Kun tekosyyt katosivat

Richmond kerran sanoi oppineensa elämänvalmentajalta, että aikaa on, aikaa riittää. Tämän viikon ollessa elämäni rankimpia ja varmasti käänteentekevä, en enää jaksanut uskoa ajan riittämiseen. Kun jotain väkivaltaista tapahtuu, se vaikuttaa moneen ja pitkään. Päätin kolme päivää sitten aloittavani jokaisen lauseeni sanalla haluan. Mitä mä oikeasti haluan tehdä, mennä tai sanoa.

Sangen mansikkainen ja pullainen perjantai.

Kuten aina perjantaisin, istuin Robinin kanssa ovimaisen pöydän äärellä keskustelemassa urasta ja elämästä. Mihin sitä pitäisi mennä, pitäisikö hauskuudesta tuntea syyllisyyttä ja mihin kaikkeen pitäisi suostua.

Ehkä vuoden kuluttua olen viisaampi ja naureskelen päiväkirjamerkinnöilleni epämääräisestä suunnan etsimisestä. Varmasti vuosien päästä näen monen asian alkaneen jo tästä vuodesta tai tästä hetkestä, kun tajusin elämän olevan katoavaista.

Kevät oli hyvin rankkaa aikaa etsiessäni uralleni suuntaa, itseäni osana tätä arkea ja ollessani kahden kaverini tukena. Molemmat päätyivät suljetulle osastolle saman kevään aikana ja aivan rehellisesti sanottuna en osaa suhtautua surullisiin asioihin säälimällä.

Osasin vain olla läsnä ja lähteä mukaan kauppaan tai imuroida taljan ruskeaksi. Neljä kuukautta myöhemmin toinen heistä sanoi mun olleen ainoa, joka kohteli häntä normaalisti.

Tähän viikkoon mahtui myös paljon hienoja asioita ja hauskoja kommentteja. Kuulin työelämäni kuulostavan erään nuoren toimittajan korvissa painajaismaiselta ja hänen kauhukuvalta toimittajan työstä. Nauroin tätä myöhemmin Robinille, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen ja elän haluamaani elämää. Rahattomuus tekee vaan ajattelusta vapaampaa ja rohkeampaa, kun ei tarvitse pelätä rahan menettämistä (kun sitä ei ole). Heh heh.

Henkinen jaksaminen on varmasti kaikissa ammateissa tärkeätä, mutta ymmärsin vuosi sitten työn olevan niin tärkeä osa minuutta ja arkeani, etten aina osaa ajatella omaa jaksamistani. Ehkä aikatauluttaminen, tavoitteiden asettaminen ja sosiaalisen elämän vähentäminen ovat parantaneet jaksamistani. Vietän enemmän aikaa itseni kanssa kuunnellen omia ajatuksiani, en tukahduta pelkojani tai teeskentele olevani supernainen. Menin joogapilatekseen ja olen vakaasti päättänyt löytää syviä lihaksia oman henkisyyden lisäksi. Annan itselleni luvan maata kirjoittamatta, mailaamatta tai soittamatta sen parin tunnin ajan.

Lähimmät ystäväni eivät ole media-alalla ja kuten olen monesti kirjoittanut, he eivät jaksa kuunnella kirjoittamisesta tai sodasta. Sen täydellisen tasapainon löytäminen vie vielä aikaa, mutta uskoisin pärjääväni aika pitkälle näillä eväillä.

Tässä vielä hieno linkki 20 things you need to stop doing to yourself