torstai 26. joulukuuta 2013

Darth Vader


Vuoden vihdoin tullessa päätökseen hieman iloisimmissa tunnelmissa, olen onnellinen tämän vuoden viimeisistä päivistä. Saan pitää kiinni vielä hetken kuluneen vuoden tapahtumista ja todella miettiä niiden vaikutuksia. Kävin läpi päiväkirjani väliin kertyneitä muistoja ja vuoteni kohokodat olivat korttien muodossa.

Hienointa oli nähdä Venäjän suurlähetystön samettiverhot ja suihkulähde, asua Punavuoressa ja Nuorten Ulkomaantoimittajien perustaminen. Sain mahdollisuuden saada nimeni kirjan kanteen, saada ja menettää kavereita sekä täytin 30.

Haluan ajatella harjoitelleeni elämistä parikymppisenä ja vasta kolmikymppisenä alkaneeni elämään. Tiedän hieman paremmin kuka oikeasti olen ja mitä todella haluan. En määrittele itseäni yhdenkään työnantajan tai miehen kautta, uskallan vaatia parempaa ja tehdä itseni onnelliseksi. Elämä on hyvin haurasta ja en halua negatiivisuutta ympärilleni.

Haluan tehdä jotain aivan älytöntä ensi vuonna ja katsoa miten pitkälle pääsen matkoillani. Ensi vuodesta on pakko tulla positiivisempi vuosi. Ehkä Venäjä ei tuntuisi niin kielellisesti pelottavalta paikalta tai menetykset niin loputtomilta. Toisaalta onko vuoden kuluttua niillä enää merkitystä? Luultavasti ei. Vain parhailla muistoilla ja vaikutuksilla on merkitystä.

Kiitos tästä vuodesta ja olkoon Voima kanssamme!