Kyllä se siitä

Mielessäni pakkaan. Eilen mietin kynttilöitä, siteitä ja karkkia. Rakastan ajatusta lähtemisestä, koska edes sen yhden hetken verran voin kuvitella sen olevan jotain hienoa. Tavallisesti todellisuus on kaukana ajatteluistani ja kielellisestä osaamisestani, mutta ainakin yritän kovasti saada hyviä matkakokemuksia. Aivan rehellisesti sanottuna kyllästyn nopeasti ja en kestä turisteille rakennettua keinotekoista maailmaa. Rooma otti aivan sanoinkuvaamattoman paljon päähän, kielitaidosta tuntui olevan haittaa ja Veri speciäl prais tuli korvista ulos.

Pitäisi juosta enemmän.

Halu matkustaa ja itse matkustaminen ovat kaksi eri asiaa. Entinen koulukaverini kysyi Facebookissa olenko Suomessa ja miksen ole taas Venäjällä. (Meinasin kirjoittaa hänelle, että tiedätkö mitä tarkoittaa viisumi?) Lopulta vastasin verkostautuvani ja haluan nyt olla täällä monesta eri syystä. Jätin arabian opinnot sikseen, kreikka ei vähäisen osallistujamäärän takia alkanut ja venäjä jatkuu entisellään. Tajuan verbejä paremmin ja huomaan käyväni lyhyitä keskusteluita itseni kanssa, venäjäksi siis.

Aina ei tarvitse mennä ja touhottaa, mutta suunnan pitäminen on tärkeätä. Kävin pitkällisen keskustelun opiskeluista ja verkostautumisesta tämän samaisen koulukaverini kanssa, hän on eri vaiheessa henkisessä toimittajuudessaan. Päivien kuluessa ja oman pääni selvitessä kaikesta tässä kuussa tapahtuneesta, alan näkemään itseni erilaisena toimittajana. Tiedän valinneeni oikein kahden paikan väliltä ja tavallaan aloittavani koko prosessin jälleen alusta. Tosin tällä kertaa olen henkisesti vahvempi ja tiedän elämän olevan täynnä projekteja.

Ehkä suurimpana erona, projektien ja prosessin välillä, on se kaikki muu. Maailma ei pysähdy saadakseni itseni kasaan tai journalistisen suunnan löytämiseksi. Koulukaverini sanoi olevansa iloinen, että teen todellista journalismia ja jäin todella miettimään sen kohteliaisuuden tarkoitusta. (Hän oli niitä aikaisemmin mainitsemiani ulkomaantoimittajuudesta kiinnostuneita.) Itselleni sen kuuleminen ei merkinnyt oikein mitään, koska en osaa kuvitella kirjoittavani huulipunasta tai taloudesta. En osaa sanoa onko ulkomaista kirjoittaminen se oikea journalismin suunta tai jotenkin parempi aihe, mutta se on mulle luonnollinen suunta ja tärkeintä on sen kiinnostavuus. Mielestäni aito kiinnostus aihetta kohtaan huokuu tekstistä läpi ja se määrittelee sen hyvän journalismin tason.

Olen ehdottomasti muuttunut tämän vuoden aikana realistisemmaksi ja ajattelen työllistymistä eri näkökulmasta. Venäjällä on kova yrittämisen ja tekemisen ilmapiiri, jäin todella kaipaamaan sitä loputtomien mahdollisuuksien saamista ja erilaista asennetta nuoriin. Ymmärrän hakemusten lähettämisen olevan huutamista tuuleen, mutta uskon työpaikkailmoitusten seuraamisen pitävän mieleni virkeänä muutokselle.

Tiedän asioiden aina onnistuvan ja tavallaan media-alan työpaikan löytäminen on kuin Venäjä. Näin häpeilemättä Ville Haapasaloa lainatakseni: Mikään ei toimi, mutta kaikki aina järjestyy.