkosia enempää tai edes halunnut pysähtyä kielen kohdalle. Arabian opinnot ovat tavallisesti kestäneet sen yhden oppitunnin verran, koska siitä puuttuu intohimo. (En ole aivan varma mun vai tapaamieni opettajien.) Tiedän aikuisille opettamisen olevan haasteellista ja etenkin uuden kirjaimiston opettamisen pikavauhtia latistavan tunnelmaa.

Tämä syksy voisi olla erilainen syksy, uuden oppimisen syksy täynnä uusia haasteita.

Kun näin alastomuutta

Venäjällä junamatkustaminen jaksaa aina yllättää. Aloitin plaskartnan ahtaista tiloista siirtyen aina hienompaan. Opin arvostamaan vesivessaa, juoksevaa vettä ja tupakoimattomuutta. Junamatkustaminen kannattaa laihtumisen takia, sillä kiskojen yli pomppiminen, ahtaassa tilassa tavaroiden nostelu ja jatkuva hikoileminen tekevät kenestä tahansa laihemman. Yksityisyyden menettäminen ei enää tunnu missään, kun on saanut ihailla kalsareissa kulkevan venäläisen miehen kauneutta.

Toisaalta olen oppinut junamatkustamisen alkeet babushkalta ensimmäisen junamatkani aikana. Kielitaidottomana en oikein ymmärtänyt miksi passia ja junalippua pitää näyttää uudestaan. En rehellisesti sanottuna tiedä vieläkään, mutta tietämättömyys on osa Venäjällä matkustamisen taikaa. Voi olla vapaasti tietämätön säännöistä. Puhumattomuus ja omiin oloihin vetäytyminen eivät toimi venäläisessä junassa matkustaessa, koska junassa pitää olla sosiaalinen ja small talk on itseisarvo.

Selitin huonolla venäjälläni kuinka suomalaisissa junissa on lemmikkieläimille oma vaunu. Kissaa kantokopassa kuljettanut nuori venäläinen nainen kommentoi Suomen olevan sivistynyt maa. Itse pidän venäläistä junamatkustamista hyvänä tapana, koska se pysyy muuttumattomana ja on onnistunut brändäämään itsensä Neuvostoliiton aikaisena muistona. En voisi kuvitellakaan lemmikkivaunua tai lasten leikkipaikkaa venäläiseen junaan. Kaiken ei tarvitse aina olla niin länsimaalaista.

Venäläisessä junassa alastomuus ei ole vain ulkoista, se on sisäistä avautumista ja rehellisyyttä sielun tilasta. Jos sieluni saisi valita paikkansa, se olisi ikuisella matkalla Venäjän kiskoilla.

Kolumni ilmestyi matkajutun yhteydessä Karjalan Sanomissa 06.08.2014 nro 30.

Junamatkustaminen Venäjällä

Kulttuurikokemuksena junamatkustaminen Venäjällä

Junamatkustaminen Venäjällä on edullista, tuulahdus menneisyydestä ja samalla erottamaton osa venäläisyyttä. Yhteisvaunu plaskartnassa matkustaminen voi olla ensikertalaiselle unohtamaton kokemus ja läpileikkaus venäläisyyden monista kasvoista.

Venäjällä junia on moneen lähtöön ja kannattaa tarkistaa etukäteen mitä matka sisältää. Usein matkustajat ottavat lisämaksusta liinapaketin, sillä plaskartnassa vuode sijataan itse. Hintavammissa vaihtoehdoissa sänky on jo pedattu valmiiksi tai peiton voi sujauttaa pussilakanaan. Junissa on vuodenajasta riippumatta suhteellisen kuuma, joten harvoin peitolle tai viltille tulee käyttöä.

– Ensikertalaisena plaskartnassa matkustamisessa ihmetytti yksityisyyden puute, koska nukkumatiloissa ei ollut verhoa, helsinkiläinen Taru U. Takamaa kertoo yöjunan kolistessa eteenpäin.

– Lähdin sellaisella asenteella, että halusin kulttuurin kerralla. Olen matkustanut vain kupee-vaunussa kaveriporukan tai kaverin kanssa. Yleensä junamatkustaminen ei ole ajallisesti järkevintä, mutta passintarkastus on vaivattomampaa, kun ei tarvitse nousta tai kantaa matkatavaroita, Tverissä vaihdossa ollut tamperelainen Jenni Kähkönen sanoo.

– Matkustaisin kyllä uudelleen plaskartnassa ja uskaltaisin matkustaa yksin. Kaikki ovat yhtä alastomia, Takamaa pohtii ulkomaalaisen naisen junamatkustamista.

Yhteisöllistä matkustamista

(Tilasimme teet vain lavastaaksemme tämän kuvan. hahah)

Junatyyppejä on monenlaisia modernista hyvin vanhanaikaiseen, mutta peruspalvelu on kaikissa junissa sama. Vaunussa on junavirkailija, jolta voi ostaa teetä ja mahdollista myös muuta juotavaa. Moskovan ja Pietarin välisessä punaisessa linjassa on laajempi valikoima, tarjonnassa on jopa koristeellinen teemuki. 

Junassa liikkuessa tulee olla mukana tulostettu junalippu, vaikka nykyisin junalippua ei tarvitse näyttää vaunuun astuessa. Junissa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota arvoesineisiin, sillä junissa on liikkeellä taskuvarkaita. Rahaa kannattaa säilyttää monissa eri paikoissa.

Junamatkustajat ovat solidaarisia, matkustaessa keskustellaan tuntemattomien kanssa elämästä ja sielusta. Junamatkan aikana voi kuulla mielenkiintoisia tarinoita eri elämänvaiheessa olevilta ihmisiltä, joita ei muutoin tapaisi. Venäläiset lähestyvät myös herkemmin, etenkin yksinmatkustavaa naista.

– Venäläiset miehet huomasivat laukkumääräni ja sitten laukut liikkuvat kuin itsestään. Tällaisessa tilanteessa venäläiset ottavat kontaktia ja auttavat, Kähkönen naurahtaa.

Junamatkustaminen haasteellista allergikolle

Lemmikkieläimiä näkee harvoin junan kyydissä, sillä junissa näkee vain eväitä ja valtavia laukkuja kantavia matkustajia. Lemmikkieläin tarvitsee kuljetuskopin lisäksi eläinlääkärin todistuksen. Omistajan tulee kysyä samassa tilassa matkustavilta, saako karvainen matkustaja liittyä seuraan.

Allergikoille junamatkustaminen saattaa olla haasteellista pölyisten vaunujen, tupakoinnin (kiellosta huolimatta käytävällä tai vessassa tupakoidaan) ja kupee-vaunujen mattojen takia.

Mitä ottaa mukaan junamatkalle:

·         Iso vesipullo

·         Kosteuspyyhkeet

·         Junatavarat erillisessä laukussa

·         Pieni rinkka

·         Sisätossut

·         Käteistä (ruplia)

Matkajuttuni ilmestyi Karjalan Sanomissa 06.08.2014 nro 30