Bermudan kolmio

Aamuista on tullut hyviä. Moni asia muuttui viime viikon aikana ja heräsin muutoksen tarpeeseen. Tällä viikolla aloitin uudessa roolissa semitutussa tiimissä ja mietin mitä tekisin seuraavaksi. Kirjoitin kännykkään itselleni mietelauseen: Muista tämä tunne, kun ei ollut muuta kuin usko menestymiseen ja pelko epäonnistumisesta. Miten määrittelen itseni ja miten paljon pystyn sanomaan ääneen.

ehehheheh

Seisoessamme tuulikaapissa eilen aamulla, sanoin Marialle todella pelkääväni muutosta. Hyvin empaattiseen ja huolehtivaiseen tapaan hän totesi "älä vittu nyt viiti". Astuimme hissiin ja uusi yhteinen tiemme alkoi.

Tuntuu niin epätodelliselta tehdä kehitysmaajournalismia, markkinointia ja tapahtumia. Saan tehdä uusia asioita ja haastaa itseni kirjoittamaan englanniksi, vetää isompaa tiimiä ja tutustua uusiin nuoriin toimittajiin. Olen oppinut aivan uuden sanaston ja osaan keskustella vakuuttavammin ilman anteeksipyytelevää asennetta.

NU:n perustaminen vaikutti asenteeni muuttumiseen ja tapahtumien järjestämisen haastavuus piti sen mielenkiintoisena. Tapahtumajärjestäminen on kovaa työtä ja helppous on todella kaukana todellisuudesta. Toisena tärkeänä kokemuksena on opettaminen, koska opettaessa en pysty teeskentelemään tai piiloutumaan kenenkään selän taakse. Vastuu oppimisesta ja opettamisesta ovat harteillani, mutta se antaa niin käsittämättömän paljon takaisin.

Olen rakastunut Somaliaan ja Iraniin tapaamieni naisten kautta, he ovat tuoneet maat osaksi keskiviikkoani. Hyvin erilaisista taustoista huolimatta he ovat hyväksyneet hieman kiihkeän valkoisen ja antavat opettaa kirjoitustaitoa ja naistenoikeuksia. Lukutaidottoman naisen on vaikea selvitä Suomessa ja yritän parhaani muuttaa sitä.

Teen yhä tavoitelappusia (ostin peräti räikeitä muistilappuja) ja kirjoitan neljään lappuun neljä tavoitetta. Yhteen kirjoitan maat, joissa haluan käydä tai työskennellä. Se oli siis keltainen lappu, vihreä on mitä haluan olla työssäni eli some-markkinoija, ryhmän vetäjä, kannustaja ja uudistaja. Pinkki kuvaa epävarmuutta ja pelkoja, niitä oli kolme. Kaikki kolme kohtaa lopulta toteutuivat ja tunsin lievää surua. Viimeinen lappu on oranssi ja se on mitä haluan saavuttaa. Ensimmäistä kertaa lappujen kirjoittamisen aikana, nostin henk.koht.elämäni listalle.

Elämän ollessa hyvin haurasta ja katoavaista, en halua haaveilla asioiden saavuttamisesta tai vain seurata vierestä muiden hienoja saavutuksia. Elämää pitää elää tässä hetkessä ja mahdollisimman intensiivisesti. Jätän kaiken muutoksen estävän negatiivisuuden taakseni, muistaen vaikean ja pitkän alun. Uskon tämän olevan se mun juttuni ja kulkemisen arvoinen tie.