Tutkimuskohteita

Istuessani luentosalissa ymmärsin kaksi asiaa: ensinnäkin kriminologian ja kriminaalipolitiikan kurssilla on hyvännäköisiä miehiä, ja toiseksi tunsin oloni hieman epämukavaksi ollessani tulevien juristien ympäröimänä. Kysymykseen mitä kriminologi kysyy, ajattelin hyvin putkiaivoisesti mitämissämilloin? Ilmeisesti kysymys olisi edellyttänyt verbiä kaverikseen, mutta uskon tämän tietotasoni kriminologiasta laajenevan kevään mittaan.

Olen nyt vastannut tämän parin kuukauden aikana useasti samaan kysymykseen elämääni liittyen. Ei se ole mitenkään ihmeellistä tai jännittävää olla Suomessa, mutta joudun silti puolustelemaan kaipuuta Venäjälle venäläisille kavereilleni. Kaipaan elämää, ihmisiä ja vaikeutta. En haluaisi ymmärtää kuulemiani keskusteluita ratikkapysäkillä tai kuunnella naapurin syvällisiä avautumisia rapussa. Ehkä vaan kaipaan jonnekin menemistä aamuisin. 

Saatuani opinnäytetyön palautettua ja paperityöt valmistumisen suhteen hoidettua, olen ihan tyhjän päällä. En tiennyt valmistumisen tuntuvan tältä, näin tyhjentävältä. Toisaalta en ole pitänyt itseäni pitkään aikaan opiskelijana. Pääsin sisään journalismiin vaikeimman kautta ollessani Venäjällä venäläisessä työkulttuurissa. Siellä viimeistään se opiskelija-asenne karisi, kun huomasin olevani hyvä ja rakastavani uunituoretta sanomalehteä.

Vuosi sitten tapahtui suuria muutoksia ja en varmaan vieläkään ole oikein päässyt niiden ylitse. Ehkä suurimpana muutoksena tuli kavereiden suhtautuminen haluuni muuttua ja kasvaa ihmisenä. Kai se vaan meni niin, että lähimmistä tuli vielä läheisempiä ja lähteminen yhdestä todella tärkeästä ystävyyssuhteesta oli myöhemmin vaikeata. 

Edellisessä blogissani seikkaillut Tupla-Nolla ei ole enää osa elämääni ja se repi kieltämättä sydäntäni, koska jouduin kohtaamaan hänen todellisuutensa väkivaltaisessa parisuhteessa. En pystynyt enää pelastamaan häntä itseltään ja hyvin pitkä tarina tiivistettynä menisi niin, että hän ei halunnut mitään muuta hakkaamisen ja syömishäiriön lisäksi elämäänsä. Kun sitä ei vaan voi elää kenenkään puolesta ja tukea olematonta muutosta. Ehkä siinä oli se ongelmani, koska kuvittelin hänen haluavan paremman elämän ilman tätä miestä.

Ehkä kaikkien ei ole tarkoitus kävellä samaa tietä, vaan saattaa oman osuutensa verran.